From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

City of Angels 12/13

L.A MADNESS

Aleksi

"Sä suostuit siihen, sillon kun me tultiin tänne, me tehtiin diili siitä. Sä halusit sitä. Me sovittiin niin" - Olli sanoi mulle niin pettyneen kuuloisella äänellä etten mä ollut ikinä kuullut sitä semmoisena.

"Mä tiiän ja mä voin tehä sulle saman mitä sä mulle, mä voin ottaa sulta suihin vaikka joka päivä ja monta kertaa" - mä yritin sanoa jotain sille korjatakseni asiaa, mutta mä taisin sillä vaan pahentaa sitä. Olli oli ollut niin iloinen, kun mä olin suostunut sen ehdotukseen, että se oli innoissaan luvannut mulle suullista hoitelua aina kun mä vaan halusin ja olinhan mä halunnut. Usein ja monenlaisissa paikoissa, aina sopivan tilaisuuden tullen.

"Luuletko sä, että sillä on tässä jotain väliä? Mä vittu rakastan sua ja sä suostuit, mä pidän kiinni sovituista jutuista toisin kun näköjään sä" - se huusi mulle. "Mulla on oikeus muuttaa mun mieltä" - mä sanoin hiljaa. "Niin on, sä voit muuttaa mieltäs vaikka joka toinen sekunti, mitä mulla on väliä" - se huusi vielä mulle ja lähti sitten pois. Ovi pamahti kiinni sen perässä, mä säpsähdin sitä ja jäin nieleskelemään mun kyyneleitä.

Olli ei ikinä huutanut mulle. Se ei edes koskaan korottanut ääntään mulle. Mutta nyt se teki niin. Sen ääni muuttui ihan erilaiseksi kun se korotti sitä, ei kimeäksi, vaan sellaiseksi jännäksi, se niinkun tuli jostain syvältä ja sen ääni värisi kun se huusi niin että mua sattui sieluun. Mä inhosin kun mulle huudettiin. Ja mä inhosin kun joku oli mulle vihainen. Mutta tuhat kertaa kauheampaa oli kun joku oli muhun niin pettynyt kun mitä Olli oli nyt.

Mulla oli paha mieli ja vaikka nyt oli aamu, niin mua väsytti, mä en ollut saanut nukuttua ja mä olin miettinyt vaan kaikkea koko yön. Sillon kun me oltiin vasta tultu tänne Losiin musta oli tuntunut tosi vapautuneelta. Niinkun niskasta olis pudonneet kaikki paineet ja nilkasta viety kahleet pois. Mutta nyt kun kotiinpaluu läheni, mä tunsin olevani taas melkein kun jossain vankilassa. Kotona tarvi aina esittää jotain. Täällä ei ollut tarvinut. Täällä oli ollut ihanan vapaata. Ja Olli oli ollut mun kanssa koko ajan.

Joonas oli ehkä osunut siinä oikeaan kun se oli sanonut mun muistuttavan Prison Breakin Michaelia silloin kun mä juuri ennen reissuun lähtöä olin lyhentänyt mun hiukset. Musta oli tuntunut, että mä pakenin jostakin vankilasta kun me lähdettiin reissuun ja nyt musta tuntui, että mä palaisin kohta sinne taas takaisin. Toki mulla oli kivaa kotonakin, ihmisten kanssa, töitä tehdessä jne, mutta kaikki ei vaan ikinä silti ollut oikeasti ihan kohdillaan.

Nyt Olli halusi muuttaa vihdoinkin pois pohjoisesta ja se halusi muuttaa mun luo. Yhteiselo täällä jenkeissäkin oli sujunut hyvin. Paremmin kun hyvin. Se oli ollut ihanaa. Ihan erilaista kun keikkamatkoilla, hotelleissa ja muuten, nyt me oltiin tunnuttu ihan oikealta parilta. Niinkun sellaiselta, joka asui yhdessä, vaikka meidän seurana olikin neljä muuta torveloa. 

Vähän sen jälkeen kun me oltiin tultu tänne, Olli oli ehdottanut mulle yhteenmuuttoa ja mä olin suostunut siihen onnellisena. Mä olin ajatellut hetken huumassa, hurmoksessa tästä kaikesta vapaudesta, että tää sama voisi jatkua kun se muuttaisi mun luo. Ei ihan heti, oli erinäisiä asioita mitä piti selvitellä sitä ennen, mutta sitten. Tulevana vuonna ehkä jossakin kohtaa.

Musta oli ollut nyt ihanaa herätä Ollin vierestä joka aamu. Ensimmäisenä nähdä sen hymy ja joka päivä kuulla sen sanovan, että se rakasti mua. Mutta nyt kun kotiinpaluu oli melkein tässä käsillä, mä olin alkanut pyöritellä sitä asiaa yöllä väsyneessä päässäni. Voisiko tää sama muka jatkua kotona? Siellä vastaan oli ihan kaikki asiat. Paljon kaikkea paskaa tulisi eteen jos kaikki olisi julkista. Täällä hukkui massaan, kotona ei. Joelinkaan ei tarvinut olla edes samalla mantereella viikkokausiin ja silti se oli kotimaan juorulehtien otsikoissa harva se päivä. Eikä sillä edes ollut samaa taakkaa kun mulla. Se vaan huolettomana treffaili jotain randomeita mimmejä. Mä en. Ja bändin lisäksi mulla oli myös mun oma ura.