Oakwood Court

22. Luku

10 vuotta sitten

Markiisitar Vivien Eaton katseli rinnalla kävelevää ystäväänsä monen vuoden jälkeen. Vanessa oli ollut hänen hyvä ystävänsä, opiskelu- ja työtoverinsa ja yhteydenpidon rajoittaminen oli ollut aluksi surullista. Mutta se oli oikea päätös.

Vanessa oli ollut aina rakastunut Andrew:n. Vivien oli nähnyt sen jo heidän nuoruudessaan, eikä nainen ollut todistettavasti edelleenkään edes vilkaissut muihin miehiin päin, vaikka Mr Eaton oli jo toista kertaa naimisissa. Naisen asenteessa oli jotain pelottavan määrätietoista, jopa pakkomielteisyyttä.

Viimeinen tikki oli Michellen kuolema. Sairaalassa, jossa naiset olivat töissä, oli liikkeellä samaa infektiota, ja ensimmäisen markiisittaren sairastuminen oli kovin äkillistä ja selittämätöntä. Ruiskun käyttö ja vaikka saastuneen veren siirtäminen olisi ollut pikkujuttu sairaanhoitajalle.

Lisäksi Vanessa ei vaikuttanut lainkaan järkyttyneen kuolemasta, vaan totesi Vivienille suloisella äänellä; "No, markiisille on joka tapauksessa aina ollut silmää vain sinulle. Ehkä nyt on sinun aikasi."

Siitä hetkestä eteenpäin Vivi oli tuntenut pientä pelkoa ystäväänsä kohtaan. Nyt kahdeksan vuotta Michellen kuoleman jälkeen, lähes seitsemän vuoden hiljaiselon päätteeksi, vaalea ystävätär oli täsmälleen samanlainen kuin aiemmin. Suloinen ja anteeksiantava. Se ei ollut normaalia.

- Uskallatko vielä kiivetä ylös, niinkuin nuorena, Vanessa haastoi osoittaen vanhan kartanon raunioita. Vivien vilkaisi vaatteitaan. Valkoinen kesämekko ei ollut ideaali kiipeilyyn, mutta nainen ei ollut ikinä kyennyt vastustamaan haasteita. Joten vastoin parempaa arvostelukykyä hän virnisti ja iski silmää kaverilleen.

Kesäpäivä oli kaunis ja kiipeäminen oli yllättävän hauskaa. Vivienin ajatukset siirtyivät hänen kuusivuotiaaseen poikaansa. Sam jakoi hänen geeninsä, ei ihme, että pojan veri veti raunioille tai puihin tai minne tahansa korkealle. Ja nyt tämä oli löytänyt vielä rikostoverin pikku Vivienistä.

- Olenko sanonut, kuinka mukavaa oli, että kutsuitte minut tänne! On niin ihana nähdä Lilyä ja Jamesiakin pitkästä aikaa, Vanessa sirkutti hänen takaansa, kuulostamatta tippaakaan hengästyneeltä.
Talon emäntä ei tiennyt miten kommentoida, joten hän kääntyi vain väläyttämään kohteliaan hymyn.

- Ymmärrän, että tämän kaiken täytyy olla todella kiusallista, nyt kun pieni huijauksesi on tullut ilmi, Vanessa jatkoi samalla sokerisella nuotilla. - Kannat itsesi kunnioittavan hyvin.
- Muut ovat osoittautuneet ymmärtäväisemmiksi, kuin olisin voinut toivoa, Vivien totesi vaisusti, omatunto kolkuttaen.

Vierailu ei ollut sujunut aivan suunnitelmien mukaan, hän oli lopultakin jäänyt kiinni valheestansa ja tuottanut Andrewlle suuren pettymyksen.

Hän oli ollut nuori ja tyhmä. Rakastunut varattuun mieheen ja tullut vahingossa raskaaksi tälle. Hän ei voinut odottaa lapsen isältä mitään, joten oli vetäytynyt kertomatta totuutta. Ja sitten siellä oli markiisi Eaton, mies, joka oli ollut hänen perässään vuosikaudet. Andrew oli leski ja hänellä oli vauvaikäiset kaksoset, mutta jos otti yhtälöstä pois Vivienin piilottelemat tunteet toista miestä kohtaan, aatelisperhe ei ollut hullumpi ja he voisivat toimia ainakin aikaa myöten.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut laskea sen varaan, että mies ottaisi hänet avosylin vastaan kuultuaan hänen olevan raskaana toiselle miehelle. Niinpä hän oli järjestänyt ansan. Mies oli niellyt sen, ja lopulta heistä oli tullut onnellinen pikku perhe. Sam sai nimen Eaton. Nainen oli vuosien saatossa unohtanut syyllisyyden ja kaikki meni hyvin - kunnes Vanessa oli tarkkasilmäisesti huomannut Samin vaaleanruskeat silmät, jotka eivät olleet voineet periytyä Andrewlta tai Vivieniltä.