Ohuella jäällä

Viides luku

Kouluvuosi oli startannut vauhdilla. Ensimmäiset viikot luisuivat ohi ja Brooks oli joutunut hyväksymään sen tosiasian, ettei Elias Somerset hävinnyt minnekään. Hän oli vältellyt tätä sen minkä kykeni, mutta se oli osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi suorittaa. Elias Somerset oli kaikkialla, jos ei fyysisesti, niin hengessä.

Kun Brooks oli tullut jäähallille sinä yhtenä aamuna ja löytänyt Eliaksen jo harjoittelemasta jäillä, hän oli tajunnut, että halusi tai ei, heidän välillään oli jotain samaa. Hän ei myöntäisi sitä kenellekään. Kysyi keneltä vain, he kertoisivat, että Brooks Myers vihasi Elias Somersetia.

Toisella viikolla opiskelijoille järjestettiin vuosittaiset karsinnat niin juniori- kuin edustusjoukkueeseen. Tapa, jolla ensimmäisen vuoden opiskelijat katsoivat vanhempia pelaajia herätti hänessä mielihyvää. Brooks oli itsekin ollut joskus siinä tilanteessa, kun hän oli 15-vuotiaana tutissut jännityksen ja adrenaliinin vaikutuksesta hieman liian suurissa varusteissa itseään kaksi kertaa isompien poikien edessä. Ne isommat pojat olivat kuninkaallisia.

Siinä Brooks oli seissyt ja antanut kaikkensa. Kaikkihan oli se, mitä häneltä vaadittiin. Hänet oli valittu 15-vuotiaana suoraan edustusjoukkueeseen ja sen hetken jälkeen kukaan ei ollut enää koskaan aliarvioinut häntä.

Nyt kolme vuotta myöhemmin hän oli seissyt toisella puolella, katsomassa tutisevia poikia, jotka näyttivät siltä että liian voimakas tuulenpuuska voisi kaataa heidät ja odottanut, että heistä joku antaisi kaikkensa. Kukaan hänen jälkeensä ei ollut pystynyt samaan.

Edustusjoukkue tulisi pysymään lähes samana kuin viime kaudella. Kolmen valmistuneen opiskelijan paikka piti täyttää. Elias Somerset oli luonnollinen valinta. Brooks oli vaatinut, että Elias osallistuisi karsintoihin niin kuin kaikki muut tavalliset kuolevaiset. Muu edustusjoukkue oli kuolla nauruun seuratessaan kuinka Elias Somerset pesi lattioita ykkösluokkalaisilla. Muut valinnat olivat kuitenkin yleensä selkeitä. Pelaajia, jotka loistivat juniorijoukkueessa mutta soveltuivat nyt ikänsä puolesta edustusjoukkueeseen. Silvalla oli aina ollut filosofia, ettei hän päästänyt ensimmäisen- ja toisen vuoden opiskelijoita edustusjoukkueeseen ellei heissä ollut jotain todella erityislaatuista - kuten Brooksissa.

Karsinnat olivat ohi ja enää oli jäljellä valintojen julkaisu. Brooks ei odottanut, että siihen liittyisi mitään yllätyksiä. Kun valmentaja Silva pysäyttää hänet pukukopin ovella eräiden harjoitusten lopulla, Brooks aisti, että hänen odotuksensa ovat olleet väärässä. Jokin sai hänet kääntymään ja kun hän näki Elias Somersetin vilkuilevan häntä vaivihkaa jäältä, hän tiesi, ettei jokin oli pielessä.

Brooks seurasi Silvaa portaat ylös katsomon penkkirivien välistä hänen toimistoonsa. Silva meni työpöytänsä taa, joka pursui erilaisia mappeja ja kansioita. Siellä täällä lojui irtopapereita, joille mies oli hahmotellut erilaisia hyökkäyskuvioita ja roskakoriin oli sullottu niin paljon pikaruokaketjujen pakkauksia, että niistä oli tilan loputtua muodostunut huojuva torni. Mieheksi, joka korosti alituiseen, että poikien oli pidettävä huolta varusteistaan, hänen oma toimintansa oli aina ollut nurinkurista. Silva hävittäisi oman päänsä, jos se ei olisi kiinni hänen harteillaan.

Silva hymyili hänelle rohkaisevasti, mutta Brooksista tuntui, että hän oli kävelemässä teuraalle.

"Mitä nyt?" Brooks kysyi.

"Odotetaan Eliasta."

Ja silloin Brooks oli varma, että jokin oli pielessä. He kiertelivät ja kaartelivat, kunnes lopulta Elias astui sisään toimiston ovesta. Poika ravisti vielä hiestä märät vaaleat suortuvat silmiltä. Brooksia inhotti se, miten hyvältä hän näytti. Oliko se kummallista? Ehkä. Sellaisen rääkin jälkeen mitä aikaisemmat treenit olivat olleet, ei kenenkään pitäisi näyttää tuolta. Jälkihiki kuumotti Brooksin poskia. Elias istui alas tuolille Brooksin vierelle.