You can change!

Epilogi

-Niall-

Mahassani heitti volttia ja sydämeni hakkasi kamalaa tahtia, vaikka olin vielä Lontoossa. Ei hyvä.

”Mitä jos se ei onnistukkaan?” kysyin ehkä seitsemännentoista kerran pojilta, jotka lojuivat makuuhuoneessani, kukin omissa paikoissaan. Olin muuttanut omaan asuntoon, kun valmistuin yliopistosta hieman alle vuosi sitten.

”No onnistuu se! Sä tiedät sen itsekin”, Harry nauroi.

”Niin kai. Musta tuntuu, että mä halkean, ennen kuin olen edes perillä!” murahdin ja toljotin peilikuvaani. Peilistä minua toljotti kaksikymmentäkaksivuotias miehenalku.

”No sitä mäkin pelkään”, Zayn nauroi. Mulkaisin häntä.

”Ei nyt auta kyllä yhtään.”

”Yritin keventää tätä kamalan kireää tunnelmaa”, Zayn tuhahti.

”Noniin, eikö sun pitäisi pakata?” Liam nauroi. Huokaisin syvään ja käänsin katseeni peilistä.

”Pitäis varmaan”, huokaisin.

”Tuossa on sun laukku”, Louis ilmoitti ja heitti mustan kassin minulle. Otin sen vastaan ja laitoin sängylle, tyrkäten Harryn jalat pois tieltä. Aloin ottaa vaatteita kaapistani, joka oli säilynyt oudon siistinä. Samoin kuin koko muukin asunto.

Siitä oli melkein kolme vuotta, kun Melina muutti Oxfordiin. Olimme pitäneet tiiviisti yhteyttä, mutta näkeminen oli ollut koulun aikana hankalaa. Kesät toki olimme yhdessä. Melina muutti aina kesäksi kotiin, ja sitten syksyllä taas Oxfordiin. Se oli joka syksy yhtä vaikeaa.

Melinalla olisi yliopistoa jäljellä enää pari kuukautta ja sitten hän valmistuisi. Odotimme sitä innolla koko porukka.

Nyt oli kuitenkin viikonloppu ja olin lähdössä seuraavana aamuna, otettuani viikonlopun toki töistäni vapaaksi, Oxfordiin Melinan luo. Jännitin tapaamista enemmän kuin normaalisti, mutta kaikkeen taitaa olla syynsä.

”Onkohan tuossa kaikki tarpeellinen?” puuskaisin, saatuani laukun pakatuksi. Ristin kädet rintakehälleni ja tuijotin laukkua. Pojat nauroivat ympärilläni.

”No jos tärkeimmän vielä muistat, niin hyvin menee”, Liam nauroi.

”Minkä?” kysyin hädissäni.

”Itsesi!” he nauroivat kuorossa.

”No niin...”

”Älä nyt jännitä. Hyvin kaikki menee, kuten tähänkin asti”, Louis rauhoitteli.

”Toivotaan niin”, sanoin.

”Mikä on pahinta mitä voi käydä?” Harry kysyi.

”Se, että Melina potkii mut ulos”, naurahdin.

”Noniin, ei ole paha.” Minä nauroin. Harry olin edelleen yhtä huoleton. Sitä hän kyllä on ollut vähän liiankin kanssa, tiettyjen asioiden suhteen.

”Noniin, Horan. Mene nukkumaan ja aja varovasti”, Zayn nauroi ja ohjasi pojat mukaansa ulos huoneesta.

”Joo. Öitä, kundit”, sanoin.

”Öitä. Nähdään!” Louis huikkasi ovelta, ennen kuin se läimäistiin kiinni. Minä päätin Zaynin ohjeen mukaisesti mennä nukkumaan. Sitä nopeammin aamu tulisi.

Herätyskello herätti minut kymmeneltä. Olin tottunut aikaisempiinkin herätyksiin, joten nouseminen ei tuottanut ongelmia. Venyttelin ja menin käymään suihkussa, jonka jälkeen puin ylleni normaalit, siniset farkut, valkoisen T-paidan ja siihen päälle ruudullisen kauluspaidan. Sitten suin hiukseni joten kuten ja riensin keittiöön syömään aamupalaa. Olin onneksi ladannut kahvin valmiiksi joten painoin sen vain päälle ja aloin tehdä voileipiä.