Oakwood Court

18. Luku

Vanhojen kirjojen tuoksu hukutti tytön uumeniinsa. Hän istui kirjaston ylätasanteella, salaluukun alapuolella ja kurkki kaiteen ali edessään ja allaan avautuvaa huonetta.

Tästä hän ehkä putosi. Tästä Sam työnsi hänet kuolemaansa.

Ei. Se ei yksinkertaisesti toiminut. Viv ei kyennyt näkemään sellaista pahuutta pikkuserkussaan.

Tai sitten mummo oli oikeassa. Hän oli yksinkertaisesti liian hyväsydäminen. Samuel Joslin oli syyllinen. Todisteet olivat ehkä teoreettisia, jopa tulkinnanvaraisia, mutta logiikka oli aukoton.

Liian aukoton.

Vivien naurahti kolkosti itselleen. Kartano oli tekemässä hänet hulluksi. Hän ajatteli liikaa. Kyseenalaisti asioita, vaikkei siihen ollut oikeutta.

Sam oli yrittänyt tappaa hänetkin, joten hänen olisi pitänyt olla viimeinen ihminen keksimässä syitä tämän syyttömyydelle.

Olisiko Lady Vanessa voinut erehtyä? Käsittää asioita väärin? Tietenkin siihen oli mahdollisuus, mutta nainen oli hautonut asiaa sisällään kokonaista kymmenen vuotta ja varmasti käynyt läpi lukuisia vaihtoehtoisia skenaarioita.

Asian kertominen kaiken tämän ajan jälkeen oli ottanut todella koville. Satuaan kaiken sydämeltään nainen oli vetäytynyt lepäämään ja oli joutunut ottamaan jopa rauhoittavia lääkkeitä.

Chris ja Camilla taas tuntuivat huokaisseen helpoituksesta. He eivät olleet läheisiä velipuolensa kanssa ja ilmeisesti kaksosilla oli tiettyjä epäilyksiä. Totuuden ilmitulo ja tapausten ratkaisut olivat ymmärrettävästi nostaneet taakan nuorilta harteilta. Lisäksi oli huojentavaa saada murhaaja ulos talosta.

Vivien ei edes eritellyt miksi hän kipusi viimeisetkin tikkaat ylös ja työnsi luukun auki Samuelin "piilopaikkaan". Kukaan ei ollut astunut sinne jalallakaan pojan pidätyksen jälkeen. Markiisi oli jopa suunnitellut huoneen salpaamista.

Ehkä tyttö halusi yrittää ymmärtää ongelmaista poikaa. Saada jotain todisteita tai vihjeitä tämän järjenjuoksusta ja motiiveista.

Toive toteutui - tavallaan ja erittäin odottamattomalla tavalla. Flyygelin päällä oli valkoinen kirjekuori, jonka kannessa luki surullisen tutulla käsialalla

Vivien Eaton

Tytön sydän alkoi hakkaamaan ja sormet vapisivat hänen tarttuessa kuoreen. Hän tuijotti sitä käsissään monta minuuttia ristiriitaisin ajatuksin. Mitä murhaaja mahdollisesti haluaisi sanoa hänelle? Toivoen, ettei katuisi lukemispäätöstä, hän avasi kuoren ja otti esiin täyteen kirjoitetun paperiarkin.

Hei
Arvasin, että tulet tutkimaan turvapaikkaani. Olet aina yrittänyt ymmärtää kaikkea ja ollut aivan liian utelias omaksi hyväksesi. Tai sitten muistisi alkaa palautua, (jota en kuitenkaan toivo.)

Kun luet tätä, olen todennäköisesti joko kuollut tai vangittu. Tapahtumat kärjistyvät ja on vain ajan kysymys kun minun aikani tulee. Olen onnistunut välttämään kohtaloani jo kymmenen vuotta ja tunnen onneni käyvän vähiin.

Sinun ilmestymisesi oli epäonnista, vaikkakin tiedän sillä ja sen ajoituksella olleen tarkoituksensa. Vastassa oli viekkaampi ihminen kuin uskoisit. Olen pahoillani.

Olen pahoillani myös stalkkaamisesta ja uhkauskirjeistä. Tiedän niiden olleen lapsellisia ja todennäköisesti kääntyvän lopulta minua vastaan, mutta haluan sinun ymmärtävän, että tahdoin aina parastasi.

Olen pahoillani myös siitä, mitä tapahtui raunioilla. Ymmärrät mitä tarkoitan, mikäli muistisi on palautunut, muuten tee parhaasi antaaksesi anteeksi.