TODELLA lyhyt luku, joka on vrm täynnä typoja. Tulin vain ilmoittamaan, et oon toistaseks alive.
~Jiminin nk~
"Puhun nyt siis Hoseokin äidistä ja Park Chanyeolin isästä."
Huoneessa leijaili epämukava hiljaisuus. Baekhyun tuijotti lattiaa mykkänä, kun minä vuorostani yritin kasata ajatuksiani edes yhdeksi järkeväksi lauseeksi.
"Mitä helvettiä sä selität?" henkäisin lopulta.
Baekhyun ei nostanut katsettaan, vaan jatkoi maton murhaamista terävällä tuijotuksellaan. Huokaisin, ja sanoin sanat jotka olivat pyörineet mielessäni jo kauan: "For real, miks sä yrität syöttää mulle tällast bullshittii? Tää on joku sun naurettava pränkki?"
Nousin ylös Baekhyunin vierestä, ja lähdin selvittämään tietäni ulko-ovelle. Halusin pois tästä kämpästä mahdollisimman pian, enkä edes tiennyt miksi. Haluisin vain nukahtaa ikuiseen uneen, ja kadota kauas huolien kera kirjaillusta arjestani.
"Jimin!" Baekhyun huudahti lopulta.
En sanonut mitään, vaan vedin päättäväisesti tennareita jalkoihini. Olin kuullut tarpeeksi Baekhyunin mäkätystä Hoseokin äidistä ja 9D-luokan Chanyeolista. En halunnut kuulla enää yhtäkään sanaa, tai pääni räjähtäisi.
"Tää ei oo mikään vitsi! Meidän täy-"
"Tiiätkö mitä? Mua ei kiinnosta paskaakaan", sanoin kylmästi, ja katosin ulos.
-
Astuin pimeään eteiseen. Yoongin ja isän kengät olivat siistissä rivissä lattialla, ja takit oli ripustettu naulakoihin, aivan kuten lähtiessäni. Olin helpottunut, etteivät he olleet heränneet. Olisin saanut keksiä melkoisen kasan tekosyitä ja pieniä valkoisia valheita, jos he olisivat tajunneet minun lähteneen pienelle seikkailulle yön selkään.
Ajatus Yoongista sai vihan kipinän palamaan sisälläni. Olin edelleen loukkaantunut siitä miten hän oli minua kohdellut.
"Täällähän sä oot."
Käännyin nopeasti ympäri, ja huomasin tumman hahmon portaikossa. Kuten arvata saattaa, se oli Yoongi. Hän seisoi unenpöpperössä hieroen silmiään, ja oletin hänen heränneen juuri.
"M-moi", tuhahdin.
Yoongi käveli alas tarkastellen minua päästä varpaisiin. Olin melko varma, että poika vaistosi hermostuneisuuteni jo kauas. Ei ihme, koska tärisin kuin hullu. En edes tiennyt miksi, kaiketi se johtui ravailustani ympäri keskustaa keskellä yötä vieraan jätkän kanssa.
"Miks sä täällä seisot?" Yoongi kysyi hämmästyneenä.
"Tulin ottaa yöpalaa", sanoin mahdollisimman vakuuttavasti, ja istuuduin keittiön pöydän ääreen.
Yoongi nyökkäsi hyväksyvästi, mutta totesi lopulta: "Nyt on kyllä jo aamu, mutta mikäs siinä."
Hiljaisuus laskeutui hämärään keittiöön. En osannut sanoa mitään järkevää, mutta ei Yoongikaam kyllä kovin puheliaalta vaikuttanut. Ehkä se johtui väsymyksestä, tai sitten olin taas saanut hänet epäilemään kummallista käytöstäni.
"Jimin?" Yoongi kuiskasi.
"Mhm?"
Nostin katseeni ylöspäin, jolloin kohtasin Yoongin silmät. En osannut lukea niistä heijastuvaa katsetta, mutta jollain tapaa surulliselta hän näytti.
"Sä vaikutat niin...etäiseltä", Yoongi sanoi lopulta.
No niin, napakymppi Mr. Yoongi. Sitä minä tosiaan olin. Eikä mikään ihme, jos kummallinen jätkä yrittää syöttää sinulle next level paskapuhetta päivästä toiseen, kuin yrittäen pilata mielenrauhasi. Niin, onhan siinä hiukan vaikea olla muuta kuin etäinen ja tympeä.
"Anteeks", huokaisin.
"Must tuntuu, et meidän pitäis puhua", Yoongi totesi.
"Nytkö vasta huomasit? Minä yritin jo muutama tunti sitten, mutta sinua kiinnosti kuin kilo paskaa."
-
Tylsin fanfic awardi menee...
nO MuT jOo, huomentailtaapäiväämitähyvänsä. Tiedostan et tää oli oikeesti iha hirveetä luettavaa, mut älkää plz tulko ampuu mua haulikol ::))
Tähän loppuun haluan sanoo yhden jutun jonka unohdin sanoa. En vetäny Chanyeolia tähän sen takia, et saisin Hobist syyttömän, ehei. Tää oli mun plääni alusta alkaen, mutta alunperin tän piti tapahtua vasta jatko-osassa, jota en jaksa kirjoittaa :) Siks tästä kirjasta tulee yks kasa sekavaa paskaa, jonka haluisin poistaa tällä sekuntilla. En vitsaile.
Täs vähän tän hetkisii fiiliksii, kiitos ja anteeksi. :)
motivaationi on taas vierailulla helvetissä.
