You can change!

Luku 10.

 -Niall-

Menin takaisin kotiin, jossa minua odotti neljä virnuilevaa ystävääni.

”No mitä?” kysyin.

”Aaw”, Harry virnisti.

”Aaw vain itsellesi, Styles”, tuhahdin.

”Meidän pikku-Niall on ihastunut”, Zayn kihersi.

”Kuka niin väittää?” kysyin.

”Sen näkee kilometrien päähän!” Rose nauroi.

”Niin varmaan. Saatte auttaa mua siivoamisessa”, sanoin.

”Vaihda toki puheenaihetta. Mietin vain, mitähän Mike tuohon sanoo? Tai siihen, kun kuulee, että sen pikkusisko majaili sun luona...” Harry sanoi.

”Mitä sä vihjailet?” kysyin.

”Ihan vain, jos vahingossa lipsahtaa”, Harry sanoi katsoen minuun.

”Hei, sun ei tarvitse puhua Mikelle siitä mitään! Muuten mä oon haudassa!”

”Mutta jos vahingossa...”

”No okei! Mä ehkä pidän Melinasta! Riittikö?”

”Ehkä mä pidän suuni kiinni”, Harry puolestaan lupasi nauraen.

”Parempi olisiki. Sun terveyden kannalta”, sanoin. Harry ei tainnut ottaa uhkaustani todesta, sillä tämä piti typerän virneen naamallaan.

-

Siivosimme talon kuntoon ja minä laittelin kaikki tavarat ja koriste-esineet takaisin paikoilleen.

”Mistä sä muistat kaikkien paikan?” Rose kysyi.

”Mä oon ne niin monesti laittanut piiloon ja takaisin, että pakko jo muistaa. Kerran meinasin jäädä kiinni, kun tuo yksi hemmetin tipu oli väärinpäin! Sen pitää katsoa oikealle, eikä vasemmalle.”

”Voi sua. Mitä sanoit tekosyyksi?”

”Sanoin, että sinne lensi lennokki.

”Voi elämä mikä selitys, Horan!” Zayn huusi keittiöstä nauraen.

”No piti nopeasti keksiä jotain!”

”Joo, joo.”

-

Harry, Rose, Zayn ja Perrie lähtivät kun saimme siivotuksi. Minä lysähdin sohvalle tylsistymään. Kuin tilauksesta, puhelimeni pirahti soimaan.

Mike soittaa!

”Voi ei”, henkäisin. Kädet täristen painoin vihreää luuria ja laitoin puhelimen korvalle.

”Hei Mike”, vastasin.

”No hei! Olet hengissä!”

”Joo, olen.”

”Hei, mihin sä katosit jossain vaiheessa iltaa? Me lähdettiin kaupunkiin, mutta en löytänyt sua mistään.”

”Missähän vaiheessa?”

”No en muista kellonaikaa.”

”Kyllä mä siellä koko ajan olin. Paitsi...” En voinut sanoa, että juoksin siskosi perään ja pelastin tämän ahdistelijalta!

”Paitsi?”

”Paitsi mä... Mä olin kyllä ulkona takapihalla, kun äiti soitti yöllä. Piti sitten vakuuttaa, että ei ole bileitä ja sillee”, selitin nopeasti.

”Ymmärrän”, Mike nauroi. ”Hei, mut jos sulla on tylsää, tuu poikkeamaan. Mä kuolen tylsyyteen. Äiti ja isä on taas jossain”, Mike huokaisi.