Ohuella jäällä

Kuudes luku

Elias oli tullut siihen tulokseen, että Brooks Myers vihasi häntä. Mikä ärsytti häntä suunnattomasti.

Kuluneilla viikoilla Eliaksen ja Brooksin välille oli muotoutunut jonkinlainen rutiini. Brooks ei koskaan näyttänyt kovin ilahtuneelta nähdessään Eliaksen odottamassa häntä kentällä, mutta oli alistunut kohtaloonsa ja päästänyt tämän reviirilleen. He treenasivat lähinnä hiljaisuudessa, mutta joinain ohikiitävinä hetkinä, kun Elias onnistui murtamaan tiensä Brooksin kivikovan kuoren sisäpuolelle, saattoi toinen poika jopa härnätä häntä takaisin. Nämä hetket olivat harvoja, mutta Elias oli oppinut nauttimaan niistä. Hallin seinien ulkopuolella Brooks kuitenkin leijui ympäriinsä kuin pahantuulinen haamu ja vältteli Eliasta kuin ruttoa.

Elias tiesi, ettei Brooks ollut idiootti, vaikka tämän käytös antoikin olettaa niin. Hän ei voinut olla. Oli urheilijoita, joiden pääkallon sisäpuolella ei tapahtunut mitään. He olivat luoteja, jotka laukaisivat itsensä siihen suuntaan mihin heidät tähdättiin sen enempää asiaa harkitsematta. Sitten oli pelintekijöitä. Elias oli istuskellut pitkinä, unettomina öinä sängyllään ja katsellut nauhoituksia Oakridge Ottersien edellisten kausien peleistä ja tullut siihen lopputulokseen, että Brooks Myers ei ollut luoti.

Hän oli ase.

Ja vaikka Brooks käyttäytyi kuin 6-vuotias lapsi, joka ei halunnut jakaa lelujaan, Brooksin oli täytynyt tajuta, ettei joukkueella ollut mitään mahdollisuutta voittaa mestaruutta, elleivät he kaksi tehneet yhteistyötä. Eliaskin tiesi sen, vaikka oli treenannut joukkueen kanssa vasta pari viikkoa. Tajusi Brooks sen tai ei, se jäi nähtäväksi.

Pukukopissa oli säpinää. Edustusjoukkuelaiset norkoilivat odottelemassa valmentaja Silvaa ja apuvalmentajia paikalle julistamaan kauden kokoonpanon.

"Mitä yhteistä on luomuviljelijällä ja homolla?" Kenneth kysyi ja tirskui jo valmiiksi.

Elias huokaisi sisäisesti.

"Kenny? Ihanko tosi?" Diego pudisti päätään, mutta hymyili.

"Älä nyt. Tämä on hyvä juttu."

"Epäilen suuresti."

"On on. Kysy nyt."

"Kerro sitten."

"No kumpikin kylvää siemenensä paskaan."

Pojat nauroivat. Koska tuollaisille vitseille oli pakko nauraa, jos ei halunnut leimaantua tosikoksi. Kenneth Brewer oli yksi niistä urheilijoista, joilla ei ollut omaa peliälyä. Kenneth Brewer vain sattui olemaan vielä nopeampi jaloistaan, kuin suustaan ja ansaitsi sillä peliaikaa. Elias vilkaisi Brooksia. Tämä oli syventynyt puhelimeensa.

"Okei pojat!" Valmentaja Silva astui kopin ovesta perässään apuvalmentajat ja joukkueenjohtaja. "Katsotaas sitten vähän seuraavan vuoden kokoonpanoja."

Nauru hiljeni ja kopissa oli hiljaista. Pojat kunnioittavat Silvaa.

"Ensimmäisen ketjun hyökkääjinä Brooks Myers, Elias Somerset ja Kenneth Brewer. Puolustajina Diego Chavez ja Jake Hunt."

"Mitähän vittua!" Andrew sinkosi ylös penkiltä.

"Herra Callahan on hyvä ja istuu alas ja pitää leipäläpensä kiinni", valmentaja Silva keskeytti nostamatta katsetta pitelemästään paperinipusta. Osa pojista nauroi. Andrew istui sadatellen alas penkille ja kääntyi sitten kuiskuttamaan kiivaasti vieressään istuvan Brooksin kanssa, joka näytti siltä, että oli juuri puraissut palan sitruunasta.

Valmentaja esitteli loput ketjut. Pukukoppi oli täyttynyt äänekkäällä puheensorinalla.

"En lopettanut vielä. Brooks jatkaa kapteenina tulevalla kaudella", Silva sanoi ja nosti pään papereista. He jakoivat Brooksin kanssa katseen, joka vaikutti lähes hellältä. Pukukoppi täyttyi huudoista ja vihellyksistä. Brooks painoi päänsä, mutta Elias näki, että tämä hymyili. Se oli hyvä hymy.