Rakkaus vuotaa verta 2.0

13. Moni kakku päältä kaunis

Minnie

Marraskuun ensimmäinen lankeaa harmaana Cornwallin ylle. Väsymys painaa silmiäni, kun taaperran tyttöjen asuntolasta päärakennukseen syömään aamiaista yhdessä Edelinen ja Aicen kanssa. Bambi on flunssassa ja jäi lepäämään huoneeseensa. Lupasimme tuoda hänelle ruokalasta syötävää, kun olemme itse ensin nauttineet aamupalan. 

Istumme ikkunoiden ääreen, missä Luca, Loftur ja Salim jo istuvat jo lappamassa paistettuja tomaatteja, paahtoleipää ja pekonia kitusiinsa. Pojatkaan eivät näytä järin virkeiltä. Ehkä syynä ovat viimeaikoina tavallista tiuhempaan pidetyt pistarit, tai sitten kyse on vain säästä, jota voisi kuvailla lievästi ilmaistuna ankeaksi. Joka tapauksessa kaikkien muiden, paitsi Alicen päät nuokkuvat ja silmät lupsuvat ruokalan lamppujen kelmeässä valossa.

Pikkuhiljaa alan kuitenkin heräillä uuteen päivään. Saan ensimmäisenä aamiaistarjottimen tyhjäksi ja käyn viemässä astiat tiskiin. Pyydän samalla keittiöltä rasian, johon lapan Bambille aamiaisen. Sitten kiiruhdan viemään ystävälleni syömistä. "Kop, kop", sanon ja koputan Bambin ja Alicen huoneen ovenkarmiin. "Mikä olo?" kysyn, kun Bambin sitruunankeltaisen silkkimyssyn peittämä pää kurkistaa peiton alta. 

"Ei kehumista", hän raakkuu, mutta ottaa ruoan kiitollisena vastaan. Käyn täyttämässä Bambin vesipullon, sillä veden kantaminen ruokalasta asti olisi voinut olla melko riskialtista puuhaa. "Minun pitää mennä nyt tunnille, mutta Edeline tuo sinulle lounaan ja Alice iltaruoan. Me kaksi nähdään varmaan vasta huomenna uudestaan, koska isällä on nimittäin tänään synttärit ja ajattelin mennä tänään kotia ja leipoa hänelle kakun. Sellainen mukava synttäriyllätys", selitän Bambille. Varmistettuani vielä kerran, että Bambi pärjää, lähden takaisin koulurakennukseen. Yksi parhaista puolista siinä, että sisäoppilaitos on täällä Falmouthissa, on se, että keskellä viikkoakin pääsee käymään kotona. Teen sitä kuitenkin harvoin, ja silloinkin vain, mikäli rehtori myöntää luvan.

Päivä kuluu verkalleen. Historiaa, saksaa ja matematiikkaa. Väsymys näyttää vallanneen opettajatkin, eivätkä nämä anna meille juurikaan läksyjä. Ruokatunnilla istumme jälleen vakiopöydässämme, josta aukeaa näkymä harmaalle merenlahdelle. "En oikeasti jaksa enää!" Loftur pamauttaa pöytään äkäisenä kuin ampiainen ja tuo päivään vihdoinkin jotain eloa. Meillä muilla oli matematiikkaa, mutta Lofturilla, joka vietti alkusyksyn Islannissa, oli edellinen tunti psykologiaa. "En kerta kaikkiaan jaksa enää tätä piinaa! Se uusi psykologian opettaja on täys tunari! Me edetään suunnilleen yksi kappale viikossa. Missä välissä tässä muka pitäisi jotain oppia?" Loftur lysähtää dramaattisesti kädet puuskassa istumaan. Me muut tuijotamme häntä hiljaisuuden vallitessa.

"Voiko tuo edes olla totta?" Salim lopulta sanoo kulmat koholla.

"Me ei olla käyty kirjasta vielä edes kahta ensimmäistä lukua", Edeline jatkaa.

"Teidän ryhmä on meihin verrattuna jo pitkällä", Luca huokaa.

"Heath käyttää meidän tunnit kunnianarvoisan neiti Idiootti-Hopkinsin kanssa flirttailuun", Alice toteaa saaden Lofturin silmät suurenemaan. Tämä yrittää nähdä kasvoiltamme vitsailemmeko. "Salim, sano ettei tuo ole totta", hän lopulta huokaa. Salim pysyy haudanvakavana. "Kunpa vitsailisinkin."

Lopun ruokailun ajan Loftur näyttää hautovan mielessään suunnitelmaa Heathin erottamiseksi. Me muut pyörittelemme ruokaa lautasella ja ajatuksia mielessämme. Kukaan ei oikeasti jaksaisi Heathia, jonka tunti meillä on seuraavana vuorossa.

Psykologian tunti on tavanomainen. Salim keikkuu vieressäni tuolillaan ja piirtelee vihkoon ympyröitä yksi toisensa perään. Alice lintsaa alkutunnin käyttäen Bambin voinnin tarkistamista tekosyynä. Edeline luopuu Heathin huomaamatta kiltin tytön roolistaan ja lähettelee lappuja Alicelle, joka palaa luokkaan sopivasti puolessa väliä tuntia. Minä työnnän vaivihkaa nappikuulokkeet korviini ja kuuntelen Salimin suosittelemaa urheilupainotteista podcastia. Hieman edistystä kuitenkin lopulta tapahtuu, sillä saamme kirjan toisen luvun käytyä loppuun.