Ohuella jäällä

Yhdeksästoista luku

Sunnuntai-aamuna Jackson ja Elias Somerset juoksivat rinnakkain hiekkatiellä. Sora rahisi polkua tasaisessa tahdissa hakkaavien jalkapohjien alla ja havupuiden oksissa ripsahtelevat sadepisarat levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksua. Yöt olivat aina vain viileämpi Aspenissa.

Aamuauringon kultaisensävyisessä kajossa paksuihin puunrunkoihin ja sammalmättäisiin kietoutunut sumu sai maiseman näyttämään maalaukselta. Maa tuoksui märältä.

T-paidat olivat hiestä ja sateesta kosteat. Jackson ja Elias olivat kohdanneet toisensa eteisessä, niin kuin aina ennenkin ja lähteneet sanattomalle retkelle. Jacksonia voisi syyttää monista asioista, mutta hän oli rutiinien mies. Joskus nämä samat rutiinit olivat niitä, jotka saivat Eliaksen nousemaan sängystä. Sängystä, josta hän nykyään nousi kuin ruumis ruumisarkusta.

"Pari tuttuani on tulossa katsomaan sinua tänään", Jackson rikkoi hiljaisuuden ensimmäisenä, kun he pysähtyivät kukkulan huipulle tasaamaan hengitystä.

"Ahaa."

"Scouttaajia Michigan Statesta. He edustavat NCAA:ta."

Tietysti. Elias pyöritti silmiä. Hän oli tehnyt tavoitteensa selväksi uudestaan ja uudestaan vuosien varrella. Hän ei ollut kiinnostunut yliopistosarjasta ja siirtyisi suoraan pelaamaan NHL:ään. Siitä huolimatta he kävisivät samaa keskustelua jälleen kerran.

"Se on loistava vaihtoehto. Saisit aikaa kehittyä henkisesti ja fyysisesti ja lopulta, kun koko paketti on kasassa, paikka odottaa sinua. Ja kaupan päälle yliopistotutkinto."

"Sinäkin menit suoraan NHL:ään."

"Jos minä hyppäisin sillalta, hyppäisitkö sinä perässä?" Jackson kysyi tylysti.

Elias olisi voinut hypätä sillalta.

"Minä olen valmis", Elias sanoi.

"Olen eri mieltä", Jackson sanoi.

Hiljaisuus venyi. Raivo kyti Eliaksen vatsassa.

"Minäkin tulen paikan päälle pitämään heille seuraa. Tänään on näytön paikka."

Ahdistus puristi tiukan nyrkin sykkivän sydämen ympärille. Kun he palasivat kotiin, Elias meni vessaan ja oksensi.

Nyrkki oli niin tiukka, ettei Elias edes välittänyt siitä, että Brooks mulkoili häntä lähes koko parin tunnin bussimatkan ajan Lakevilleen. Elias istui Pavelin vieressä. Venäläinen poika puhui harvoin mitään, joten hän ei vahingossakaan kysyisi Eliakselta petollisia kysymyksiä. Pavel nuokkui pää vasten ikkunaruutua ja Elias katseli kuulokkeet korvilla puhelimelta Lakeville Prowlers'in edellisiä pelejä. Parin tunnin bussimatka oli niin rauhaisa kuin se voi olla pidellessään kahtakymmentä liitoksistaan repeävää jääkiekkoilijaa.

Oakridge Ottersit oli rakennettu vahvasti ensimmäisen ketjun varaan. Muut ketjut eivät olleet yhtä vahvoja. Jos ensimmäinen ketju munasi, koko korttitalo oli romahdusvaarassa.  Kenneth oli ällistyttävän nopea ja taitava luistelija ja luotettava pelaaja. Diego ja Jake olivat lannistumattomia puolustajia. Pavel oli viileä kuin viilipurkki jään ulkopuolella, mutta peto maalissa.

Ensimmäisessä ketjussa oli yksi ainoa ihminen, josta hän oli tänään oikeasti huolissaan. Ainainen piikki hänen lihassaan. Kun edustusjoukkue oli kävelemässä pukukoppeihin, Elias veti Brooksin sivuun käytävällä. Brooks kohtasi hänet tylsistyneellä katseella, työnsi kädet verryttelyhousujen taskuihin.

"Tämä peli on tärkeä."

"Aijaa. Eikö ne kaikki ole?" Brooks kysyi kuivasti.

"En ole nyt tällä tuulella."