Rakkaus vuotaa verta 2.0

29. Kaunis poika

Minnie

Tavallisesti ruokalan metelissä on vaikea ajatella. Tämäkään aamu ei ole poikkeus. Järjestelen ajatuksiani samalla, kun ladon harmaata liisteriä suuhuni. Ensimmäiseksi, huoneemme käännettiin ylösalaisin, se on paha juttu. En kuitenkaan voi ilmoittaa asiasta koulun henkilökunnalle, sillä siitä seuraisi loputon määrä kysymyksiä. Toiseksi minun on puhuttava isälle asioista, jotka olen saanut selville. Ja se keskustelu pelottaa minua enemmän kuin mikään.

Kohtaan Edelinen katseen pöydän yli. Hän siristää silmiään tyyliin "hei, meidän pitäisi oikeasti kertoa siitä meidän huoneeseen tunkeutumisesta jollekin" ja minä käännän katseeni pois. Emme yksinkertaisesti voi kertoa kenellekään, että jonkin hämärän rikollisporukan jäsen on käynyt varastamasta minulta pohjapiirustukset, jotka itse varastin ensin häneltä. Vaikka joku uskoisikin tarinan, joutuisimme kuitenkin hankaluuksiin koulusta karkailusta, enkä edes halua kuvitella miten vanhempamme suhtautuisivat, kun kuulisivat minun joutuneen huumatuksi. 

Aamiaisen jälkeen menen huoneeseemme ja siivoan tavarani takaisin kaappeihin. Asiat ovat muuttuneet vakaviksi, elleivät jo ennestään sitä olleet. Haen yhteisten tilojen siivouskomerosta luudun ja pyyhin pölyt hyllyiltä, joilta tavarat on vedetty lattialle. Tuleepahan ainakin siivottua samalla. Hylly, jolla piirustukset lojuivat koulupapereiden seassa on nyt siistimpi kuin aikoihin. Viikkaan vaatteeni ja lähden etsimään Lofturia.

Löydän Lofturin vihreiltä sohvilta päärakennuksesta. Ystäväni on pelaamassa Monopolya Alvarin ja jonkun alemman vuosiluokan pojan kanssa. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt kaksosia yhdessä koulussa. Tunnen pistoksen omassatunnossani tajutessani, etten ole ikinä uhrannut ajatustakaan sille, miten porukoidemme välinen vihanpito vaikuttaa Lofturin ja Alvarin väleihin. Olisiko vain parempi jättää Loftur rauhaan, kun hän kerrankin on viettämässä Alvarin kanssa aikaa?

Käännyn ympäri ja olen törmätä vastaan kävelevään Neoon ja Novaan. Hymyilen kaksikolle, vaikka myrkyllinen mustasukkaisuuden tunne nousee esiin varjoista nähdessäni Novan seisovan lähes kiinni Neossa. "Juuri sinua etsinkin", sanon Neolle, vaikka se ei pidäkään paikkaansa. En vain kestä nähdä toista tyttöä Neon käsipuolessa ja vihaan itseäni sen vuoksi.

Neo hymyilee vinosti. "Sepä mukavaa, fuuriani. Mitä olet suunnitellut?" 

Vilkaisen nopeasti kiinnostuneena kuuntelevaa Novaa, ja Neo ymmärtää vihjeen. "Nähdäänkö päivällisellä?" hän sanoo tytölle ja tämä nyökkää. Jätämme Novan käytävään ja suuntaamme pihalle. Neo vetää takkiaan tiukemmin ylleen. "Mikä on suunnitelma?" hän kysyy ja haukottelee makeasti. Minua hymyilyttää miten hän on valmis lähtemään mukaan siihen, mitä ikinä keksinkään. 

"Ikävä tuottaa pettymys, mutta tänään on vain luvassa tylsä kyläily", sanon pahoittelevasti hymyillen. 

"Kyläily on mukavaa. Kenen luo ollaan menossa?" 

"Meille", vastaan.

~~~

Äidin auto on poissa aivan kuten oletinkin. Vain isän auto on pysäköity pihatielle. Ulko-ovelle leijailee herkullinen paistetun kalan tuoksu. Kun ilmoitin isälle tulostamme, hän lupasi tehdä minulle ja erityiselle ystävälleni lounaan. En edes jaksanut sanoa, ettei Neo poikkea muista poikaystävistäni pätkän vertaa. Ja, jos totta puhutaan, Neo on aivan erilainen kuin Luca, Salim tai Loftur.  Kukaan heistä ei ole ikinä saanut sydäntäni pompahtelemaan tavallista nopeammin.

Riisumme ulkovaatteet ja menemme keittiöön. Isä on kattanut astiat valmiiksi pöytään ja on juuri nostamassa kalaa uunista. Hän kättelee Neoa ja kehottaa meitä ottamaan ruokaa. Teen työtä käskettyä ja Neo seuraa perässä.