Tell me you hate me

Luku 4 - sain turpaan Tomas Vuorelta

Leo

Tomas on onnistunut pääsemään mun ihon alle todella monta kertaa, mutta ei tällä tavoin, miten nyt. Mä en voi uskoa, että se oikeasti kehtasi tönäistä mua. Ja miksi? Vähän vain vittuilin sille sen aineiden käytöstä. Selkeästi se on sille jotenkin arka paikka, kun meni noin kovin tunteisiin. Vaikka mua vituttaa älyttömästi se, että sain turpaan Tomas Vuorelta, mä olen toisaalta myös hieman tyytyväinen siihen, että sain sen kerrankin suuttumaan. Tomaksessa raivostuttavinta on se, miten se pysyy aina niin tyynenä. Se ei selkeästi osaa käsitellä vihaa kovinkaan hyvin, kun heti kävi väkivaltaiseksi. Se jätkä on kyllä jo pidemmän aikaa kerjännyt verta nenästään, joten ehkä olikin jo aika, että niin kävi. Vaikka sainkin samalla itse mustan silmän ja kipeät rystyset, oli se jollain tasolla sen arvoista.

Tiedän kuitenkin, miten kusessa mä olen, kun pääsen kotiin. Tallustan sateesta märkää asvalttia pitkin Itä-Helsingin katuja kuulokkeet korvissa ja huppu syvällä päässä. Taivaalta tihkuu vieläkin vettä, mikä ei oikeastaan mua haittaa. Tykkään sateesta, siinä on jotenkin kivempi, rauhallinen tunnelma kuin aurinkoisessa säässä.

Äiti tulee suuttumaan aivan helvetisti, kun kuulee tänään tapahtuneesta tappelusta, ellei ole kuullut jo. Se ei todellakaan tiedä mistään meidän koulun draamoista mitään, eikä varmaan ikinä uskoisi kultaisesta pikkupojastaan jotain tuollaista. Mä esitän äidille aina ahkeraa ja kilttiä, vaikka totuus saattaakin olla hieman toisenlainen. En mä vaan halua sen pettyvän muhun. Joa sanoo aina, ettei sillä pitäisi olla niin suurta merkitystä, mitä äiti musta ajattelee, mutta ei se ymmärrä. Sillä on hieno koti ja rikkaat, menestyneet vanhemmat, ja se on elänyt koko elämänsä kultalusikka suussa. Mun äiti kokee jo epäonnistuneensa vanhempana sen huonon avioliiton ja rahatilanteen takia. En mä halua sen ajattelevansa myös epäonnistuneensa ainoan poikansa kasvatuksessakin. Olenhan mä menestynyt koulussa hyvin ainakin sosiaalisella tasolla eikä mun arvosanatkaan ole huonoimmasta päästä, mutta en aina pidä itsestäni ollenkaan. Tiedän, että mun suhteeni omaan isääni vaikuttaa tähän ihan liikaa ja sotkee mun omakuvaa, mutten oikein tiedä, miten käsitellä sitä. Isäni on tälläkin hetkellä vankilassa törkeän pahoinpitelyn takia. Se on ollut siellä jo monta vuotta, ja suoraan sanottuna en tiedä, milloin se pääsee sieltä pois. Mä en ole ollut siihen yhteydessä pitkään aikaan, eikä ole myöskään mun äitini. Vaikka yritän esittää, ettei menneisyyteni vaikuta mihinkään, tiedän sisimmässäni, että se vaikuttaa vähän liikaakin. Tiedostan sen, että käyttäydyn huonosti ja kohtelen joitain ihmisiä - Tomasta - kuin paskaa mun kengänpohjassa, mutten pysty lopettamaan. En enää, en saatuani tämän aseman. Tunteeni ovat niin ristiriitaisia tästä koko asiasta, että se saa mun pääni kipeäksi.

Saavun pian Herttoniemessä sijaitsevan ruman kerrostalomme eteen, ja avaan osittain rikkinäisellä avaimellani alaoven. Kiipeän portaat kolmanteen kerrokseen ja kuulen ulko-ovelle asti äidin kovan puheen. Se kuulostaa vihaiselta. Jaiks.

Mä avaan oven ja hiivin sisälle pitäen mahdollisimman vähän ääntä. Telkkarista pauhaa jokin reality -ohjelma ja asunnossa haisee palaneelle ruoalle. Äiti on rähjäisellä parvekkeella ja ilmeisesti polttaa tupakkaa, koska sisälle leviää katkera tupakanhaju, kun astun peremmälle.

"En mäkään ole ikinä kuullut mistään tollasesta, enkä voinut uskoa korviani, kun luin rehtorin viestin", hän huokaisee vihaisesti ja nyrpistän nenääni. Tietysti hän puhuu Tomaksen äidin kanssa. Äitini on viime aikoina ollut entistäkin läheisempi sen kanssa, mikä on vituttanut mua entistä enemmän. En ole ikinä maininnut äidille mitään Tomaksesta, eikä ilmeisesti ole sekään, olisihan äiti muuten pommittanut mua kysymyksillä. Siinä asiassa Tomas on kerrankin toiminut oikein, mä en nimittäin todellakaan jaksaisi selitellä äidilleni, miksi vihaan hänen ihanan rikkaan kaverinsa ihanaa rikasta kakaraa.