You can change!

Luku 9.

-Melina-

Jyskyttävä päänsärky palautti minut unien maasta todellisuuteen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että en ollut kotona. Missä minä sitten olin?

Nousin istumaan ja pitelin päätäni. Ympärilläni levännyt käsi valahti sängylle.

”Niall?” sanoin hämmentyneenä. Mietin hetken, kunnes muistin. Olin juossut bileistä pois. Muistin ahdistelijan. Muistin, kun Niall pelasti minut.

Muistin suudelman.

Tunsin Niallin liikkuvan sängyllä. Katsoin taakseni ja näin pojan nousevan juuri istumaan haukotellen.

”Huo-”, Niall aloitti, mutta minä kietouduin tämän kaulaan ja hän taisi hämmentyä. ”-menta”, hän naurahti.

”Kiitos Niall”, sanoin.

”Mistä?” hän kysyi hiljaa.

”Sä pelastit mut eilen. Ilman sua... En halua edes kuvitella”, sanoin. Niall kietoi vahvat kätensä vartaloni ympärille ja painoi itseään vasten.

”Luulitko, että olisin antanut sun mennä yksin kotiin? Kun Stephanie tuli kertomaan, mä lähdin heti sun perään.”

”Mä en kyllä ymmärrä miksi. Mä olen ollut sulle kamala”, nauroin ja erkanin Niallista.

”Oon mä pahempaakin kokenut. Nenäkäs pikku kaunotar”, Niall hymyili ja siirsi kasvoiltani hiussuortuvan. Minä naurahdin ja tuijotin Niallin ihania silmiä.

”Pitäisikö mennä katsomaan, onko alakerta ihan remontissa?” kysyin.

”Mennään vain. Sä haluat varmaan tabletin?”

”Joo. Pää poksahtaa”, nauroin. Niall nousi ylös ja ojensi kätensä. Tartuin siihen hymyillen ja lähdin Niallin kanssa alakertaan.

”Onko kaikki ihan oikeasti lähteneet kotiin?” kysyin hämmästyneenä.

”Yliopistolaiset lähtivät kaupungille klubille ja lukiolaiset menivät kotiin. Kai”, Niall kertoi. ”Niin tai siis, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Zayn ja Perrie nukkuvat mun isoveljen huoneessa joka siis on nykyään vierashuone ja Harry ja Rose ”nukkuvat” sekä nukkuvat mun vanhempien huoneessa”, Niall kertoi.

”Vai niin”, sanoin nauraen.

”Mun vanhempien huone on täällä alakerrassa ja toisella puolen taloa kuin Gregin ja mun. Siksi mä passitan ne aina sinne. Tunnen sen parin liian hyvin”, Niall virnisti.

”Ymmärrän”, nauroin.

-

Niall antoi minulle lääkkeen, jonka nielaisin veden kanssa.

”Huomenta”, sanoi jonkun haukotteleva ääni.

”Huomenta”, Niall vastasi. Zayn ja Perrie sieltä tulivat.

”Etkös sä oo Miken sisko?” Zayn kysyi.

”Joo”, vastasin.

”Se kipakka tapaus”, Perrie sanoi.

”Häh?” kysyin.

”Ei mitään”, blondi tyttö nauroi.

”Onko Haz ja Ro vielä nukkumassa?” Zayn kysyi.

”Ei”, vastasi Harry. Rose tuli poikaystävänsä perässä haukotellen. Molempien hiukset olivat sekaisin.

”Meniks myöhälle?” Niall kysyi.

”Samaan aikaan mentiin nukkumaan kuin sä! Jos et satu muistamaan”, Harry sanoi.

”Nukkumaan vai ”nukkumaan”?” Zayn virnisti.

”Huolehdi vain omasta nukkumisestasi, Malik”, Rose naurahti.

”Hetkinen. Kuka...?” Harry kysyi ja osoitti minuun.

”Melina”, vastasin.

”Melina...”

”Se on se kipakka tapaus”, Perrie virnisti.

”Aivan! Mike sisko”, Harry sanoi.

”Niall, etkö sä sanonut, että et huoli ”mitään hikipinkoa”?” Rose huomautti. Niall veti hieman vaikeaksi. Minua taas alkoi naurattaa.

”Ei me olla yhdessä”, Niall sanoi.

”Just, just”, Zayn virnisti.

”Joo, ennen kuin mua syytetään jostain muustakin, taitaa olla parempi, että mä lähden”, sanoin.

”Melina, ei me tarkoitettu mitään pahaa”, Rose sanoi.

”Ei, kun mun on parempi lähteä. En tiedä mitä mun vanhemmatkin ajattelee”, sanoin.

”Joo, mä tuun saattamaan sut”, Niall lupautui hymyillen. Nyökkäsin hymyillen ja sanoin muille heipat.

Otin takkini naulakosta ja sitten lähdimme ulos. Niall vaati tulla metroasemalle asti, kaiken varalta, eikä minulla ollut sitä vastaan mitään.

Metroni saapui pian.

”No, kiitos yösijasta ja... kaikesta”, sanoin.

”Ei mitään”, Niall hymyili. Emme oikein tienneet mitä sanoa. Mieleni teki suudella poikaa, mutta en viitsinyt. Jos Niall vaikka katui eilistä.

”No, täytyy mennä”, sanoin ja olin jo kääntymässä, kun Niall tarttui ranteeseeni.

”Melina, odota”, hän sanoi. Katsoin poikaa kysyvänä. Hän vastasi ottaen lanteeltani kiinni ja vetäen itseensä, samalla painaen huulensa omilleni. Minä kiersin käteni tämän niskan taa ja nousin hieman varpaisilleni, sen minkä niillä kengillä pystyin.

”Pitää mennä, etten jää metrosta” sanoin hymyillen.

”Joo. Nähdään”, Niall hymyili.

”Joo. Moikka”, sanoin ja nousin metroon.

”Moi”, Niall sanoi vielä, ennen kuin ovet sulkeutuivat takanani.