Se kaikki alkoi ihan normaalina päivänä. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Sitten hän vain katosi.
~Jiminin nk~
"Jimin, me ollaan täällä!" Taehyungin pirteä ääni kailotti pihan toiselta puolelta. Kun huomasin pojat, lähdin juoksemaan nopeasti heitä kohti.
"Huomenta", sanoin hengästyneenä.
"Hei pojat, mistä lyödään vetoa, että Jimin nukkui taas melkein pommiin?" Jungkook nauroi.
"Älä viitti, mä en sentään nuku tunneilla, kuten herra sun vieressäs", sanoin virnistäen. Yoongi nosti katseensa puhelimestaan ja katsoi minua kummissaan.
"Mitä helvettiä Jimin? En mä nuku tunneilla", Yoongi tuhahti.
"Älä kiistä tosiasioita", Namjoon sanoi rauhallisesti.
Kiistelyä jatkui vielä hetki, mutta lopuksi kaikki alkoivat nauraa. Sitten olikin aika jo lähteä oppitunneille.
Olemme seitsemän pojan tiivis kaveriporukka. Olemme tunteneet päiväkodista asti, eikä mikään ole vieläkään erottanut meitä. En tiedä olenko ainut porukastamme, joka miettii usein miten kaikki on mennyt näin hyvin. Tarkoitan siis, että mitään ikävää ei ole sattunut.
Jeon Jungkook on kaveriporukkamme nuorin jäsen, sekä osaa aina naurattaa kaikkia. Kukaan ei pysty olemaan vakavana hänen seurassaan. Hän saa jopa Yoongin suupielet nykimään, mikä on jo aika kova saavutus.
Kim Seokjin on tavallaan ryhmän äitihahmo. Hän huolehtii aina kaikista parhaansa mukaan.
Kim Namjoon on vuorostaan isähahmo. Olen melko varma, että Namjoonin ja Seokjinin välillä on jotain, mutta he eivät vain suostu kertomaan meille mitä.
Kim Taehyung on välillä aivan uskomattoman omituinen, mutta siitä juuri pidän hänessä. Hän ei välitä muiden ihmisten mielipiteistä lainkaan, vaan elää kuten haluaa. Rehellisesti sanottuna ihailen häntä valtavasti.
Jung Hoseok on aurinkoinen poika, joka saa päivän aina paranemaan. Opettajilla menee jatkuvasti hermot häneen, koska hän on todella kovaääninen.
Sitten on vielä Min Yoongi. Aika hiljainen poika, joka viihtyy myös hyvin yksin. Olen hiukan huolissani hänestä, koska hän on usein todella masentuneen oloinen. Olen monesti kysynyt pojalta onko kaikki hyvin, mutta vastaukseksi olen saanut vain epämääräistä muminaa ja vaivaantuneen katseen.
Ai niin, sitten vielä minä. Park Jimin, 16-vuotias poika, joka käy normaalisti koulussa yhdeksännettäluokkaa. Harrastan tanssimista muutaman kerran viikossa, ja saan kuulla jatkuvasti pilkkaamista siitä. Onneksi ystäväni aina puolustavat minua.
"Olipa perseestä toi biologian tunti", Jungkook valitti.
"Mr. Choi on vain hiukan ärsyttävä ihminen, yritä kestää. Ja huomautan jälleen kielenkäytöstä", Seokjin sanoi ja vilkaisi poikaa ankara ilme kasvoillaan.
"Kuullostat mun äidiltä", Jungkook naurahti.
"Minä vain ohjeistan sinua elämän vaikeilla poluilla", Seokjin sanoi.
"Nyt kuullostat jo mun isoäidiltä", Hoseok tuhahti.
"Älkääpä nyt, elämä on oikeasti täynnä vaikeita valintoja. Et voi ikinä tietää mitä eteesi tulee, ja milloin. Mutta muistakaahan, että aina on joku, joka välittää teistä", Seokjin selitti vakavana.
"Kaikki on hyvin niin kauan, kun meillä on toisemme!" Jungkook ja Taehyung huutavat kuorossa.
"Mutta mitäpä voisikaan käydä, jos meillä ei yhtäkkiä olisikaan enää toisiamme?" Yoongi kysyi hiljaa.
