Oakwood Court

10. Luku

Matka tuntui pidemmältä kävellen kuin hevosella. Ikävin puoli siinä oli mahdollisuus kyseenalaistaa useaan kertaan perusteet uteluretkeensä tuiki tuntemattomien ihmisten luo, vieläpä kutsumatta.

Pienen, maalaisromantiikkaa uhkuvan valkoisen mökin tultua näkyviin nuori Miss Eaton pysähtyi keräämään rohkeutta.

Talo oli epäilemättä vanha, mutta sitä oli selvästi korjailtu ja modernisoitu vuosien saatossa. Seinää pitkin kasvoi paksu muratti ja ulko-oven edessä auringossa makasi vanha, lihava kissa. Se ei huomioinut yllätysvierasta muuta kuin mulkaisten ärtyneesti tämän astuttua hetkellisesti kissan ja sen palvoman auringon väliin.

Viv kumartui rapsuttamaan kissaa hyvitykseksi auringon peittämisestä, ja koputti sitten oveen. Se avautui välittömästi saman vanhan miehen toimesta, jonka vieras oli nähnyt muutamaa päivää aiemmin retkellään.

- Good morning, Vivien tervehti hymyillen epävarmasti.
Mies vastasi toivotukseen ja tarkasteli tulijaa ystävällisen uteliaasti.

Tyttö nyki hermostuneena hihojaan alaspäin ja ryki kurkkuaan.
- Minä olen Vivien Eaton. Kuulin, että te tunsitte äitini Lilyn.

Miehen silmät levisivät ja sanaa sanomatta hän avasi oven ammolleen ja astui sivuun tarjoten tilaa astua sisään. Viv sukelsi tupaan pää kumarruksissa ja potkaisi kenkänsä ovensuuhun isännän mutaisten kumisaappaiden viereen.

Sisällä oli vanhanaikainen sisustus, huonekalujen päällysteet ja matot olivat kuluneet ja haalistuneet. Ainoa ääni oli kovaäänisesti tikittävä seinäkello.

- Minä olen Arthur, vanhus esitteli itsensä. - Vaimoni Martha taitaa olla keittiössä.
Kuin merkistä yhtä vanha, hauraan näköinen nainen astui huoneeseen. Hän tervehti tulijaa ja tarjosi saman tien teetä.

Tee olisi hyvä tapa rikkoa jää, Vivien päätti ja hyväksyi kiitollisena tarjouksen. Alta aikayksikön kolmikko oli asettunut keittiöön pöydän ääreen ja saanut teekupit eteensä.

Käytyään läpi sään, Vivienin historiikin tiivistettynä ja Eatonin perheen kuulumiset, vieras kävi uudestaan tulosyynsä kimppuun.

- Markiisi mainitsi, että te tunsitte aikanaan äitini, hän toisti ja vilkaisi pariskuntaa alta kulmiensa.
- Pitää paikkansa, dear, Martha vastasi hymyillen lempeästi. - Hän oli kouluaikanaan vakituinen vieras täällä. Kerrassaan viehättävä nuori nainen. Niin täynnä elämäniloa ja energiaa.

- Kuinka te tunsitte hänet?
- Hän ja Vanessa olivat meidän Vivienin opiskelutovereita. Kenelläkään ei ollut varsinaisesti sukulaisia, joten he viettivät yleensä kesät täällä pistämässä Eatonin poikien päitä pyörälle, nainen naurahti.

- Teidän Vivien? Vieras tarttui heti sanamuotoon.
- Hän oli siskoni tytär, Arthur puuttui puheeseen.
- Oh, Viv äännähti. Ei ihme, että vanha pari tunsi hänen kaimansa.

- Puhuitte Eatonin pojista, hän muistutti toista kummallista ilmaisua. - Eikö Andrew ole ainoa lapsi?
- Kyllä, mutta silloin aikanaan James, eli isäsi, oli lomillaan usein Oakwood Courtissa. Kerrassaan hilpeä veikkonen. Ei ihme, että hän sai Lilyn pään pyörälle.

Vieras pyöritteli lusikkaa kupissa ja kuunteli muisteluita. Oli enemmän kuin hämmentävää kuulla tarinoita omista vanhemmistaan ennen kuin näistä oli tullut hänen vanhempiaan.

- Meillä on varmasti joitain valokuvia noilta vuosilta, Martha mutisi ääneen itsekseen ja lähti kaivelemaan albumia esiin.

Löydettyään sen hän pyysi tyttöä asettumaan tuvan sohvalle ja istuutui tämän viereen. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Kellon tikitys, albumin lehtien ajoittainen rapina ja Marthan sukkapuikkojen kilahtelu toisiaan vasten olivat ainoat äänet.