Tell me you hate me

Luku 12 - mä olen idiootti

Leo

Mun on vaikea pysyä paikoillani, kun mä olin palannut kiukkuisena takaisin päämökkiin ja lösähtänyt sen ison terassin sohvalle. Mä huomasin vasta silloin kun pälyilin hermostuneena ympärilleni, että terassin toisessa päädyssä oli palju. Mä pyörittelen pöydältä napattua sytkäriä käsissäni ja mulla tekee kauheasti mieli tupakkaa, mutta mä en viitsi polttaa noiden edessä. Äiti ei tiedä, että mä poltan nykyään useammin kuin ennen. Se on lisääntynyt viime viikkojen takia varmaan siksi, että mä olen ollut entistä ärtyisämpi Tomaksen takia.

Hemmetin Tomas. Mä olin todellakin ennustanut, että jotain tuollaista tapahtuu, mutta en sitä, miten se vaikutti muhun. Jotenkin mä menin... vähän sekaisin. Mä en tiedä, näinkö mä väärin, mutta mä uskon, että Tomas vilkaisi mun huulia, ja sitten mä tein sen saman. Mä en tiedä, miksi, ja se oli aivan helvetin outoa. Mua ahdistaa hitosti ja mä haluaisin vaan lähteä kotiin.

Mä kuuntelen toisella korvalla mun äidin ja Kristiina Vuoren rupattelua, kun ne valmistaa ruokaa. Juon mun kaljan ykkösellä loppuun. Sitten mä huomaan mun salikassin edelleen lojuvan terassin reunalla. Vilkaisen sisälle, ja sitten hiivin mun laukulle ja nappaan sen Suomiviinan käteeni ja otan siitä nopeasti pari huikkaa. Mä suoristaudun ja pyyhkäisen suutani.

En mä yleensä tällä tavalla juo pois mun ahdistusta, ei se ole mulle todellakaan ensimmäinen asia, mitä mä haluan tehdä kun hermostuttaa tai ahdistaa. Nyt musta vaan tuntuu, että se on ainut vaihtoehto. Mun on pakko pystyä rentoutumaan jollakin tasolla, mä muuten sekoan. Mä en tiedä, miksi vitussa mulla on näin sekava olo Tomaksen läsnäolosta, mutta se todella alkaa häiritsemään mua.

Mä huomaan miettiväni sitä tilannetta uudelleen, kun se katsoi nanosekunnin ajan mun huulia ja seisoi ihan mun lähellä. Mä kurtistan kulmiani ja tunnen, kun mun vatsanpohjaa kouraisee ikävästi. Mua melkein oksettaa mun omat ajatukset. Mikä hitto mua vaivaa?

Mä menen sisälle juttelemaan vanhempien kanssa ja onneksi tunnen rentoutuvani hetken päästä. Mä kerroin Kristiinalle ja Villelle vähän mun koulunkäynnistä kun ne siitä kyseli, ja puhuin Mikaelin kanssa vähän jalkapallosta, josta me nyt yleensäkin puhutaan. Mä osaan oikeasti olla tosi kohtelias ja olenkin yleensä, kun kyseessä ei ole, no, Tomas. Mä myös saatoin olla vähän hiprakassa, koska olin ottanut lasin cokista ja käynyt sitten kaatamassa sinne viinaa suhteellisen paljon. Mä istun mökin olohuoneen sohvalla Mikaelin kanssa ja katson kaunista maisemaa, joka avautuu koko seinän pituisista ikkunoista. Vilkuilen mökin seinustalla olevaa vitriinikaappia, jossa komeilee monta viski -ja viinapulloa ja mietin, voisinkohan pölliä jostain lisää juotavaa.

Lämmin elokuinen ilta alkaa jo hämärtyä, kun Tomas lopulta ilmaantuu paikalle juuri kun terassin pöytä on katettu grilliruoalla ja salaatilla. Mä olen oikeastaan jopa nauttinut hetken olostani, olen ihan vähän kännissä ja mä rakastan olla mökillä. Mulla ei hirveän usein ole nimittäin mahdollista päästä mökkeilemään. Joskus me ollaan käyty Mikaelin vanhempien mökillä Keski-Suomessa, mutta omaa mökkiä meillä ei ole. Ei meillä ole varaa sellaiseen.

Mä istun jo pöydän ääressä, kun Tomas tulee terassille, ja mä tunnen heti kuinka mun keho jännittyy. Se istahtaa mua vastapäätä ja katsoo mua pisteliäästi vihreillä silmillään. Mä todella ihmettelen, miten kukaan muu ei näytä kiinnittävän mitään huomiota siihen faktaan, että se haisee erittäin vahvasti kannabikselta. Se ei kyllä ole mikään ihme. Ja kyllä mä huomaan sen olemuksesta, että se on ihan rento, ja se jopa hymyilee vähän. Pyöräytän silmiäni ja yritän keskittyä pelkästään ruokaan, mulla on ihan sairas nälkä.

"No, pojat, kai te ootte jo sopinu teidän erimielisyydet?" Tomaksen isä kysyy hetken päästä ja herättää mut mun ajatuksista. Mä katson ensin siihen ja sitten Tomasta, joka katsoo mua takaisin. Mua ärsyttää, että tämä asia piti tuoda esille.