Oakwood Court

7. Luku

Nuori kotiapulainen piteli särkynyttä savipatsasta tärisevässä kädessään ja pyyhki silmistään kyyneleitä. Ankaran näköinen vanha mies seisoi hänen edessään pitämässä nuhdesaarnaa ja sai tyttöraukan itkemään kahta kauheammin.

Palvelusväkeä lukuunottamatta kukaan kartanon asukkaista ei ollut vaivautunut tulemaan paikalle tarkistamaan metelin syytä. Joko he eivät olleet kuulleet, tai sitten eivät välittäneet metelistä.

Huone, jossa onnettomuus oli tapahtunut, oli suoraan Vivienin huoneen alapuolella, joten ääni oli kantautunut parhaiten hänen korviinsa. Hän kurkisteli portaista ja arveli, ettei hänen rooliinsa kesävieraana kuulunut työntää nokkaansa sellaisiin asioihin.

Butler ja apulainen katosivat hakemaan ilmeisesti siivousvälineitä ja huoneen ovi jäi auki.

Jos ihan nopeasti...

Vivienin uteliaisuus voitti ja hän hiippaili katsomaan millainen huone oli kyseessä. Astuessaan sisään vakaa aikomus oli kääntää päätä, todeta huoneen sisältö ja liueta paikalta. Huomattuaan päätyneensä jonkinlaiseen galleriaan, kaikki hyvät aikomukset lensivät tiehensä. Katsoja oli lumottu paikoilleen.

Tila oli suurempi kuin ulkopuolelta olisi voinut päätellä. Keskellä sijaitsi pieni sohvaryhmä ja pitkin huonetta erilaisia patsaita jalustoilla. Jotkut esittivät ihmisiä, toiset eläimiä, enimmäkseen hevosia.

Seinät olivat täynnä potretteja, osa selkeästi äärimmäisen vanhoja. Ne oli tehty todennäköisesti Eatonin suvun jäsenistä vuosien saatossa. Lähemmin tarkastellessa varsinkin suvun miehissä toistui tiettyjä samankaltaisuuksia kasvonpiirteissä. Useimmilla oli korkea otsa ja vahva leuka. Se piti paikkansa myös Vivienin isän kohdalla, hän muisti.

Tuoreimmat teokset olivat -90 luvulta, perhepotretissa oli kuvattuna Markiisi Andrew hieman nykyistä nuorempana, hänen vieressään seisoi tummahiuksinen, pitkä nainen ja kummankin sylissä nukkui pieni vauva.

Nainen ei selvästikään ollut Vanessa, mutta hän näytti huomattavan paljon Camillalta ja Christopherilta. Viv yritti kaivaa mielestään oliko joku maininnut, ettei Vanessa ollut kaksosten biologinen äiti, mutta ei muistanut siitä olleen vielä puhetta. Totuudesta ei kuitenkaan ollut epäilystäkään.

Se oli viimeinen perhepotretti. Sen jälkeen äärimmäisenä vasemmall oli yksittäinen kuva Vanessa Eatonista nuorempana, ja hänen yläpuolellaan kuva suunnilleen samanikäisestä naisesta, jolla oli eteerinen katse ja kauniit vaaleat, punertavat hiukset. Hän näytti jostain syystä etäisesti tutulta.

Vivien oli vaipunut tutkimaan maalauksia eikä rekisteröinyt ihmistä, jotka asteli seisomaan hänen taakseen.

- Hän on ensimmäinen Markiisitar Andrew Eaton, Georgen ääni lausui tytön takaa.
Viv säpsähti ja käännähti ympäri.
- Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut tunkeilla, mutta havahduin meluun ja kun täällä oli ovi auki, niin.. Hän sopersi hädissään.
Butler nosti rauhoittavasti kättään.
- Ei tänne ole kielletty tulemasta, hän totesi, ja jatkoi haikealla äänensävyllä: - Mutta kukaan ei ole tainnut käydä täällä vuosiin katselemassa teoksia. Eikä lapsestakaan ole tehty kuvaa.

Viittaus lapseen tarkoitti varmasti Cathlinia. Vieras nyökkäsi ja palasi tarkastelemaan perhepotrettia.

- Lady kuoli kun kaksoset olivat vasta vauvoja, vanha mies jatkoi. - Kuvittelimme, ettei Markiisi pääsisi siitä ikinä yli... Ja kaikki se epäonni...
Mies vaikeni ja silmäkulmissa kiilsi merkit liikutuksesta. Hän oli aidosti kiintynyt isäntäperheeseensä ja palvellut vuosikymmeniä, nähden jo Andrew Eatonin lapsuuden.

- Chris ja Camilla näyttävät kovasti häneltä, Vivien totesi sanoakseen jotain. Sitten hän siirsi huomion tuntemattomaan naiseen.
- Hänkin näyttää jostain kovin tutulta. Mutta en tiedosta nähneeni häntä missään.. Jotenkin hän näyttää hieman oudolta, jotenkin eläväiseltä, mutta silti rauhalliselta, tyttö takelteli. Hän ihmetteli mikä oli saanut hänet lausumaan moiset sanat. Jälkeenpäin ne kuulostivat kovin typeriltä.

Vanhus tarkasteli häntä tutkivasti otsa rypyssä. Vieras punastui ja vääntelehti vaivautuneesti katseen alla.
- Se oli oudosti sanottu, en tiedä mistä se tuli, hän pahoitteli kiireesti. - Mutta olisi kiva tietää kuka hän on?

George suoristi selkänsä ja veti henkeä.
- Hän oli toinen Markiisitar, Vivien Eaton.
Vivien säpsähti ja hänen leukansa loksahti auki. Se oli pitkälti samankaltainen reaktio kuin kaikilla muilla kun he kuulivat hänen nimensä. Nyt hän tiesi.
- Hän oli minun kaimani?! Nuori hengähti.

Keskustelukumppani nyökkäsi jäykästi ja selvitti kurkkuaan.
- Mitä tapahtui? Viv tiedusteli.
- Hänkin kuoli, butler huokaisi.
- Kuinka kauan siitä on aikaa?
Vieras laskeskeli mielessään oliko Cathlin mahdollisesti Vivienin tytär, vai oliko tämä kuollut jo aiemmin.
- Kokonainen vuosikymmen, se tapahtui juuri sen jälkeen kun sinun perheesi lähti täältä vierailulta viimeistä kertaa.

- Surullista.
- Lady Vivienin tragedian jälkeen tämä paikka ei ole enää ollut entisensä, George huokaisi, mutta kokosi heti perään itsensä.
- On parempi, että et mainitse näistä kenellekään. Ne ovat edelleen arkoja asioita.
Viv nyökkäili ymmärtäväisenä.

- Voitteko kertoa miten he kuolivat? Hän rohkaistui vielä kysymään.
- Ensimmäinen menehtyi jonkinlaiseen infektioon ja toinen putosi tai heittäytyi kirjaston ylätasanteelta lattialle, vanhus kertoi. - Kukaan ei ole varma oliko se tahallista. Ainakaan hän ei jättänyt viestiä.. Mutta nyt minä olen puhunut jo liikaa.

Syntyi hiljaisuus kuulijan prosessoidessa saamaansa tietoa.

Crack.

Käytävästä kuuluva rasahtava ääni kiinnitti galleriassa olijoiden huomion. Ääntä seurasi parin sekunnin hiljaisuus ennen kuin oven takana seissyt henkilö lähti puolijuoksua portaiden suuntaan.

George rypisti ymmällään kulmiaan ja Vivien tuijotti ovelle hämmentyneenä. Miksi kenelläkään olisi ollut syytä salakuunnella heidän keskusteluaan? Ehkä hän käsitti väärin.

- Ehkä se oli the help tulossa siivoamaan pudottamansa patsaan jälkiä, vanhus ehdotti varovasti, muttei kuulostanut itsekään kovin vakuuttuneelta.
- Niin varmaan, tyttö myötäili samalla äänensävyllä. - Anyway, minä taidan mennä nukkumaan. Kello on jo paljon, hän vetosi ja siirtyi lähteäkseen.

- Hyvää yötä Ms Eaton, the butler toivotti.
- Samoin, Viv vastasi kadoten ovesta.

Kiivetessään portaita hän ravisti päätään ja hymähti dramaattisille ajatuksilleen salakuuntelijasta. Hän oli tavannut kaikki talon asukkaat, eikä kenelläkään pitänyt olla syytä tai tarvetta sellaiseen käytökseen. Kaikki olivat normaaleja ihmisiä, Samia lukuunottamatta kukaan ei käyttäytynyt epäilyttävästi, eikä tyttö uskonut tämänkään tekevän sellaista. Hänen ylivilkas mielikuvituksensa oli varmastikin kehitellyt mysteerimerkityksen täysin viattomalle hetkelle.

Asian tajuaminen ei estänyt kuitenkaan jähmettymistä puolessa välissä portaikkoa, kun toisesta kerroksesta kuului samanlaisia, kiirehtiviä askelia. Ne kuulostivat kolkoilta hiljaisessa talossa. Lopulta äänet huipentuivat jonkin huoneen oven hiljaiseen avautumiseen ja sulkeutumiseen. Sen jälkeen kerros hiljeni täysin.

Vieras naurahti uudelleen hermoparoilleen. Hän kiipesi ylös kaksi askelmaa kerrallaan ja juoksi omalle ovelleen vilkuilematta ympärilleen. Päästyään sisäpuolelle hän huokaisi helpotuksesta.

Tunne ei kestänyt pitkään. Vilkaistessaan alaspäin Viv huomasi lattialla ruutuvihkosta revityn paperinpalan, joka oli sujautettu oven alitse. Siihen oli kirjoitettu hätäisesti suurilla tikkukirjaimilla teksti:

Anna menneiden olla, mikäli haluat pysyä elossa.

Vivienin henki salpautui ja väri pakeni kasvoilta. Oli ilmiselvää, että kirjoittaja oli sama kuin salakuuntelija. Mutta miksi?

Säikähdyksen laannuttua varoituksen saaja oli puhtaasti ymmällään, mutta sitten hiljainen suuttumus valtasi hänet. Kuka ikinä kiusasikaan häntä, kuvitteli selvästi tytön tietävän enemmän kuin hän oikeasti tiesi, tai haluavan työntää nokkaansa muiden asioihin.

Totuus oli, että hän ei tiedostanut tietävänsä mitään. Hän oli saanut selville, että Chrisin ja Camillan äiti ja ensimmäinen äitipuoli olivat kuolleet traagisesti. Mutta mitä niistä? Varmasti kaikki muut tiesivät samat asiat. Sisältyikö kuolemiin jotain muutakin? Mistä kaikki dramatiikka?

Viestittäjä sai helposti tahtonsa läpi. Vivienillä ei ollut aikomustakaan työntää nenäänsä historian lehdille niin kauan, kuin Oakwood Courtissa vieraili.

Kunpa se olisi vain ollut niin yksinkertaista.