Oakwood Court

20. Luku

Catherine tuijotti pojantytärtään synkästi. Lapsi oli ollut tuntikausia omilla retkillään, lähtenyt sateeseen ja näytti hyvin resuiselta ja epäsiistiltä. Oliko hän käyttäytynyt koko ajan näin majaillessaan näiden hienojen ihmisten luona? Holhooja oli toivonut ja kuvitellut tehneensä parempaa työtä kasvatuksen saralla.

- Missä sitä oikein on oltu, nuori neiti? Leskirouva vaati tietää silmiään siristäen.
- Kävin hyvästelemässä paikkoja ja tuttuja, lapsi vastasi hermostuneena, mutta säilytti katsekontaktin.
- Sateessa? Ilman sateenvarjoa?!
- No se oli vain päähänpisto..
- Minkä ikäinen sinä kuvittelet olevasi? Vanhus kysyi väsyneesti, mutta päätti jättää teeman.

- Miten sinä jakselet tämän kaiken kanssa? Hän kysyi sen sijaan, seuraten tarkasti nuoren ilmeitä.
- Olen ymmälläni, Vivien vastasi painaen katseensa alas. - Luulin kaiken olevan selvää, mutta sitten Samuelin kirje ja rauniot ja valokuvat ja.. Missään ei ole enää mitään järkeä, hän mutisi ääni väristen.
- Kirje? Mikä kirje? Jättikö hän sinulle vieläkin jonkin uhkauksen? Catherine kysyi valppaasti.

- Ei, ei! Tyttö hermostui. - Päinvastoin, uskon, että hän on oikeasti syytön.
- Väittikö hän sellaista?
- Ei suoranaisesti, mutta minusta tuntuu, että hän halusi oikeastaan suojella minua, ja sen vuoksi seurasi ja jätti viestejä.

Viv vääntelehti käsiään ja suutaan ahdistuneena. Ääneen sanottuna kaikki kuulosti aivan hullulta toiveajattelulta.
- Lue se kirje ja kerro kuvittelenko vain omiani, hän lopulta puuskahti ja kaivoi taskustaan ryppyisen, vettä imaisseen paperikuoren.

Mrs Eaton istuutui sohvalle ja otti vastaan tarjotun lähetyksen. Hän nyrpisti nenää kirjeen kunnolle, niiskaisi vetäessään paperin kuorestaan, ja silitti paperia varovasti suoraksi. Sitten hän asetti silmälasit nenälleen ja kävi lukemaan.

Muste oli sotkeutunut muutamasta kohtaa, mutta tekstistä sai tarpeeksi hyvin selvää. Nainen luki hitaasti ja hartaudella, joka sai nuoren naputtelemaan sormiaan kärsimättömästi tuolin käsinojaan.

- Uskot hänen olevan syytön, isoäiti totesi tuumivasti. - Entä ne uhkauskirjeet?
- Poliisi vei ne, mutta muistan melkein kaikki ulkoa, tyttö kertoi ja luetteli sitten järjestyksessä kaikki viestit, joita oli saanut.
Vanhus äännähti miettiväisen "hmmmmm" ja nyökkäsi hitaasti.
- Ymmärrän, mitä ajat takaa. Toivottavasti sinulla on jotain muutakin todistetta..

Vivien meni neuvottoman näköiseksi ja puri huultaan.
- Minulla on teorioita ja muutamia heikkoja kohtia, joita voin osoittaa muiden tarinoissa. Lisäksi valokuvia ja juoruja, hän kertoi punastuen.
- Anna tulla kaikki. Ehkä minä voin auttaa, Mrs Eaton kehotti ja viittasi kutsuvasti kädellä.

Nuori soi hänelle kiitollisen hymyn ja sulki silmänsä järjestelläkseen aivoissaan myllertävää sekasortoa loogisemmaksi.

- Minun pitää mennä sitten ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, hän aloitti huokaisten ja nosti ensimmäisen sormen pystyyn. - Ensiksikin George mainitsi, etteivät Lily ja Vanessa olleet olleet Oakwood Courtissa vuosiin, ja kaikki naiset halusivat viettää aikaa keskenään, joten hän joutui minun ja Samin lapsenvahdiksi. Hän antoi myös ymmärtää, että he olivat olleet yhdessä silloin, kun minulle sattui se onnettomuus, ja siksi George löysi meidät ja toimitti hoitoon. Vanessa kuitenkin väitti Vivienin lähteneen etsimään meitä ja kiivenneen raunioille ja Vanessa oli yksin jossain.

- Se saattoi olla väärinkäsitys, ehkei butler tiennyt heistä, Catherine huomautti.
- Mahdollista, Viv kohautti olkiaan. - Mutta se oli kätevä keino sijoittaa Vivien raunioille sinä päivänä ja kehitellä tönäisy, jotta Samuel saisi motiivin tappaa äitinsä.
- Hmm. Se oli kieltämättä oudon kuuloista.
- Olen aika varma, että todellisuudessa Vivien tönäistiin kuolemaansa raunioilla, nuori sanoi hiljaisella äänellä.