Oakwood Court

Epilogi

Huom. Ellet ole lukenut kirjaa järjestyksessä, älä lue epilogia, tai opit liikaa spoilereita. Joten mars alkuun! ;)

Sam antoi viime sävelten jäädä soimaan ja avasi silmänsä.
- Se oli äitini lempikappale, hän totesi ujosti.

Megan istui viereisellä tuolilla tuijottamassa häntä suu ammollaan avoimen palvovasti ja kieltämättä se teki hyvää 17-vuotiaan teinipojan itsetunnolle.

- Sinä olet todella hyvä. Oikeasti! Teinityttö ylisti. Poika virnisti nokkavasti.

- Hah, get a room, huoneeseen rynnännyt Vivien ärähti ynseästi kyllästyneenä parhaan ystävänsä ja veljensä peleihin. Megan punastui rajusti ja vilkaisi syyttävästi kaveriaan. Sam sen sijaan hymyili entistä enemmän.

Samuel Joslin hymyilemässä. Se jos mikä oli sydäntä lämmittävä näky, eikä taika vähentynyt, vaikka hymy hiipi kasvoille yhä useammin ja useammin.

- Soititko kaksosille? Poika vaihtoi puheenaihetta. Viv nyökkäsi.
- Terveisiä.
- Mitä sinne kuuluu?
- Aika hyvää kai, Camillalla oli joku salaisuus, tyttö kertoi.
- Chris valitti, että hän on varastanut Jimmyn itselleen, joten ehkä se selittää jotain, tiesi Sam vastata.

Sisarukset vaihtoivat tietäväisen katseen.
- Chrisin pitäisi iskeä kiinni Joshiin, Viv ehdotti. Veli pyöräytti silmiään.
- Tietääkö Josh edes olevansa tyttö?

Sisarukset olivat yrittäneet rakentaa suhdettaan hitaasti mutta varmasti vuoden mittaan, ja nyt kesäloman Sam oli ehdottomasti halunnut viettää siskopuolensa ja isoäitinsä luona.

Vuosi oli ollut raskas kaikille, mutta erityisesti Samuelille. Urheudestaan huolimatta hän oli rikki, ja vaati edelleen säännöllistä terapiaa, jotta Vanessan vuosien työ saataisiin syrjäytettyä. Poika teki kovasti töitä sopeutuakseen ajatukseen perheestä, mutta tunsi edelleen ajoittain olevansa täysin ulkopuolinen.

Painajaiset seurasivat sekä häntä, että Vivieniä pitkälle arkeen, mutta olivat onneksi hellittämään päin.

Vanessan itsemurha ei käynyt automaattisesti tunnustuksesta, mutta komisario Warner oli taipuvainen uskomaan siihen. Joskin hän oletti syyllisyyden olevan laukaisin, mutta psykologi oli oikaissut, että nainen halusi ratkaista tilanteen omilla ehdoillaan, ja tunsi ajautuneensa nurkkaan. Hän ei kyennyt tuntemaan katumusta.

Oikeudenkäynnissä koko perhe pidätti hengitystään, sillä Sam oli edelleen tulilinjalla. Ratkaisevaan osaan nousivatkin psykologit, jotka haastattelujensa avulla olivat saaneet kasaan tiiviin paketin Vanessaa vastaan. Perhettä ja työntekijöitä haastateltiin, ja jopa Marthan valokuvat olivat läsnä.

Erityisesti keskityttiin Samiin, jonka kanssa oltiin tehty kymmeniä tunteja työtä, ja hänen psyykkisistä vaurioistaan oli laaja näyttö.

Frank Warnerin harmiksi 'rehellinen, uuttera ja suoraviivainen poliisityö' ei päässyt näyttelemään suurta roolia, mikäli mitään roolia. Tapaus oli oikeustalon historiassa ensimmäinen, jossa tuomittiin kaksi murhaa, vaikka fyysisiä todisteita oli vain yksi ruumis, puhtaaksi pyyhitty murhaväline ja toisaalta toinen ruumiinavausraportti, sekä hutaisten tehty poliisiraportti.

Oikeudenkäyntiin vedettiin todisteeksi mukaan jopa Cathlin, joka äitinsä kuoleman jälkeen oli suorastaan puhjennut kukkaan, ja herätti siksi aiheellisia kysymyksiä, oliko hänkin yksinkertaisesti psykopaatin manipulaation tuote.

Lopulta Vanessa Eaton tuomittiin syylliseksi post mortem Vivien Eatonin ja Oakwood Courtin butlerin, Georgen, murhiin.

Michelleäkin puntaroitiin lyhyesti, mutta hänen kohdallaan näyttöä ei ollut, kaikki oli pelkkää spekulaatiota. Lisäksi kyseisen naisen vanhemmat toivoivat, ettei heidän tytärtään ja perhettään vedettäisi mukaan. Syyllinen tai ei, sitä oli myöhäistä saada selville, ja tuomion ankaruuden murhaaja oli asettanut itselleen pudottautuessaan kuolemaansa.

Markiisi oli musertunut ja hautautui aluksi syvälle työhönsä. Sitten hän eräänä päivänä asteli ulos toimistostaan, kutsui kaikki lapsensa piknik retkelle ja aloitti siitä uudelleenrakentamaan suhdetta näihin.

Hän pyysi Samuelilta anteeksi ja käytti kaikkea valtaansa hyväkseen saadakseen tämän maineen puhdistettua.

Kaksoset eivät tienneet miten suhtautua. Aluksi he olivat välinpitämättömiä, mutta lopulta pyysivät myös pikkuserkultaan anteeksi ja tekivät alkeellisia yrityksiä palauttaa sopu.

Varsinkin Camillan sanat olivat tehneet syviä haavoja nuorempaan poikaan, joten mitään läheisiä heistä ei voinut tulla. Ainakin kaikki yrittivät.

Kaksoset työskentelivät myös saadakseen anteeksiannettua äitipuolensa petoksen. Vivien ei ollut enää tabu kotona, ja markiisi toivoi, että aikaa myöten lapset saisivat jätettyä katkeruuden taakseen.

Hän itse vannoi, ettei menisi enää koskaan naimisiin. Kaikki sivuuttivat kommentin. Andrew Eaton ei vaikuttanut mieheltä, joka olisi kovin kauaa yksin.
Kokki vitsaili, että mies oli nainut jo kahdesti lastenhoitajansa, joten hänen heikkoutensa oli selvillä. Olisi vain ajan kysymys, koska tämä alkaisi opiskella ranskaa.

Vivien repi ystävänsä väkisin mukaansa pois kuolaamasta taitavaa pianistia, ja raahasi omaan huoneeseensa tekemään viime hetken matkajärjestelyjä. Tänä kesänä tyttö oli saanut luvan lähteä Lontooseen, joskin vain vajaaksi kahdeksi viikoksi. Hän oli enemmän kuin innoissaan tilaisuudesta.

Samuelillekin oli tarjottu mahdollisuutta ja Megan oli hankkinut irtoripsetkin, jotta voisi saada räpsyttelemällä muutettua pojan mielen, mutta kaikesta huolimatta tämä oli kieltäytynyt.

Tyttö syytti parasta ystäväänsä, joka oli omaksunut ärsyttävän pikkusiskon roolin oikein antaumuksella, ja Meganin mukaan piti tahallaan Samin loitolla.

Sisarukset tiesivät, ettei se ollut asian laita. He nauttivat täysin rinnoin uusista rooleistaan. Päästyään eroon kartanon synkästä ilmapiiristä ja menneisyyden haamuista, he olivat ottaneet aikaa tutustuakseen toisiinsa. Poika välitti siskopuolestaan enemmän kuin olisi ikinä kehdannut tunnustaa.

Sen lisäksi, että Vivien jakoi isän ja oli äidin kaima, tyttö oli ulkonäöltään ja luonteeltaan tarkka kopio edesmenneestä äidistään, jota taas Samin äiti piti parhaana ystävänään. Tyttö auttoi häntä siis monin tavoin pääsemään lähemmäs äitiään.

Sitä paitsi tyttöjen Lontoon reissun ajaksi Cathlin oli tulossa Edinburghiin, ja poika halusi viettää aikaa tämän kanssa, kun ei itse kerta halunnut mennä takaisin entiseen kotiinsa. Myös Samin hevonen oli saapumassa tilalta kaupunkiin, ja majoittuisi läheisessä ratsastustallissa.

Spontaanisti poika kääntyi uudelleen uuden painonsa koskettimien ääreen, ja improvisoi iloisen lurituksen, joka kuvasti hänen tunnetilaansa. Se erosi huomattavasti musiikista, jota Oakwood Court oli saanut kuulla hänen tuottamanaan.

Asian toi esiin myös ovenpieleen nojaileva vanha nainen.

- Se oli uskomattoman iloista ollakseen sinun työtäsi, Catherine Eaton ihmetteli.
Samuel hymyili valloittavasti.
- Minulla on kaikki syyt olla iloinen.

A/N
Hirveän inspiraation pyörteissä tein tämän kutakuinkin kerralla loppuun! Tämä siis oli uskonloikkani tuntemattomille vesille trillerikirjallisuuden pariin, joka on täynnä sudenkuoppia ja pikku vippaskonsteja. En ole juurikaan lukenut trillereitä, joten piti tehdä aika lonkalta! Kertokaa kuinka onnistuin, erityisesti juonen/castingin kanssa tai sähköisen tunnelman säilyttämisessä, joka oli tavoitteeni?

Kiitos paljon kaikille lukijoille, äänestäjille, kommentoijille ja niille, jotka arvioivat kirjan tarpeeksi hyväksi äänestääkseen sitä SuomenAwards tai kirjakilvatsuomi kilpailuissa.

Cheers! - Mari