i'm back bitches
~Jiminin nk~
Kävelimme ripeästi kohti mökkiä, johon hahmo oli vähän aikaa sitten mennyt. Yoongi mutisi edelleen jotain vaarallisuudesta ja riskeistä, mutta en kuunnellut. Tiesinhän minä hyvin, että olimme voineet sekaantua pahemman kerran johonkin joka ei meille kuulunut, mutta halusin tietää mitä oli tekeillä.
"Ihan oikeesti. Tää on typerintä, mitä me ollaan koskaan tehty", Yoongi valitti jatkuvasti.
Mökki oli selvästi vanha. Se oli valmistettu kivestä, ja erilaiset sammaleet päällystivät sitä ympäriinsä. Tartuin ovenkahvaan varovasti, ja kiskaisin vanhan puisen oven auki. Se avasi helposti, eikä meillä ainakaan ollut vaikeuksia sisälle pääsemisen kanssa.
"No niin, eiköhän lähdetä", Yoongi vinkaisi.
"Eikö sua kiinnosta, mistä se ääni kuului?" Kysyin ihmeissäni.
"Etkö sä tajua, ettei meidän kannata sotkeentua tähän?"
"Ei me voida poiskaan mennä!" Sanoin itsepäisesti.
"Miksi ei?" Yoongi kysyi turhautuneena.
"Tule nyt. Tutkitaan vähän paikkoja ja lähdetään sitten", ehdotin.
"Sä oot ihan liian utelias", Yoongi huokaisi pyöräyttäen silmiään turhautuneena.
Huoneessa oli hämärää, koska ikkunoita ei ollut.
Otin ensin varovasti muutaman askeleen, jonka jälkeen rohkenin alkaa tutkimaan huonetta.
Huoneen nurkissa oli suuri kasa erilaisia esineitä, ja hämähäkinseitit sekä paksut pölykerrokset koristivat lähes jokaista kohtaa. Haju oli oksettava, mutta en tiennyt mistä se oli peräisin. Enkä välttämättä halunnutkaan tietää.
"Mikä tämä on?" kysyin.
Seinässä oli kaksi ovea, joista toinen oli hiukan raollaan. Toinen ovista oli lukossa, joten en jaksanut keskittyä siihen sen enempää.
"Ovi", Yoongi vastasi.
"No kyllä minä sen tiedän, mutta mihin se vie?" kysyin uteliaana.
"Voi kuule, olen täällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni, joten en tiedä", Yoongi tuhahti.
"Otetaan selvää", mumisin hiljaa, ja avasin oven. Se avautui naristen, ja kuvottava ääni sai kylmät väreet kulkemaan kehoani pitkin.
"Mä menen ensin", Yoongi sanoi nopeasti. Nyökkäsin, ja päästin pojan edelleni.
Yoongi tarttui tiukasti käteeni. Vaikka ele oli pieni, se sai minut punastumaan. Yoongi ei kuitenkaan huomannut sitä, koska hän oli lähtenyt jo eteenpäin.
"Tässä on portaat", Yoongi totesi.
Sisällä oli pimeää, joten en nähnyt mihin portaikko vei. Ajatus kävelemisestä eteenpäin tietämättä mitä on vastassa oli hirvittävä, mutta uteliaisuus voitti pelon jälleen. Toisella kädellä otin tukea viileästä kiviseinästä, ja toinen käteni oli yhä Yoongin käden puristuksessa.
Lopulta saavuimme portaiden päähän, jossa oli ilmeisesti pieni tasanne. Emme vielkäkään nähneet mitään, mutta ainakin portaat päättyivät. Puristin Yoongin kättä tiukasti, sillä halusin tietää hänen olevan lähelläni. Ajatus täällä yksin olemisesta oli hirvittävä.
"Tässä on ovi", Yoongi kuiskasi yhtäkkiä.
"Onko?" kysyin yllättyneenä.
"On", Yoongi tuhahti.
"Avaa se", kuiskasin jännittyneenä.
"Ensin haluun selventää sulle jotain. Jos täällä sattuu jotain, sä pakenet. Ja nopeasti ", Yoongi selitti.
"Yoongi..." kuiskasin.
Kohotin käteni Yoongin poskelle, ja painoin itseni lähemmäs. Tunsin pojan katkonaisen hengityksen ihollani, ja se jostain syystä rauhoitti minua. Painoin huuleni hellästi Yoongin huulia vasten. Nyt ei todellakaan ollut hyvä hetki suutelemiselle, mutta en voinut itselleni mitään. Halusin tehdä sen tässä ja nyt. Yoongiakaan ei näyttänyt kiinnostavan se missä olimme, sillä poika vastasi hellästi suudelmaani. Hän liu'utti kätensä lantiolleni, ja painoi minut lähemmäs itseään. Kiedoin käteni Yoongin niskan taakse, ja käänsin päätäni hiukan syventääkseni suudelmaa.
Suutelemisemme venähti hiukan, ja se kesti varmasti useita minuutteja. Lopulta Yoongi vetäytyi hiukan taemmas, mutta tiesin hänen olevan vain muutaman sentin päässä itsestäni.
"Pääsi unohtumaan mitä edes tehdään täällä", Yoongi naurahti.
"Se oli vahinko", vastasin kikattaen.
"Mut nyt sä lupaat mulle, että sä suojelet ittees, jos mä en siihen pysty", Yoongi sanoi vakavasti.
"Mut-"
"Sä lupaat."
"Mä l-lupaan."
"Hyvä. Mennäänkö?" Yoongi kysyi.
Nyökkäsin epävarmasti, ja Yoongi työnsi oven auki.
Tunsin ilman pakenevan keuhkoistani, ja sydämeni repeytyvän lopullisesti kahtia. Ei, en olisi ikinä uskonut näkeväni sitä mitä näin.
En ite ole YHTÄÄN tyytyväinen tähän lukuun, mutta toivottavasti pysyitte edes kärryillä tapahtumista :')) (krhm kirjoitin tämän työharjoittelus joten-) enkä todellakaa tiedä miks jiministäki kehittyi tälläne harvinaisen ärsyttävä utelias kusipää tähä kirjaa :'DDD
