Oakwood Court

19. Luku

- Samuel on vangittu, Vivien kertoi vakavana. Vanha nainen hänen edessään huokaisi syvään ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
- Kuulimme siitä, Martha nyökkäsi.

Hän ja Arthur näyttivät vanhentuneen vuosikymmenen muutamassa päivässä. Sam oli heidän ainoa sukulaisensa ja suhde oli pitkälti isovanhempien ja lapsenlapsen kaltainen.

- Uskon, ettei hän tehnyt niitä, vieras jatkoi samalla sävyllä, silmät vihreinä päättäväisyyttä leiskuen.
Kumpikin vanhus äännähti hyväksyvästi.
- Te ette ole yllättyneitä? Viv hämmentyi.
- Hän ei ollut sen luontoinen lapsi, että olisi päätynyt murhaan. Ennen kaikkea äitinsä murhaan. Hän palvoi maata, jolle Vivien astui, Martha selitti hymähdellen.

Sen vieras uskoi silmää räpäyttämättä. Hän muisti Samin sielukkaan soiton ja lempeyden, jolla tämä puhui äidistään. Hän oli rakastanut äitiään.

- Tiedättekö te, kuka on syyllinen, tai onko mitään ideoita? Tyttö kysyi. Hänellä oli jo teorioita, mutta toistaiseksi hän ei uskaltanut luottaa muihin kuin kyseiseen pariskuntaan ja isoäitiinsä. Muuten oli parasta pitää matalaa profiilia.

Vanhukset vaihtoivat katseita ja ravistivat päitään.

- Teetä? Aina niin vieraanvarainen Martha tarjosi. - Näytät olevan kylmissäsi.

Se ei ollut liioittelua. Selvitettyään tiensä hitaasti alas raunioilta hän oli tullut suoraan tilanhoitajien mökille. Vaatteet valuivat vettä ja hän huomasi suorastaan hytisevänsä.

- Voin lainata kylpytakin, että saat vaihtaa kuivaa päällesi, nainen touhusi ja riensi sisään.

Kohta Vivieniä ympäröi lämmin, pehmeä ja ennenkaikkea kuiva materiaali ja käsiä lämmitti höyryävä teekuppi.

- Missä sinä oikein olet rypenyt? Arthur kysyi tutkiessaan tulijan rapaisia vaatteita.
- Kiipeilin raunioilla, tyttö tunnusti nolostuneena ja vilkuili samalla naarmuisia käsiään, jotka olivat myös ottaneet osumaa. Hän veti ne piiloon vaaleansinisen takin hihoihin.

- Tällaisessa säässä! Mitä ihmettä sinä siellä teit? Emäntä kauhistui.
- Lähden ylihuomenna, joten en ehtinyt oikein enää odottamaan aurinkoa, hän totesi kuivasti. - Ja halusin muistaa edes jotain, tai saada jotain tuntumaa mitä siellä tapahtui silloin viimeksi, joten menin katsomaan.

Isäntä pyöräytti silmiään teinin päähänpistolle.

- Auttoiko se edes? Hän tiedusteli.
- Mahdollisesti, Viv mutisi, muttei halunnut paljastaa enempää.

Keskustelu siirtyi kevyempiin teemoihin ja vieras vilkuili ikkunaa toivoen sateen laantumista.

- Sinun vaatteesi ovat vieläkin märät. Sinun on parasta odottaa täällä niiden kuivumista ja sateen laantumista, Martha suositteli.
Viv alistui ajatukseen. Täällä oli yhtä hyvä paikka kuin missä tahansa muualla. Ja täällä hän oli turvassa.

- Minä löysin toisenkin albumin, mikäli olet vielä kiinnostunut historiasta, vanha nainen ehdotti ajanvietettä.

Suoraan sanoen Viv oli saanut tarpeekseen historiasta hetkeksi aikaa, mutta tällaisia tilaisuuksia tuli harvoin. Siellä oli hänen vanhempansa.

- Luulen tämän kulkeutuneen tänne joskus kartanosta, emäntä esitteli ja ojensi Viville ruskean kirjan.

Kuvissa esiintyi tuttu nuorisojoukko tekemässä erilaisia asioita. Eräässä kuvassa Vivien ja Vanessa seisoivat paikallisen pienen sairaalan edessä sairaanhoitajien asussa.

Ensimmäisellä kerralla katselija keskittyi yksinomaa omiin vanhempiinsa ja kuvitteli, mitä nämä olivat sanoneet tai ajatelleet missäkin tilanteessa.