Ohuella jäällä

Luku Kaksikymmentäyhdeksän

Oakridge Ottersit kohtaisivat ensimmäistä kertaa Saint Sebastian Sabersit marraskuun toisella viikolla.

Otteluun johtaneella viikolla he olivat viettäneet loputtomia iltapäiviä treenaamassa. Yrittivät valmistautua kaikkiin niihin hetkiin ja päätöksiin, jotka määrittelisivät voiton tai tappion. Valmennustiimi oli laittanut heidät toistamaan uudestaan ja uudestaan kuvioita ja liikkeitä, kunnes karkeat kulmat olivat hiottu sileiksi ja täydellisiksi. He taklasivat toisiaan kovemmin, luistelivat nopeammin ja laukaisivat kiekkoa voimakkaammin. Jos he halusivat voittaa, heidän oli annettava kaikki mitä heillä oli. 

Ottelu pelattaisiin lauantai-iltana Aspenin jäähallissa. Edustusjoukkue toisti kaavansa. Söivät Boogie Burgersissa. Potkivat futista käytävällä. Heittivät vitsejä, jotka olivat pinnallisia ja typeriä, eivätkä ihan poistaneet kytevää jännitystä ja odotusta. Olisiko heistä voittamaan tänään? Brooks todella toivoi sitä.

He pukivat varusteensa ja siirtyivät jäälle. Hallin viileä ilma säkenöi jännityksestä ja odotuksesta. Ottelu oli loppuunmyyty. Katsomot täyttyivät kannattajista. William ja Sam olivat seisomakatsomossa, kuten olivat olleet jokaisessa ottelussa sen jälkeen, kun William oli ilmaantunut paikalle. Molemmilla oli punavalkoiset pipot ja kaulahuivit.

Diego ja Andrew pelleilivät yhdessä, tönivät toisiaan vasten kaukalon pleksilaseja.

Sabersit purkautuivat ulos pukukopistaan. 

Brooks oli onnistunut välttelemään Tate Branningia hallilla, mutta nyt hänellä ei ollut mitään paikkaa minne piiloutua. Joukkueen kapteeni lähestyi Brooksia, ilme luihuilla kasvoilla kylmän ylimielinen ja haastava. Brooks pyyhkisi sen virneen hänen naamaltaan, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.

"Myers", Tate Branning tervehti häntä lyhyesti. 

"No, oletko valmis häviämään tänään?" Brooks kysyi.

"Älä naurata."

Brooks kohotti kulmakarvojaan vastaten haasteeseen yhtä terävästi.

"Häviätte tänään niin kuin aina ennenkin."

"Unohditko jo mitä tapahtui viime kerralla?"

"Sekö? Tarvitsette enemmän kuin tuuria voittaaksenne."

"Tuuria? Tässä mitään tuuria tarvita. Olet nähnyt tilastot."

Taten ilme synkkeni hetkellisesti, mutta hän ei antanut periksi.

"Ainoa asia, jonka sinä tulet voittamaan tänään, on paikka eturivissä juhlimassa meitä."

Brooksin katse käväisi Eliaksessa, joka lämmitteli Pavelia laukomalla tälle kiekkoja napattavaksi.

"Somerset? Hän on kyllä hyvä, mutta laitat häneen vähän liikaa uskoa", Branning nojasi mailaansa. He seurasivat molemmat poikaa.

"Se mahtaa ärsyttää sinua."

"Kukaan ei ole voittamaton", Branning totesi viileästi. Lähes pahaenteisesti. Hänen äänensä oli täynnä haastetta ja päättäväisyyttä, kun hän kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi vielä. "Siihen on syy, miksi johdamme sarjataulukkoa. Sabersit löytävät aina keinon."

Kapteenit kääntyivät eri suuntiin. Tate Branning luisteli pois huolettomasti viheltäen, heilutellen jääkiekkomailaansa. Tate pysähtyi kaukalon laidalle juttelemaan puolustajiensa kanssa ja pian he kääntyivät kaikki katsomaan Eliasta, joka lämäsi kiekon verkkoon Pavelin kainalon alta.  Outo, levoton tunne levisi Brooksin vatsanpohjassa.

Valmentaja Silva seisoi jäähallin pukukopissa, katse vakavana ja päättäväisenä, nikotiinihuuruissa. Lämmittelyt oli lämmitelty. Peli alkaisi pian. Kaikki ottelut tätä ennen olivat vain valmistaneet heitä todellista vastusta vastaan. Edustusjoukkuelaiset odottivat. Kaksikymmentä valpasta, levotonta silmäparia tapittivat häntä. Valmentaja Silva karaisi kurkkua ja alkoi puhua.