From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Valentine's Day 8/9

UPS AND DOWNS

Aleksi

Kun mä heräsin, hetken ajan mulla oli aika kiva olo, kun mä muistin taas eilisen tapahtumat. Mutta sitten mä huomasin, että mä oli yksin sängyssäni. Mun vieressä oli tyhjää. Olli oli kadonnut. Taas.

Mikähän vittu siinä oli, että mä kerta toisensa jälkeen lumouduin siitä jätkästä niin, että kaikki järki katosi mun päästä? Ei tää tästä mihinkään varmaan muuttuisi. Se lähti aina saatuaan mitä se halusi. Oli se sitten seksiä mun luona tai pieniä helliä hetkiä jossain muualla muilta salassa, mitä nyt milloinkin, mutta se lähti mun luota ja palasi elämään sen elämää, johon mä en kuulunut kuin hyvänpäivän tuttuna. Tai en edes sellaisena. Ei mulle edes nyökätty tavattaessa tai heilautettu kättä nähtäessä.

Olihan se kyllä yrittänyt mulle siitä kai kertoakin, että se oli pahoillaan, kun se teki niin, mutta mä olin hiljentänyt sen, kun en mä kestänyt kuulla sitä tai miettiä sitä koko asiaa. En siinä hetkessä, kun kaikki tuntui hyvältä ja siinä oltiin vain me kaksi. Mun aivotoiminta lamautui sillä sekunnilla, kun se suuteli mua, enkä mä miettinyt, enkä halunnut miettiä silloin mitään muuta.

Olin mä ajatellut sitäkin, jos mä vaan olisin jatkanut tätä näin ja suostunut siihen, että me oltaisiin salassa yhdessä. Kun se kerran eli jossakin syvällä kaapin kätköissä. Mutta ei se tuntunut musta kuitenkaan oikealta. En mä uskonut, että mä voisin pidemmän päälle olla niin. Mä olin jo liian sinut itseni kanssa, enkä halunnut palata millään tasolla mihinkään kaapin hämäriin. Mutta kyllä mä silti tajusin miksi se, tai joku muukin siellä oli. Mun juttu se ei kuitenkaan ollut. Minkäänlainen piilottelu. Ei enää. Enkä mä halunnut sellaista suhdettakaan. Pienet hellät hetket ei riittäisi korvaamaan sitä kaikkea muuta mistä mä jäisin paitsi.

Mä tiesin, että mä tarvitsin paljon huomiota ja halusin, että mun eteen tehtiin asioita ja siksi varmaan se julkinen ignooraus tuntui musta niin pahalta. Se, ettei se muka tuntenut mua, ei puhunut mulle, eikä puolustanut mua urpoilta. Toki mä osasin itsekin puolustaa itseäni, mutta silti. Mä halusin olla julkisesti yhdessä. Mä halusin pitää sitä kiinni kädestä kaupungilla, käydä sen kanssa yhdessä kaikkialla, esitellä sen mun ystäville. Mä halusin, että mua esiteltäisiin ylpeästi sen ystäville. Ja mä halusin herätä aamulla sen vierestä.

Mä havahduin ajatuksistani kun mun puhelin soi. "Aleksi, missä sä oot, me tarvitaan sut nyt tänne, kaikki pitää laittaa valmiiks, huomenna on jo ystävänpäivä!" - mun tyttökaveri pauhasi mulle puhelimessa. En mä nyt sentään sitä ollut unohtanut. Mä olin vaan vähän myöhässä. Sitä paitsi mä olin jo hoitanut mun osuuden, hankkinut jopa bändin sinne partyihin ja autellut muutenkin pikkujutuissa. Ihan vain siksi, että mun tyttökaveri saisi kivan päivän itselleen. Eipä sillä päivällä mulle mitään annettavaa olisi. Paitsi ehkä se, että sitten sekin olisi ainakin vihdoinkin ohi. "Mä lähen tuleen" - mä lupasin puhelimeen ja aloin pukeutumaan.

Mun oli hoidettava myös yksi toinenkin asia. Mä en ollut toiminut oikein kivasti sitä mun säätöä tai mitä lie kohtaan. Mä olin pyytänyt sen kylään ja sitten hylännyt sen ovelle. Okei, en mä ollut suunnitellut sitä niin ja olin mä laittanut sille pahoitteluviestinkin perään, mutta silti. Se oli kuitenkin ollut mulle aina kiva ja mä kohtelin sitä nyt vähän huonosti. Lähdin toisen miehen mukaan sen nenän edestä. Puoliväkisin ehkä alkuun, mutta lähdin kuitenkin. Ja jäin. Mä hoitaisin se jutun, mutta sen asian selvittely ei kuitenkaan ihan hirveästi nyt painanut mun mieltä. Ei niinkun Olli.

"Vihdoinki sä tulit, mä mietin, että mitä hittoo sulle on sattunu.. " - mun tyttökaveri vouhotti tullessaan mua vastaan, mutta keskeytti puheensa ja sen kasvoille levisi virne. "Okei, nyt mä tajuun" - se nauroi ja katsoi mun kaulaa. Samantien mä näin Ollinkin. Urpojen seurassa. Ne raahasi kamoja paikoilleen huomista varten. Tällä kertaa se pikkuisen hymyilikin mulle, kun se näki mut, mutta sen hymy hyytyi nopeasti.

"Mitä sä virnistelet?" - yksi urpo kysyi siltä ja katsoi samaan suuntaan kun Ollikin eli muhun. "Oho oho, kattokaa ton kaulaa!" - se urpo alkoi huutaa niille muille urpoille mua osoittaen ja mä tajusin, että mun kaula oli vaihtanut väriä aika radikaalisti viime yönä, enkä mä ollut peittänyt sitä mitenkään.

"No nähtiinhän me se bodari siellä leffassa sillon, toi ny on varmaan tommonen vanhempien hinttien lelu muutenki" - se sanoi mulle alentavasti ja ne alkoi räkättää mulle kuorossa. "Mielummin seki, ku tollanen turha urpo" - mä totesin sille laittaessani musavehkeitä valmiiksi. "Mitä sä sanoit musta!?" - se alkoi heti uhota mulle, nyrkkiään vähän heilutellen. "Anna olla jo" - Olli sanoi sille ja otti sitä kiinni käsivarresta. Se katsoi vähän aikaa Ollia oudosti, mutta lopetti kuitenkin. "Nii, oot kai oikeessa, ei kannata, vois tulla vaan ongelmii" - se sanoi luopuen aikeistaan ja ne lähtivät Ollin kanssa johonkin. Jotain aivotoimintaa sillä urpollakin siis vielä oli.

Mä jatkoin hommani loppuun, enkä enää nähnyt Ollia ja koska mulla ei ollut loppupäivänä kouluakaan, mä päätin lähteä vain kotiin. Mua väsytti ja mun olo oli jotenkin sekava. Mä kaipasin selvyyttä asioihin ja olin väsynyt tästä tilanteesta. Mä olin kyllästynyt tähän. Välillä tuntui niin hyvältä ja sitten mä taas putosin alas kovaa ja korkealta.

Kyllähän mua ne urpojenkin puheet joskus vähän loukkasi, mutta mä tiesin varsin hyvin, että tommoiset puhui vaan lämpimikseen, enkä jaksanut provosoitua niistä sen enempää. Muutenkin syy sille miksi jotkut tommoiset urpot pilkkasi niin kovin homoja ja käyttäytyi noin, oli varmaan se, että ne salaa pelkäsi homomiesten tekevän nille samoin, kun mitä ne itse teki naisille kokoajan. Siis esineellisti, kohteli alentavasti, ja muutenkin huonosti. Olisi ehkä vaan sen sijaan kannattanut kasvaa aikuiseksi ja alkaa kohdella toisia paremmin, mutta sen ymmärtämiseen ei niidenkään aivokapasiteetti ihan kai riittänyt.

Kun mun päässä pyöri kaikkea turhaa ja vähemmän turhaa, mä sain kuitenkin koottua aiemmat ajatukseni kasaan ja tajusin nyt viimeistään jotain muutakin, mikä masensi mua vielä entisestään.

Mä arvostin itseäni ihan liikaa, että mä voisin elää puolittaisena, jossakin suhteen tapaisessa, joka ei tuntunut kuitenkaan musta hyvältä. Mä en voinut jatkaa tätä näin, mä halusin enemmän, kun olla joku salapano, kenen luona käytiin hässimässä ja sitten häivyttiin, eikä muuten oltu oikeastaan tuntevinaankaan.

Don't cry because it's over, smile because it happened. Mä toistelin itselleni ja koitin hymyillä, kun mä katsoin itseäni kotona peilistä. Kauhea feikkivirne tuijotti mua kuitenkin sieltä takaisin ja mun silmätkin alkoi vähän kostumaan. Mun olisi tehnyt mieli lyödä se peili kappaleiksi. Niin, että se olisi hajonnut miljoonaan eri sirpaleeseen. Kuka tommosenkin kliseen oli keksinyt? Okei, ehkä se toimi jossain asioissa joskus myöhemmin, kun niitä muisteli tippa linssissä, muttei juuri silloin kun jokin loppui ja siitä pitäisi päästää irti.

Mulla oli ollut kivaakin Ollin kanssa, mutta mä olin tehnyt ison virheen. Mä olin rakastunut siihen. Mä vittu rakastin sitä. Ja siksi musta tuntui tältä. Niinpä mä tein päätöksen. Mä päätin jättää sen taakseni ja kertoisin sen sille huomenna. Kyllä se siitä sitten ajan kanssa helpottaisi ja musta tuntuisi jossain vaiheessa vähemmän paskalta kun nyt.

--

Sanoja: 1093

I'm so sick & tired of ups & downs'