~Jiminin nk~
Säikähtäneenä tuijotin edessäni lohduttomasti itkevää Baekhyunia. Yleensä olin hyvä lohduttaja, mutta siinä seistessäni menin täysin lukkoon, eikä lohduttavien sanojen keksiminen ollutkaan enää kovin helppoa.
"B-Baekhyun", sopersin pelokkaana.
Kun tärisevä poika kuuli minun lausuvan nimensä, hän alkoi itkemään yhä enemmän. Tunsin paniikin leviävän sisässäni, eivätkä hullun lailla raksuttavat aivoni antaneet minulle yhtäkään pätevää ohjetta.
Lopulta en enää välittänyt siitä kuinka hyvin tunsimme, vaan vetäisin lähes huutoitkevän pojan syliini. Kiedoin lyhyet käsivarteni Baekhyunin villisti tärisevän kropan ympärille, mutta en sanonut mitään. Eikä sanoja tarvittukaan, sillä kuulin heti, miten paljon Baekhyun rauhoittui saadessaan turvaa käsivarsieni sisältä.
"M-mä oon pahoillani... Et jouduit näkee tän", Baekhyun puuskahti.
Olin kummissani. Mitä sitten, vaikka olinkin nähnyt kirkkaiden kyynelien valuvan pojan maidonvalkeaa ihoa pitkin? Kaikkihan me itkemme joskus. Me olemme kaikki vain ihmisiä, ja kaikki tuntevat olonsa joskus huonoksi. Itkemisessä ei ollut mitään noloa, vaikka usein kyyneleet leimataankin heikkouden merkiksi.
"Shh, kaikki on okei. Se on ok, että joskus on vähän hukassa", kuiskasin, ja rutistin poikaa tiukemmin itseäni vasten.
Baekhyun nosti punertavat silmänsä minuun. Pojan alahuuli tärisi, ja kyyneliä valui edelleen hänen poskiaan pitkin. Hän näytti niin avuttomalta ja pelokkaalta koiranpennulta, että olisin halunnut adoptoida hänet välittömästi.
"Mennäänkö johonkin rauhallisempaan paikkaan?" kysyin varovasti.
Paikalla ei ollut vielä hirveästi ihmisiä, mutta silti harvat ohikulkijat katsoivat meitä omituisesti. Baekhyunin huutoitku oli varmasti herättänyt monet ajatuksistaan, eikä mikään ihme. Ei ollut varmasti ihan mikään jokapäiväinen juttu, että teinipoika huutoitkeen kaupassa seitsemältä aamulla.
"M-mihin me mentäis?" Baekhyun kysyi.
"Meille ei voida mennä, mut missä sä asut?" kysyin ajattelematta.
Ei hemmetti. Kuullostin todella tungettelevalta, eikä kyseinen fakta auttanut asiaa ollenkaan eteenpäin.
"Mä en asu täällä, mut mun mummo on asunut täällä koko ikänsä. Oon täällä väliaikaisesti, koska mun vanhemmilla on ihan helvetisti työmatkoja ja kaikkee. Mut kyllä me voidaan mennä mummolle", Baekhyun sanoi.
Nyökkäsin, ja yritin hymyillä rohkaisevasti.
"Mut vaan yhdellä ehdolla", Baekhyun kuiskasi.
"No?" kysyin uteliaana, ja katsoin poikaa tämäm tummiin silmiin.
"Me mennään bussilla", Baekhyun sanoi, ja vetäisi minut perässään ulos ovesta.
-
Baekhyun maksoi matkamme, vaikka minä kovasti yritin vastustella. Hän kuitenkin kertoi tekevänsä töitä mumminsa kukkakaupassa, joten lopulta annoin periksi ja seurasin tätä bussin takaosaan mahdollisimman kauas väsyneen näköisestä kuskista.
Olimme ainoat matkustajat koko autossa. Olin siitä tyytyväinen, koska vältimme kaikki terävät katseet, eikä paikoistakaan ollut tappelemista.
Istuimme alas kuluneille penkeille, ja kiusallinen hiljaisuus laskeutui välillemme. Radiosta kuului hiljaisella vanha iskelmä hitti - jonka tahdissa kuski lauloi - mutta muuten koko auto oli kuolemanhiljainen.
"Ootko sä koskaan rakastunut väärään ihmiseen?"Baekhyun kysyi yllättäen.
Nauranhdin pääni sisällä pojan kysymykselle. Meillä ei nyt ollut todellakaan aikaa leikkiä lemmentohtoria ja potilasta, mutta vastasin silti: "En."
Hiljaisuus laskeutui välillemme, mutta pääni sisällä laukkasi paljon kysymyksiä. Ensinnäkin; miten vitussa rakastuminen liittyi murhaan ja Hoseokiin?"
"Okei, aloitetaampa ihan alusta", Baekhyun huokaisi, ja siirsi katseensa minuun. "Tiedätkö sä missä Hoseok on?"
Mietin hetken, kunnes pudistin päätäni. Ei, enhän minä oikeasti edes tiennyt missä hän oli.
"Se poika ei ole tehny yhtään mitään", Baekhyun sanoi. "Jimin, Hoseok on syytön."
-
Moikka ihmiset ja muut oliot! ^^
Tää nyt venähti taas hiukan, mut mulla on ollut tekeillä jotain ihan uutta ja upeaa ;) (Tai no, upeasta en olis nii varma ::DD) mut tosiaan oon kirjotellu tulevaisuuden varalle kahta uutta kirjaa, jotka julkaistaan heti ku saan tän pois alta. Kuten fiksut huomaa, tää lähenee loppuaan... ellen sit keksi jotain yllättävää juonenkäännettä :DD Mut ideana on, et tää päättyy pian :((((((
Toinen niistä kirjoista tulee olemaan seuraaja tälle. Tarkoitan siis, että keskityn siihen sitten satasel ja muut kirjat on siin sivus :'D ja sit se yks on tosi rentoo luettevaa lyhyine lukuineen, mutten tosin oo varma pääseekö se ikinä päivänvaloon xD
Nyt yritän ottaa itteeni niskast kiinni ku oloki on jo parempaan päin. Kiitti kaikest tuesta ja ihanasta palautteesta kommenteissa, ootte ihan parhaita <3 btw mul on yli 80 seuraajaa... mistä olette ilmestyneet 8DDDD mut huippuu et ihmisii oikeesti kiinnostaa mitä mä tänne kirjoittelen ;; näkyillään sit taas joskus :)
