~Jiminin nk~
Mulkoilin Yoongia muutaman hiussuoruvani takaa. Olin edelleen kiukkuinen Yoongin reaktiosta, mutta en kuitenkaan halunnut näin pienestä jutusta riitaa. Kunhan vähän kiukuttelisin vanhemmalle, niin ainakin oppisi, ettei tuollainen käytös todellakaan tuntunut kivalta.
"Mä oon miettiny..." Yoongi huokaisi.
Tunsin epämukavan muljahduksen mahani pohjalla. Pysyin vaiti ja odotin, että Yoongi jatkaisi. Poika ei ollut yhtään puheliaampi kuin minäkään, vaan näpräsi paitansa helmaa hiljaisena.
"Toimiiko tää meidän juttu?" Yoongi mumisi lopulta.
Minut valtasi sanoinkuvailemattoman hirveä tunne. Kuin tuhannet tikarit olisivat lävistäneet sydämeni kertaheitolla, rikkoen sen tuhansiin pieniin sirpaleisiin. Maa jalkojeni alta tuntui katoavan silmänräpäyksessä, saaden minut putoamaan syvään, piemään kuiluun.
"H-Haluatko sä...e-erota?" sopersin pidätellen itkua.
"En. En mä halua, mutta susta en olis niin varma", Yoongi sanoi surullisena.
Katseeni liimaantui Yoongin tummanruskeisiin silmiin, jotka kimalsivat kirkkaiden kyyneleiden täyttäessä ne. Hän oli kaunis, niin hemmetin upea olento, että tuskin uskoin hänen kuuluvan tähän maailmaan.
Yksinäinen, pieni kyynel vierähti pojan maidonvalkeaa ihoa pitkin hitaasti alaspäin, kunnes tipahti siitä matkalle kohti viileää lattiaa. Paniikki alkoi vallata minua, koska en yksinkertaisesti saanut sanottua mitään. Halusin kiirehtiä rutistamaan Yoongin itseäni vasten ja kertoa, että en halunnut tämän päättyvän tähän, mutta mitään ei tapahtunut. Hiljaisuus oli täyttänyt koko huoneen jokaista neliösenttimetriä myöten.
"Vastaa", Yoongi kuiskasi.
Mitä minä vielä epäröin? Olin helvetinmoinen idiootti, kun vedin jokaisesta asiasta näin suuren esityksen. Tietenkin minä halusin meidän tarinamme jatkuvan, joten miksi vielä seisoin paikallani sanomatta sanaakaan?
Kävelin hitaasti Yoongin luo. Poika näytti epäilevältä, mutta ei ajanut minua pois.
"Tää ei todellakaan ollu tässä", kuiskasin, ja painoin huuleni Yoongin omia vasten.
-
Lumi narskui kenkieni alla, kun kävelin kohti tuttua rakennusta. Nyt olisi raahauduttava takaisin koulunpenkille ihanan joululoman jälkeen, ja panostettava kouluun oikeasti. Nyt alkaisi viimeinen lukukausi peruskoulussa, ja sen jälkeen jokaisen ysiluokkalaisen olisi kokeiltava omia siipiään tässä suuressa maailmassa, johon pelokas teini hukkuisi yllättävän nopeasti.
Naurunremakka ja huudot takanani kuitenkin keskeyttivät syvälliset ajatukset tulevaisuudesta ja sen tuomista vaaroista. Käännyin, ja huomasin tutun teiniporukan; Yoongi ja kolme muuta poikaa.
Siitä oli aikaa, kun olin edes nähnyt Seokjiniä tai Namjoonia, Jungkookista puhumattakaan. Ilmeisesti jengimme nuorin oli selviytynyt ja päässyt jotenkuten yli poikaystävänsä kuolemasta, ja sinnitteli nyt muiden poikien avustuksella eteenpäin. Hitto, oloni oli kuin äidillä, jonka poika oli menestynyt ala-asteen urheilukilpailuissa.
Hetken vain seisoin hämmästyneenä paikallani, kunnes lähdin juoksemaan porukkaa kohti. Kun he huomasivat minut, heidän kasvoilleen levisi hymy. Siinä hetkessä unohdin kaiken muun. Kaiken eilisestä ja Baekhyunista, joka kummitteli edelleen ärsyttävästi mielessäni. Työnsin kaiken turhan pois, ja syöksyin halaamaan ystäviäni kyyneleet silmissä.
"Kiva nähdä sua, Jiminie", Seokjin sanoi hymyillen.
"En ymmärrä miten ollaan eristäydytty näin paljon", huokaisin, " Mut ihana nähdä taas."
Yoongi suuteli minua nopeasti huulille, ja vetäisi minut syleilyynsä. Olimme selvittäneet välejämme monta päivää, ja lopulta olimme todenneet, että kyllähän meidän juttumme pelasi vielä hyvin.
"Mitä sulle kuuluu?" kysyin hymyillen Jungkookilta.
Poika vastasi hymyyni, ja sanoi: "Oon ihan fine. Edelleen on hirveitä päiviä, jolloin vaan itken jatkuvasti, mutta mä oon taistellut eteenpäin. Mä päätin, et mä selviän."
Hymyilin leveästi ja halasin poikaa, jonka jälkeen aloin kuullustella Namjoonia hänen elämäntilanteestaan.
-
Koulun jälkeen chillasimme tutulla porukalla käytävällä, ja kävimme läpi asioita, joita olimme kokeneet joululoman aikana. Tunsin oloni onnelliseksi ensimmäistä kertaa ikuisuuteen katsellesssani Jungkookin naurua ja kuunnellessani Seokjinin neuvoja. Ihan kuin olisin saapunut kotiin pitkältä matkalta.
-
Heyaaa
Vähän ilosempaa lukua tähän välii, mut älkää erehtykö luulemaan et tällane onnellisuus kestää kauan ku minä kirjotan tätä :'DDDDD
Kiitos paljon ihanista kommenteista edellisiin lukuihin, ne piristää mua kovasti! Oon ihan uskomattoman kiitollinen jokaiselle lukijalle, koska ilman teitä en ois ikinä jaksanu kirjottaa tätä kirjaa näin pitkälle. Kiitos et saatte mut hymyilemään. <3
