Ohuella jäällä

Luku Kolmekymmentäkaksi

Elias Somerset oli huonolla, itseään tuhoavalla tuulella.

Hän oli kaivanut autoaan lumikinoksesta keskellä yötä ja lähes murtanut ranteensa siinä samassa hakatessaan painavaa, pinnalta jäätynyttä lunta irti maasta. Siinä kesti tunti ja koko sen ajan hän oli kiroillut Brooksia, mutta enimmäkseen itseään. Kiroillut vielä ajaessaan ylös huonosti aurattua katua Yläkaupunkiin Range Roverin sutiessa ja moottorin kiljuessa jokaisessa mutkassa.

Hän oli lopen uupunut päästessään takaisin, mutta ei voinut nukkua. Hän oli ottanut kipulääkkeitä enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut ja Jackson oli joutunut repimään hänet ylös sängystä.

Nyt Elias istui kello viideltä aamulla pelkääjänpaikalla ja Felicia popitti kuskinpaikalla kovalla musiikkia ja jutusteli iloisesti. Elias oli luvannut antaa autonsa tytölle siksi aikaa, kun oli poissa. Nyt hän katui päätöstään. Oli ihan liian aikaista ja kirkasta.

Felicia tökki sormella Eliasta. "Mikä sinulla on?"

Mistä hän edes aloittaisi? Väsymyksestä. Paineista. Paskasta ranteesta. Syntymästä. Hän päätti selittää asian sillä, mikä oli helpointa niellä.

"Brooks on paskapää."

Felicia kääntyi katsomaan häntä ja oli ajaa päin lumivallia. Elias tarttui rattiin toisella kädellä ja he sutivat jäisellä tiellä.

"Hups", Felicia hymyili pahoittelevasti. "Mitä hän teki tällä kertaa?"

"Oli paskapää."

"Jos haluat olla Brooksin ystävä, kai sinun on hyväksyttävä, että aina välillä hän on vähän paskapää."

"Eikö se ole vähän perseestä?"

"Niin kai", Felicia nakersi alahuulta. "Voit aina käskeä häntä pitämään tunkkinsa. Kukaan ei estä sinua. Se voisi tehdä hänelle hyvää.

Mitäköhän Felicia sanoisi, jos tietäisi asian todellisen laidan? Että Elias haaveili siitä, että voisi upottaa sormensa suortuviin ja vajota tähän, kertakaikkisesti, jokaisella hänen olemassaolonsa atomilla.

"Oletko varma, että kyse on vain Brooksista? Olet vaikuttanut vähän... en tiedä... oletko OK?"

"Miksi kaikki kysyvät sitä minulta? Olen törkyrikas ja generationaalinen huippulahjakkuus. Mikä hitto minulla muka voisi olla vikana?" Elias tiuskaisi kylmästi.

Elias oli aina ajatellut, että oli loistava huijaamaan muita, mutta hänen tarkoin rakennetussa kulississaan alkoi olla aukkoja, jos muut kiinnittivät siihen huomiota.

Felicia mutristi huulta ja käänsi päänsä tiukasti tiehen. Mahtavaa. Hän todella oli vauhdissa tänä aamuna. Elias huokaisi pahoittelevasti.

"Ei ollut tarkoitus tiuskia."

"Ei se mitään."

"En saanut nukuttua. Kai minua vähän jännittää", Elias sanoi, vaikkei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lääkkeiden vaikutuksen alaisena hänen oli aina vain vaikeampi pitää itsensä tarkkana.

Felicia näytti olevan tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Loppumatkan lentokentälle he ajoivat hiljaisuudessa, joka ei ollut mukava, mutta ei epämukavakaan.

"Näytä niille kaikille", Felicia hymyili ja halasi häntä tiukasti turvatarkastusta edeltävillä porteilla ja Elias lupasi.

Elias otti kipulääkkeitä ja nukkui koko neljän tunnin lennon San Josén lentokentälle business-luokassa. Istui yksin taksissa. Käveli yksin reportterien ja räiskyvien kameroiden ohi Sharks Ice-hallille ja vältteli isänsä tekstiviestejä. Hän katseli jäähallin aulassa parveilevia levottomia nuoria poikia vielä levottomampien vanhempiensa kanssa ja tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi.