Tarina jääkiekkojoukkueesta, mutta ennen kaikkea tarina kahdesta pojasta.
Brooks Myers on Oakridge Ottersien kapteeni ja valmis tekemään mitä tahansa, jotta hänet valitaan seuraavana kesänä pelaamaan NHL:ään. Se on hänen ainoa mahdollisuutensa elätt...
Andrew Callahan oli iso, paha ja pelottava. Hän oli kuumakalle, synnynnäinen tappelija. Hänelle ei missään 17-vuoden elämänsä vaiheessa ollut siunaantunut tippaakaan itsehillintää. Jos Andrew oli kaukalossa arvaamaton, sama päti myös kaukalon ulkopuolella. Hänellä oli Aspenissa maine nuorena poikana, joka löi, joi ja kaatoi naisia.
Andrew ja Brooks olivat vasta 8-vuotiaita, kun vastapuolen kiukustunut pelaaja oli tönäissyt Brooksia aiheettomasti jäällä niin, että tämä oli kaatunut ja lyönyt naamansa kaukalon reunaan. Silloin Andrew oli ensimmäistä kertaa syöksynyt vastustajan päälle silmät kiiluen, härän raivolla.
Valmentaja Silva oli joutunut repimään 8-vuotiaan pikkupojan itkevän ja nenästä verta vuotavan vastapelaajan päältä pelipaidan selkämyksestä. Koko sen matkan, kun Silva raahasi ja kantoi lasta pois kaukalosta, Andrew rimpuili ja sätki ja heilutteli pieniä nyrkkejä.
Vuosien varrella Andrew kasvoi isoksi. Nytkit olivat hänen aseensa. Hän löi kovempaa ja taklasi rumemmin. Vastustajat oppivat pelkäämään häntä, sillä hän oli arvaamaton ja vaaniva uhka. Kun Andrew Callahan oli jäällä, kukaan ei uskaltanut koskea Brooks Myersiin.
Andrew oli fiksumpi kuin muut. Jo silloin 8-vuotiaana hän oli ymmärtänyt, että Brooks oli tähti, jota oli suojeltava. Hän ja vastustajat tiesivät, että jos Brooks Myers sai edes muutaman millimetrin tilaa, hän otti sen mitä hän halusi. Voiton.
Joka ainoassa pelissä sen jälkeen Andrew oli paikalla varmistamassa, että Brooks sai tilaa. Hän syöksyi silmittömällä raivolla pelaajiin tämän ympärille ja raivasi tilaa.
Valmentaja Silva oli nähnyt, että tällä vähemmän taitavalla, isokokoisella pelaajalla oli paikka hänen joukkueensa tähdistössä. Hän piti huolen siitä, ettei kukaan vastustajajoukkueessa koskenut hänen omiin poikiinsa. Kun joku taklasi rumasti, Andrew Callahan oli paikalla jakamassa oikeutta. Andrew ei ollut teknisesti erityisen taitava pelaaja, mutta hänen rohkeutensa ja taistelutahtonsa tarjoaisi hänelle mahdollisuuden luoda uran ammattilaisena.
Andrew oli impulsiivinen ja tunsi rajusti. Rakasti ja vihasi. Oli vain muutamasta impulssista kiinni kummalle puolella tätä vahvaa tunneskaalaa ihmiset asettuivat. Ja Andrew rakasti Brooksia. Poikaa, joka oli seissyt tämän vierellä koko lapsuuden. Poikaa, jonka kanssa hän oli kasvanut. Hänen veljensä. Hänen paras ystävänsä.
Joten, kun Andrew istui vaihtoaitiossa ja näki parhaan ystävänsä paiskautuvan jäälle, hän ei edes ajattele, kun lihasmuisti vie jo häntä. Hänelle sillä ei ole mitään merkitystä, että kyse oli vahingosta. Hän aikoi laittaa sen onnettoman kusipään kärsimään.
Andrew hyppäsi laidan yli vaihtoaitiosta jäälle Silvan karjuessa hänen takanaan ja syöksyi nyrkit ojossa kohti vastustajaa.
Mutta Elias ehti ensin.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Brooks makasi kylmällä jäällä, eikä voinut liikkua tai puhua. Hän yritti, mutta sanoissa ei ollut järkeä. Hän unohti mitä hän oli edes sanomassa. Hän ei ollut tajuissaan, mutta ei tajutonkaan. Valot häikäisivät silmiä ja näkökentässä oli tummia läiskiä. Korvissa soi.
