One-shotteja ja lyhyitä tarinoita.
Pelkkää Oleksia, mun aivot ei pysty muuhun. Oleksi = ♡
Muistakaa painaa tähteä jos tykkäätte!
Kirja ei sisällä mitään ihan kamalan ahdistavaa vaan sen on tarkoitus olla aika kepeä. PAITSI jos ahdistut tai loukkaan...
Oli yö, eikä Olli ollut vieläkään palannut. Mä pyörin ympäri hotellihuoneen isoa sänkyä ja välillä nousin levottomana ylös, vain siksi, että voisin kävellä ympäri huonetta loputtoman tuntuisen kierrosmäärän. Sitten mä en enää kestänyt enempää. Mun täytyisi löytää se. Mun täytyisi puhua sille. Mun täytyisi selvittää mikä sitä oikein vaivasi.
Mä irvistin, kun mä aloin pukea vaatteita päälleni. Mun alaselkää särki ja kaulaan koski. Mä katsoin itseäni peilistä. Mun kaulassa oli jo kunnon jäljet näkyvissä ja se oli aika runnellun näköinen. Ei sitä voinut kuvailla enää miksikään pikku lovebiteksi. Se näytti nimittäin siltä, kun joku vampyyri olisi iskenyt muhun kiinni ja sitten koittanut repiä multa koko kurkun auki. Mutta en mä siitäkään välittänyt. Nyt mä halusin vaan löytää Ollin.
Mä tiesin hotellista lähtiessäni, että mun olisi aika epätodennäköistä löytää sitä mistään kaduilta vieraassa kaupungissa ja maassa, mutta mun olisi pakko yrittää. Sillä ei ollut edes sen puhelinta mukana, mä olin noukkinut sen talteen sieltä pukkarin sohvan vierestä, mihin se oli siltä pudonnut sen kiskoessa kiireessä vaatteita takaisin päälleen.
Mä kiertelin reilun tunnin verran kaupungilla partioimassa kun joku Nottinghamin sheriffi, ennenkuin mä löysin sen. Se seisoi kumarassa erään rakennuksen portaikossa ja nojasi käsillään sen kaiteeseen. Luojan kiitos. Mä olisin juossut sen luo, jos mä vain olisin kyennyt. Mun mielessä vilahti sekunnin ajan sekin, että miten mä tulisin selviämään tulevista keikoista tässä kunnossa. Mutta onneksi mä en joutunut istumaan. Se teki nyt vähän kipeää.
Kun mä pääsin Ollin luo, mä näin sen vetisistä silmistä, että se oli itkenyt, mutta se näytti silti helpottuneelta nähdessään mut. Mä otin sitä molemmista käsistä kiinni ja katsoin sitä huolestuneena.
"Mikä sulla on? Kerro mulle, mä autan" - mä pyysin siltä ja puristin sen käsiä käsissäni. "Mä en haluu palata takas Suomeen, näin käy aina, me aletaan etääntyä rundin lopussa ja sit mä taas menetän sut kun me päästään kotiin" - se sanoi mulle nieleskellen ja heittäytyi mun syliin.
Mä tiesin, että se oli oikeassa. Kotona oli.. asioita. Kummallakin. Sellaisia, joita ei voinut toistaiseksi kiertää eikä kaartaa, eikä me voitu olla samallalailla siellä yhdessä keikkailun ulkopuolella, niinkun täällä rundilla. Suomi oli pieni maa, liiankin, mutta silti joskus sitten taas liian suuri. Olli olisi taas up North ja mä joutuisin viettämään yöni ilman sitä. Ja päivätkin.
"Hei, vajaa pari viikkoa ja me ollaan uudestaan tien päällä. Saat vaan pidettyä vähän ansaittua taukoa musta" - mä muistutin koittaen lohduttaa sitä. "Pikemminki toisinpäin, mä en haluu susta taukoa. Aleksi, mä rakastan sua" - Olli sanoi ja katsoi mua sen silmät kosteina. "Niin mäkin sua" - mä kuiskasin sille. Se halasi mua yhä tiukemmin.
"Mutta ei se oo pitkä aika, me ollaan kestetty paljon pidempiäkin" - mä vielä sanoin. "Mä vaan.. musta tuntui, että kun mä näin kaikista videoista ja muista, miten kivaa sulla oli ilman mua täälläkin sun frendien kanssa ja sä tanssitkin sen sun exän kanssa.. Niin no, mä muistin mitä se on taas kotona" - se alkoi selittämään. Voi hitto, mä ajattelin. Se oli katsellut kaikkia niitä videonpätkiä ja yliajatellut ne, kun mä luulin, että se pitää kivaa bändin kanssa.
"Me ollaan frendejä, exät on exiä syystä" - mä huomautin sille. Mun oli joskus vaikea ymmärtää, miten Ollin kaltainen ihminen saattoi olla epävarma itsestään. Ei se mua mitenkään estellyt tai rajoittanut, eikä ollut sillä tavalla mustasukkainen, mutta näköjään siitä oli tuntunut pahalta. Ehkä meidän yleinen tilanne tosiaan teki sen. Kun me jouduttiin aina salailemaan. Ja niistä syistä.. Mä en voinut kun toivoa, että me saataisiin asia muutettua jokin päivä. Mä uskoin siihen. Ja meihin. Mutta God really is a shithead sometimes. Ja moni muukin.
Yhtäkkiä Olli huomasi mun kaulan ja katsoi mua taas surullisena. "Anteeks, et mä olin niin.. niin.. raju" - se jatkoi häpeissään. "Sattuks suhun?" - se kysyi ja sen ilme näytti taas vähän hätääntyneeltä. "Hölmö.. mä tykkäsin siitä" - mä tunnustin ja työnsin kasvoni Ollin kaulaa vasten. Mua punastutti vähän. Oli muhun vähän sattunut, mutta ei se haitannut. Olin mä siitä nauttinut. Aika paljonkin.
"Mutta siitä mä en tykännyt, että sä jätit mut yksin sen jälkeen, se oli ainoo asia mikä muhun kunnolla sattu" - mä sanoin sille. Se oli oikeasti tuntunut pahalta. "Mä tiiän, anteeks, mä hellin ja palvon sua nyt, jos sä vielä haluut mun tekevän niin" - Olli sanoi ja katsoi mua surkeana. "Haluun mä, tietenki haluun" - mä kerroin, jolloin Olli veti mut tiukasti taas syliinsä ja suuteli mun kasvoja. En mä mitään muuta nyt halunnutkaan, kun olla sen lähellä.
"Voit vaikka alottaa palvonnan kantamalla mut hotellille, mä en pääse kohta enää käveleen" - mä totesin. "Hyppää selkään" - se kehotti ja mä kiipesin sen reppariin. En kyllä todellakaan hypännyt.
"Ja Olli?" - mä kysyin siltä. "Nii kulta?" - se vastasi lähtiessään tarpomaan pitkin hämärää katua, mun roikkuessa sen selässä. "Mä oon sun, vaan sun" - mä kerroin sille. Mä halusin, että se varmasti tiesi sen.
"Meillä on vielä pari päivää aikaa, ei hukata sitä" - mä kuiskasin sen korvaan, kun se laski mut selästään, meidän päästyä hotellille. Me suudeltiin pitkään siinä ulkona, ennenkuin mentiin sisälle. Ja silloin mä tein mielessäni päätöksen. Kotiin liittyen. Asiat tulisi muuttumaan siellä päässä. Lopullisesti. Sitten rundien jälkeen.
Mutta nyt me oltiin vielä täällä ja ainakin meidän loppuyö meni taas niinkuin sen kuuluikin. Yhdessä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
__
Sanoja: 873
Mietin jäikö tää ny tähän vai pitääkö kirjottaa viel yks osa. Emt. Vähä hyytyy jo.. Keikkaliveeki tuli ♡ + vuodatus (ei tartte lukee): En tiiä, oonko se taas vaan mä, mut jotenki tylyä, ku jengi pelkää niin kovin muiden fanien reaktioita, että halutessaan sanoa vaikka rakastavansa idoliaan, pitää lisätä, että -vaan idolina-. Tai että johonkin edittiinki joutuu kirjottaa, että tää on vaan vitsi, ettei taas joku loukkaannu. Ja loukkaantuu siltiki. Ihme nillitystä taas vaikka missä. Välillä mä mietin miks mä edes luen mitään tt kommenttikenttiä.
Mä voin ainaki kertoo, että oon sanonu Aleksille rakastavani sitä. Niinku ihan naamatusten. Ja muutenki. Se kuulee sitä varmasti paljon. Ja niinku, mulla on ihan kumppani, enkä oo menossa Alen kanssa naimisiin tai kenenkään muunkaan. Paitsi ehkä Ollin. Loukkaantuko joku nyt? Nyyh. Oonko vitun nolo? Kyllä ja usein. Shit, mä oon sanonu mun kumppanillekin, että muuten se on ihan jees, mutku Olli. Sitä nauratti ja se järkkäs mut halaamaan Ollia ja vielä kuvaskin sen, ku ite vähä niinku jäädyin ja olin pikkusen vielä nolompi ku yleensä. Saatan mennä kyl naimisiin sittenki viel Alenki kanssa. Tai molempien. En tie vielä, pitää miettii. Nii, ettäku ihan kaikkee ei aina tarvis niinku ottaa niin vakavasti, nii kaikilla ois kivempaa ;)
