Luku Kolmekymmentäviisi

286 28 18
                                    

// DISCLAIMER - oon lainannut tähän vuoden 2024 U20-kisojen otteluohjelman, don't sue me. Tää tarina ei oikeesti sijoitu mihinkään spesifiin ajankohtaan.

Elias Somerset rauhoitti hengityksensä ja suuntasi katseensa aloitusympyrään. Henkäys, yksi silmänräpäys myöhemmin kiekko putosi jäähän avausottelussa Norjaa vastaan ja hän oli kotona.

Elias rakasti isoissa turnajaisissa pelaamista. Tunne, kun tiesi, että kuului jonnekin. Kuului johonkin, joka antoi ihmiselle tarkoitusta. Mahdollisuus palata siihen hetkeen, kun hän oli ensimmäistä kertaa pistänyt luistimet jalkaansa. Tunne, joka oli siitä hetkestä vain kasvanut kasvamistaan. Alkukantainen vaisto, syvällä luitten ytimissä, siitä, että tämä oli se mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Se, mihin hänet oli luotu. Se, mikä häntä kutsui. Täällä hän pystyi hiljentämään selkärangassaan jyskyttävän kivun siitä, ettei hän ehkä koskaan yltäisi nimeään suuremmaksi.

Frolundaborgin areenat olivat loppuunmyytyjä ja tunnelma oli toisesta maailmasta. Katsomot kuhisivat jääkiekkofaneja kaikkialta maailmasta ja joukkueet taistelivat kaukalossa kuin sotatantereella. Kaikki halusivat voittaa. Kaikki halusivat tehdä oman maansa ja kannattajansa ylpeiksi.

Yhdysvaltojen maajoukkue oli liekeissä. Joukkuehenki oli hyvä; pojat olivat ennen kaikkea ystäviä, sitten vasta tiimikavereita. Joukkue ei tehnyt mitään taitavilla pelaajilla, jos he eivät osanneet pelata yhdessä. Heillä ei ollut sitä ongelmaa.

Päävalmentaja kohteli pelaajia kunnioittavasti, mutta ankarasti. Aikataulu oli vaativa, sillä otteluita oli melkein joka päivä. Turnauksen puolivälissä Eliaksen täytyi soittaa ja pyytää isältään uutta reseptiä kipulääkkeille, ja keskustelu oli ollut yhtä kiusallinen kuin voisi kuvitella.

Edustusjoukkue kokoontui yhteen katsomaan jokaista peliä. Sillä ei ollut väliä vaikka niitä olisi pelattu keskellä yötä. Siellä he olivat, sohvalla ja jännittivät kuin olisivat itse olleet kentällä. Elias oli ilmiömäinen.

Hän oli tehnyt jokaisessa ottelussa maaleja, oli pistepörssin kärjessä ja hallitsi kaukaloa aina kun oli jäällä. Hän teki sen kaiken näyttäen, että se oli hänelle pelkkää lastenleikkiä. Brooks inhosi itseään vähän, asioita, joita se hänessä aiheutti, mutta se ei estänyt häntä olemasta ylpeä.

 Brooks inhosi itseään vähän, asioita, joita se hänessä aiheutti, mutta se ei estänyt häntä olemasta ylpeä

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Uusivuosi.

Maajoukkueella oli päivällä peli Slovakiaa vastaan, jonka he voittivat 10-2. Voitto vei Yhdysvallat puolivälieriin, askeleen lähemmäksi pokaalia.

Illalla he olivat väsyneitä, mutta nauttivat illallista maajoukkueen ja koko tiimin kesken. Vaikka juomiselle oli yleensä tiukat säännöt, pojat iloitsivat siitä, että heillä oli laillinen oikeus juoda.

Vuosi vaihtui hotellin katolla ja valomeri maalasi Göteborgin pilviset taivaat. Ilma tuoksui ruudilta. Elias hyvästeli vuoden, joka oli alkanut samalla tavalla kuin se oli päättynyt.

Ohuella jäälläWhere stories live. Discover now