You can change!

Luku 5.

-Melina-

Seuraava koulupäivä kului liian nopeasti.

”Miksei koulupäivät voisi olla pidempiä” pohdin ääneen.

”Melina! Nyt taivaan tähden olet hiljaa! Koulua on kahdeksasta kahteen! Se on jo liikaa!”

”No mutta...”

”Lopeta! Nyt lähdetään kaupungille”, Miranda ilmoitti.

”Ei me voida. Täytyy mennä kotiin ja tehdä läksyt ja...”

”Melina. Tänään ei tullut läksyä.”

”No mutta pääsykoe...”

”Melina!” ystäväni kirkuivat yhteen ääneen.

”No... Hyvä on. Mutta vain hetkeksi. Täytyy mennä tekemään ruokaakin ja...”

”Höpö höpö! Ala tulla”, Stephanie nauroi ja otti minut käsikynkkään.

-

Menimme paikallisbussilla keskustaan ostoskeskukseen.

”Mitä me täällä tehdään?” huokaisin.

”Sitä mitä normaalitkin nuoret! Hengaillaan!” Emily sanoi.

”Ja mitä mä siitä hyödyn?”

”Melina, pidä suusi kiinni, jos sieltä ei tule mitään järkevää ulos”, Stephanie käski.

”Katsos, lukutoukka on päässyt irti kirjastaan”, kuului takaani. Käännyimme kaikki neljä ympäri.

”Ja sä tuskin olet edes koskaan nähny sellaista esinettä”, sanoin Niallille.

”Sekin on hyvin mahdollista, mutta arvaa mikä hyvä puoli”, Niall sanoi ja tuli vierelleni.

”No kerro ihmeessä”, naurahdin. Niall laittoi kätensä hartioilleni ja osoitti kädellään eteenpäin, kuin esittelisi maisemaa.

”Sä näet maailman paljon avarampana. Ei näy kirjaimia, vaan ihmisiä”, hän sanoi. Minä mulkaisin poikaan kuin idioottiin.

”Sun tulevaisuus näyttää aika synkältä”, tokaisin.

”Ei suinkaan Mel, se näyttää hyvin aurinkoiselta. Ilman kirjaimia ja kirjan sivuja. Upeaa!”

”Just joo. Yritätkö sä vihjailla jotain?”

”En, kunhan sanoin. Hyvää päivänjatkoa Mel”, Niall sanoi hymyillen ja lähti.

”Okei, mitä toi oli?” Emily kysyi.

”Mel! Lempinimi! Suloista!” Stephanie hihkui.

”Just. No, kertokaa. Miksi me ollaan täällä?”

”Just tällaisten tapausten takia! Sä et olisi nähnyt Niallia, jos olisit mennyt kotiin!”

”Olenko mä sitten sanonut, että haluaisin nähdä?” kysyin.

”No kyllä mä ainakin haluaisin. Se vain on selkeästi sun perään”, Stephanie sanoi.

”Niin varmaan. No, seistäänkö me tässä koko päivä vai?” kysyin.

”Mennään jäätelölle”, Miranda ehdotti.

”Sopii!” Emily hihkaisi.

”Okei”, sanoin kohauttaen olkiani.

-

Menimme jäätelöbaariin, jossa ei onneksi ollut paljon ketään, joten pääsimme melkein heti tiskille ja sitten pöytään.

”Täälläkö te päivänne kulutatte? Istutte ostarilla?” kysyin.

”Ei aina. Kyllä me kuljetaan kaupungilla ja käydään elokuvissa. Tehdään kaikkea mitä muutkin. Paitsi sinä. Mä en käsitä sua!” Stephanie sanoi.

”Mulla on aikaa sitten aikuisena roikkua kaupungilla. Nyt mä vain haluan kunnon koulutuksen.”

”Melina, et sä aikuisena mitään kerkeä. Susta tulee kireä toimistotäti!” Emily sanoi.

”Niin! Sä menetät kaiken nuoruudestasi!”

”Ei musta tule kireää toimistotätiä!” nauroin. ”Enkä mä tämän perusteella ole menettänyt yhtään mitään”, sanoin.

”No tämä on ehkä sun mielestä turhaa, mutta kuvittele kaikki bileet!”

”Mitkä bileet?” kysyin.

”Yliopistolaisten bileet! Lukion kakkoset pääsee niihin”, Miranda kertoi.

”Ai.”

”Hetkinen, sä et väitä vastaan. Eli sua kiinnostaisi?” Stephanie huudahti.

”No... Kai sitä pitää kerran elämässään päästä yliopistolaisten bileisiin. Siis vielä kun on lukiossa”, naurahdin.

”Nyt täytyy pitää korvat höröllä! Niillä on bileitä jatkuvasti!” Miranda iloitsi.

”Hei taas”, sanoi Niall yhtäkkiä.

”Mistä sä aina ilmestyt?” kysyin nauraen.

”Satuin kuulemaan teidän puheet. Älä pelkää, en kuunnellut tahallani, mutta niistä bileistä. Mulla on pienet juhlat ensi viikon viikoloppuna”, hän kertoi ja kyykistyi minun viereeni.

”Onko?” Emily kysyi innoissaan.

”Joo. Niistä ei kovin moni vielä tiedä, mutta ilmoitan ensi viikolla tarkemmin.”

”Mahtavaa! Tai siis, saadanhan me tulla?” Stephanie kysyi.

”Totta kai.”

”Kuin tilauksesta!” Miranda hihitti.

-

Päivät vierivät. Joskus löysin itseni ostarilta, vaikka olisi pitänyt mennä kotiin tekemään läksyjä. Silloin tällöin Niall oli meillä ja juttelimme jotain. Joskus törmäsimme kaduilla.

-

Seuraavan viikon torstaina istuin kahvilassa juomassa kaakaota ja lukemassa jotain lehteä.

”Hei Mel”, kuului vierestäni. Säikähdin niin, että meinasin pudottaa mukini.

”Ai hei”, sanoin Niallille.

”Ei ollut tarkoitus pelästyttää”, hän nauroi.

”Äh, olin vähän uppoutunut”, sanoin.

”Meinasin sanoa, että se ei ole yllättävää, mutta tuo ei taida olla koulukirja”, Niall sanoi.

”Ei olekaan. Vaikka minun pitäisi kyllä lukea niihin pääsykokeisiin”, huokaisin.

”Sä osaat varmaan ne kirjat jo ulkoa”, Niall huomautti.

”Niin no... Ehkä”, naurahdin. ”Istu toki”, kehotin.

”Kiitos”, Niall sanoi nauraen. ”No, oletteko te tulossa huomenna?”

”Joo, eiköhän me olla”, vastasin hymyillen.

”No kiva. Oho, kello onkin jo noin paljon. Pitää mennä tekemään läksyt”, Niall sanoi.

”Läksyt? Sinä?” kysyin.

”Joo, mulla on vähän paha tilanne koulussa. Pakko yrittää paikata”, Niall huokaisi.

”Sen siitä saa”, sanoin.

”No niin kai sitten”, Niall nauroi.

”Öh, Niall. Onko jotain erityisvaatimuksia huomiseksi?”

”Ei oikeastaan. Et vain pelkää humalaisia ihmisiä. Niin ja... Älä ota itsellesi miesseuraa”, Niall sanoi hymyillen ja lähti. Minä en voinut estää hymynpoikasta tulemasta kasvoilleni.

”Lupaan”, sanoin, vaikka Niall ei sitä kuullutkaan.