Ohuella jäällä

Luku Kaksikymmentäkuusi

// Hellurei taas! Mulla oli aika paljon hankaluuksia tän luvun kanssa. Mulla on aina hirveen selkeät visiot monista asioista mutta sanat vaan ei tuu paperille sillä tavalla millä haluisin tai koen et en saa välitettyä sellasta fiilistä kun haluisin. Tämmöstä sain sitten lopulta aikaiseksi, enjoy!

Pelimatkalta palasi kaksikymmentä nuorta miestä, joiden sydämet löivät yhtä rytmiä ja joiden suonissa virtasi punavalkoista verta. Jokainen näistä pojista nousi ulos bussista ja palasi kotiinsa. Toiset otettiin avosylin vastaan, toiset hiipivät seinien reunoilla.

Elias oli mokannut. Katuiko hän sitä? Ei tippaakaan. Jos hänet palautettaisiin takaisin siihen hetkeen jäällä tuhansia kertoja, joka ikisellä kerralla hän löisi. Hän oli kuitenkin mokannut.

Joten Elias seisoi tammisen kotiovensa ulkopuolella muutaman minuutin hengittämässä ja miettimässä. Jackson kysyisi häneltä, miksi hän oli mokannut. Eliaksella pitäisi olla vastaus. Paitsi ettei hänellä ollut. Puhdas impulssi. Ja Jackson Somerset oli koko elämänsä takonut Eliaksen päähän, että vain heikot pelaajat pelasivat impulssien varassa. Impulssi oli ailahteleva voima. Hänen pitäisi olla fiksu, ajatella aina pari liikettä pidemmälle. Viime aikoina Brooks Myers oli tehnyt hänestä idiootin.

Elias astui sisälle ja pakotti itsensä hymyilemään, kun kuuli äitinsä huhuilevan keittiöstä.

Tuntia myöhemmin Somersetin perhe istui ruokapöydässä. Ruokasalissa oli niin hiljaista, että kuuli ainoastaan kuinka aterimet kilisivät vasten lautasia ja jääkaappi humisi keittiössä. Elias odotti kärsivällisesti.

"Lauantain ottelu oli vähintäänkin mielenkiintoinen", Jackson Somerset sanoi.

Siinä se oli. Elias puristi haarukkaa rystyset valkoisena ja purki turhautumista pihviin.

"Niinkö?"

"Mitä sinä ajattelit? Mikä oli niin hyvä syy?"

"Se taklaus oli törkeä. Tuollaisista tempuista pitää maksaa."

"Siitä olen samaa mieltä kanssasi, mutta se ei ole kuitenkaan sinun tehtäväsi. Joukkueessa on puolustajia sitä varten. He voivat istua jäähyaitiossa. Sinulla ei ole varaa menettää peliminuutteja jos haluat olla ensimmäinen valinta."

Elias pureskeli pihvinpalaa suussaan, mutta ei saanut nielaistua.

"Tiedän."

"Miksi sitten löit?"

"En ajatellut", Elias myönsi.

"Aivan. Sinä et ajatellut. Ja tässä perheessä, me ajattelemme. Aina."

Caroline joi viiniä ja oli hiljaa, kuten aina. Elias vihasi tätä perhettä niin paljon, että joskus hänestä tuntui, että repeäisi liitoksistaan. 

"Älä saarnaa minulle. Mokasin. Ihan kuin sinä et olisi ikinä tehnyt virhettä."

"Nyt ei ole kyse siitä mitä minä olen tehnyt."

"Koskaan ei ole kyse siitä mitä sinä teet."

"Älä yritä viedä tätä sivuraiteille. Tarkoitan vain, että sinulla on tässä viimeaikoina ollut taipumus tehdä virheitä", Jackson sanoi.

"Tiedän mitä teen."

"Tiedätkö? Näyttää pahasti siltä, ettet tiedä. En tiedä mitä sinulle tapahtuu. Et ole aina ollut tällainen."

"Millainen?"

Jackson näytti siltä, että punnisti sanojaan hartaasti. "Tottelematon. Se poika, jonka minä kasvatin ei olisi koskaan riskeerannut kaikkea vetämällä ties mitä aineita ja..."