Tarina jääkiekkojoukkueesta, mutta ennen kaikkea tarina kahdesta pojasta.
Brooks Myers on Oakridge Ottersien kapteeni ja valmis tekemään mitä tahansa, jotta hänet valitaan seuraavana kesänä pelaamaan NHL:ään. Se on hänen ainoa mahdollisuutensa elätt...
Pojat olivat uupuneita ja jännittyneitä. Tunnelma pukukopissa oli latautunut ja herkillä. Kukaan ei enää laukonut typeriä vitsejä. Elias oli antanut kaikkensa, jokaisessa harjoituksessa, joka pelissä ja taistellut kivun läpi, eikä jäljellä ollut enää mitään annettavaa.
He peseytyivät ja pakkasivat varusteensa hiljaisuudessa ja kerääntyivät takaisin auditorioon kuulemaan tuomionsa.
Valmennusryhmä ja manageritiimi nousivat lavalle. Tätä seurasi liuta puheenvuoroja, joihin kukaan ei olisi malttanut keskittyä. Tyhjiä sanoja siitä, miten he kaikki olivat antaneet parhaansa ja kuinka lopputuloksesta huolimatta heidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että olivat päässeet viimeiselle etapille. Elias ei halunnut koskettaa maaliviivaa, hänen oli päästävä sen yli.
Lopulta päävalmentaja astui etualalle ja karaisi kurkkua.
"Kokoonpano, jolla tämän vuoden Yhdysvaltojen nuorten maajoukkue lähtee viimeiselle maajoukkueleirille Göteborgiin ja siitä tavoittelemaan kultamitalia."
Päävalmentaja alkoi lukea nimiä paperista. Hän aloitti maalivahdeista ja siirtyi seuraavaksi puolustajiin. Alexander De Klaas löi nyrkillä ilmaa kuullessaan nimensä ja päästi hiljaisen "jes"-äänen suustaan.
Jokaisella leirillä pelaajia putosi. Ensimmäisillä kymmeniä kerrallaan, lopulta aina vain vähemmän. Tämä valintatilaisuus oli intiimein tähän saakka. Juhliminen oli groteskia, kun samaan aikaan jonkun elinikäinen unelma pirstaloitui vieressäsi.
"Ja sitten hyökkääjät..."
Elias oli niin pöllyssä, ettei hänen sydämensykkeensä edes kohonnut. Viereisellä penkillä Toby tärisytteli levottomasti jalkojaan ja naputteli sormilla reisiä. Elias puristi silmänsä kiinni. Syteen tai saveen.
"Elias Somerset pelinumerolla 23."
Kuullessaan nimensä Eliaksen läpi vyöryi niin valtava helpotus, että hänen jalkansa menivät veltoiksi. Hän hoiperteli onnellisena alas auditorion portaita hakemaan pelipaitansa, eikä edes välittänyt, että se oli hänen isänsä vanhalla pelinumerolla. Hän oli voittanut.
Hetken kuluttua Toby nousi lavalle ja veti oman, numerolla 2, varustetun sinipunaisen pelipaidan päänsä yli.
"Saat luvan panna minua tuo päällä tänään", Toby kuiskasi Eliakselle, kun he alkoivat asettua paikoillensa lavalle. Elias oli puolikova jo pelkästä adrenaliinista, eikä kommentti ainakaan helpottanut hänen tilannettaan. Niin Tobyn kaltaista pistää hänet piilottelemaan stondista ryhmäkuvassa.
Kamera välähti ja Eliaksesta tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että hän saattoi jopa olla se poikakuningas, joksi hänet oli maalattu.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
