Ohuella jäällä

Yhdeksäs luku

Yö oli tähtikirkas ja kuusimetsä ympärillä liikkumaton. Elias paleli pelkässä T-paidassa ja flanellissa. Hän oli Kaliforniassa asuessaan unohtanut, etteivät yöt täällä olleet samanlaisia. Hän ei voinut makoilla paidattomana rannalla aamuun saakka. Pohjoisessa yöt olivat jo syyskuussa kylmiä ja synkkiä. Elias ja Felicia laskeutuivat rinnakkain alas tietä kädet taskuihin tungettuina. Autotie kaartui jyrkästi mutkitellen alas kohti metsän pimeyttä kuin liukas, tumma joki. Se jätti taakse Kenneth Brewerin kodista tulvivan valon ja musiikin jyskeen ja humalaiset edustusjoukkuelaiset.

Felicia niisti sisään ja yskäisi. Hän peitteli itseään, mutta Elias näki, että tämä oli poissa tolaltaan. Hän ajatteli, että oli parempi olla sanomatta mitään. Felicia puhuisi, jos haluaisi. Poika siirtyi kuitenkin lähemmäs. Niin lähelle, että kun he kävelivät, heidän käsivartensa hankasivat hellästi toisiaan vasten. Felicia hymyili hänelle.

Elias nautti elämästä aikoina, jolloin muu maailma oli pysähdyksissä. Siksi hän rakasti aikaisia aamuja ja aikaiseksi venyneitä öitä. Eniten hän kuitenkin nautti tällä hetkellä siitä, että oli tarpeeksi selvä ymmärtääkseen asiasta jotain. Elias oli ollut musertunut joutuessaan jättämään Kalifornian, mutta taakse oli kuitenkin jäänyt myös paljon sellaisiakin asioita, jotka tuottivat hänelle vain kärsimystä. Illat ja yöt olivat niin kosteita ja täynnä huumeita, että hän muisti lähinnä vain oman päänsä vessanpöntössä seuraavana päivänä. Eikä kyse ollut vain viikonlopuista. Hänen aikansa Kaliforniassa oli ollut niin parasta kuin pahinta aikaa hänen elämässään.

"Välillä minä vihaan häntä", Felicia tunnusti. Sitten hän niiskaisi taas ja painoi kämmenet silmäluomille, kuin olisi halunnut työntää poskille valuvat kyyneleet takaisin.  "Hitto, että tämä on noloa."

Elias tönäisi tyttöä hellästi olkapäästä.  "Eikä ole. Tajuan kyllä."

"En haluaisi olla se tyttö."

"Mikä tyttö?"

"No se tyttö. Tyttö, joka itkee ventovieraille bileissä. Enkä ole edes kovin kännissä."

"Lupaan sinulle, etten kerro kenellekään, että olet se tyttö", Elias vitsaili. Felicia naurahti sarkastisesti niin, että röhkäisi vahingossa. Ja nauroi sitten lisää, kunnes silmät eivät enää olleet märät.

Ohitse ajavan auton valot häikäisivät silmiä.

"Seurustelimme ennen. Minä ja Brooks siis. Erosimme keväällä."

"En haluasi olla se tyyppi ja tuomita valintojasi, mutta olisit voinut valita paremminkin. Hän vaikuttaa aika saaliilta."

"Hän ei ole paha ihminen", Felicia puolustautui. "Hänellä on vain paljon meneillään. Et vain tunne häntä."

"Se ei oikeuta paskaa käytöstä. Hän ei olisi saanut antaa Andrew'n sanoa sinusta sellaista."

Felicia hymähti vaivaantuneesti. "Täällä asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Tajuat sen kyllä lopulta."

Elias ei tajunnut sitä nyt, mutta tulisi vielä ymmärtämään. Aspenissa ei ollut mitään mustavalkoista. Oli ainoastaan punaista ja harmaan eri sävyjä.

"Miksi erositte?"

"Se on pitkä tarina."

Elias katseli umpimetsää heidän ympärillään ja sitten etäämpänä hohtavia asutuksen valoja.

"Tässä olisi aikaa."

"Kun kadut tätä kohta, muista, että itsepä kysyit", Felicia sanoi.

He kävelivät hetken hiljaisuudessa. Elias tarkkaili tummatukkaista tyttöä, joka oli vaipunut syvälle omiin ajatuksiinsa.  Sitten Felicia veti syvää henkeä ja nosti päänsä.