Tell me you hate me

Luku 14 - kaikki on hyvin

Leo

Vaikka perjantai tuli ihan liian nopeasti viime viikolla, myös maanantai saapui yllättävän pian ja mä olen taas matkalla kouluun. Olin selvinnyt tukalasta mökkiviikonlopusta Vuorien huvilalla ja en edes kuollut. Olen mä kyllä henkisesti jotenkin rikki, mutta ainakin elossa.

Ilma on taas sateinen ja kolea, eikä nyt edes pärjää enää ilman takkia. Mulla on mun valkoinen farkkutakki päällä ja poolopaita, mutta silti on vähän viileä. Mä kiroan mielessäni kun saavun koulun pihaan, mä en oikein haluaisi mennä sinne.

Mä pelkään, että näen heti Tomaksen ja sitten mun fiilis menee rennosta paskahalvaukseen asti sekunnissa. Mä yritin koko eilisen päivän selvitellä mun ajatuksia, mutta ei se oikein onnistunut. Me lähdettiin jo kahdentoista aikaan ajamaan mökiltä takaisin Helsinkiin ja näin viimeisen vilauksen Tomaksesta, kun se nojaili terassin kaiteeseen kädet ristissä ja tuijotti mua ilmeettömästi. Ei se edes vilkuttanut, niin kuin sen vanhemmat.

Mun on pakko myöntää, että kyllä mun mielipide jotenkin vähän muuttui sen jälkeen, kun mä vietin Tomaksen kanssa aikaa. Mua vituttaa se, mutta en mä sitä voi kieltääkään. En tietenkään myöntäisi sitä kenellekään, ikinä, enkä varsinkaan Tomakselle.

Mä en todellakaan edes halua puhua sille. Mä en pysty olemaan miettimättä sitä välikohtausta, mikä lauantaina tapahtui. Mua oksettaa mun oma käytös ja hämmentää Tomaksen. Mä en voi uskoa, että katselin sitä ja sen vartaloa sillä tavalla. Ja että mä oikeasti kelasin, että sen rintalihakset näyttää hyvältä. Ja sitten vielä katsoin taas sen huulia niin kauan, että se varmaan huomasi. Mä en ole mikään vitun homo, en todellakaan, en mä katso jätkiä tuolla tavalla. Helvetti.

Mutta kyllä Tomaskin katsoi. Se näytti tosi yllättyneeltä ja se ei liikahtanut edes yhtään kauemmaksi musta. Mä en kirjaimellisesti pystynyt liikkumaan, ei mun jalat toimineet. Mutta kyllä mä olisin uskonut että Tomas menisi heti kauemmas musta, mutta se vain seisoi siinä. Ja katseli mua, ihan eri tavalla kuin yleensä. Mun kehossa oleva tunne on tosi ristiriitainen kun mä ajattelen sitä tilannetta; samaan aikaan mua ahdistaa ja oksettaa ja samaan aikaan taas... en tiedä. Hermostuttaa.

Mä avaan vastahakoisesti koulun pääoven ja maleksin meidän pöydän luo. Tunti alkaisi vasta kahdenkymmenen minuutin päästä, ja mä yllätyksekseni näenkin Joan ja Alexin istumassa, tai oikeastaan makaamassa pöydän ääressä. Ne ei ikinä tule näin aikaisin.

"Leo! Mitä äijä?" Joa huudahtaa iloisesti kun huomaa mut ja saa osakseen paheksuvia katseita viereisen pöydän nörteiltä, mutta se vaan mulkaisee niitä takaisin ja saa ne katsomaan pois. Mä heitän niille ylävitoset ja lösähdän omalle paikalleni ja haron kiharaa tukkaani. Mä olen vähän hermostunut, ja vilkuilen Tomaksen porukan pöytää kohti, mutten onneksi nää sitä siellä. Mä en oikein tiedä, mitä mä teen jos näen sen jossain.

"Ei täs sen kummempia", mä vastaan tylsästi ja virnuilen mun kavereille. "Mites teiä viikonloppu?"

"Aika perus, mä tuhosin meiä pleikkari-illassa", Alex vastaa ja Joa näyttää sille keskaria.

"Oliks kivaa mummilla?" Joa kysyy sitten ja mä hermostun. En tiedä, miksi mä edes otin puheeksi viikonlopun, totta kai ne sitten kysyy multa siitä.

"Eh", sanahdan lyhyesti ja katson mun puhelimen näyttöä.

Koulupäivä menee yllättävän hyvin, mutta kun mä suuntaan vikalle tunnille mä törmään luokan ovella Tomakseen, ja mä kirjaimellisesti säikähdän sitä. Mä olen pohtinut sitä ihan liikaa, että miten mä kohtelen sitä kun mä sen näen, mutta nyt tilaisuuden tullen mä en oikein osaa tehdä mitään. Olen avaamassa kyllä suutani ja varmaan sanomassa moi - en todellakaan tiedä miksi helvetissä - mutta en ehdi puhua ennen Tomasta.

"Vittuako törmäilet siinä."

Se katsoo mua aivan jäätävästi sen vihreillä silmillä päästä varpaisiin ennen kuin astuu mun edestä luokkaan. Mä jään typerästi seisomaan paikoilleni hetkeksi, ennen kuin saan liikutettua taas mun jalkoja. Istun Topiaksen viereen takariviin ja tuijotan suoraan eteenpäin. Mun kädet tärisee, kun kaivan läppärin mun repusta.

En mä tiedä, miksi mä oletin, että Tomas olisi kohdellut mua jotenkin eri tavalla viikonlopun jälkeen. Kai mä ajattelin, ettei meidän tarvitsisi ehkä olla enää niin vittumaisia toisillemme. Mua vituttaa se aivan suunnattomasti, että mä oikeasti ajattelin niin, en mä Tomasta edelleenkään siedä, en halua sietää. Mutta se kyllä vituttaa mua myös, että se selkeästi ei pidä mua yhtään sen siedettävämpänä vaikka me tapeltiin yllättävän vähän siellä mökillä, ja oikeasti jopa juteltiin. Kyllä mä suoraan sanottuna olisin uskonut, että se ei... käyttäytyisi noin enää.

Ja mä olin oikeasti sanomassa sille moi. Miksi hitossa? En mä sitä nyt herranen aika moikkaa. Ei Tomas ole mun kaveri, vaikka vietettiin pakosta sen kanssa aikaa. Mä yritän takoa itselleni järkeä päähän ja muistuttaa, että mä vihaan sitä edelleen. Eikä se ole valhetta, kyllä mua tänäänkin ärsyttää sen naama ihan mielettömästi. Ehkä mä vain ehdin unohtaa sen.

Äidinkielen tunti oli erittäin epämukava ja mä en keskittynyt ollenkaan. Se oli mahdotonta, koska Tomas istui seinän vieressä muutaman pulpetin päässä sivuttain niin, että mä näin sen naaman koko ajan ja se välillä tuijotti mua sillä samalla jäätävällä katseella. Mä haroin hiuksiani, napsutin mun lyijytäytekynää ja heilutin mun jalkaa koko hemmetin tunnin, koska mua hermostutti. Ja sitten mä mietin, miksi mua hermostutti. Tomaksella on nykyään ihan liian iso vaikutus muhun.

Siksi mä olenkin onnellinen, kun pääsen kävelemään kotiin päin tietoisena siitä, etten tule huomenna olemaan sen typerän skeittarin kanssa samoilla tunneilla. Mulla on muutenkin vain kaksi tuntia koulua iltapäivällä, joten saan nukkua pitkään. Menen Topiaksen kanssa samaa matkaa Kamppiin ja me jutellaan ensi viikonlopusta.

"Nii mennäänhä me sinne Emilin bileisiin lauantaina? Se järkkää taas ne mihi kaikki on kutsuttu", Topias intoilee ja parantaa ison salikassinsa asentoa olallaan. Emil Rantala, meidän koulun abien pahin bilettäjä järjestää aina isoja kotibileitä sen isossa talossa, mihin kutsuu lähes kaikki meidän vuosiluokalta. Ne on ihan sairaita bileitä, koska siellä on niin hemmetisti porukkaa. Niissä on aina hauskaa mutta mua vähän ahdistaa se ihmismäärä. Emil on sellainen tyyppi, joka on kaikkien kaveri ja ei valitse puolia edes meidän ja Tomaksen porukan kanssa. Se on toisaalta jopa ihailtavaa.

"Kai se on pakko", mä naurahdan ja olen tyytyväinen kun pääsemme Kamppiin sisälle pois kylmästä tuulisesta säästä. "Sinne kyllä menee varmaa kans ne idiootit."

Topias huokaisee dramaattisesti. "No joo, mut toisaalta ei ne melkee ikinä oo ees tullu vaikka Emil kutsuuki ne kaikki."

Kohautan vain olkapäätäni. Mä en ihmettelisi jos Tomas tulisi vain mun riesaksi, mutta ihan sama. Jos se haluaa palata takaisin siihen että vaan vittuillaan toisillemme niin sitten palataan, eipä se mua haittaa. Vaikka se ärsyttääkin ihan tajuttoman paljon että mä oikeasti ajattelin viime viikonlopun muuttaneen jotain.

Topias lähtee eri suuntaan salille ja mä menen metroon. Suljen silmät ja vaikka mä yritän ajatella kaikkea muuta kuin Tomasta, välillä se muistikuva sen paljaasta ylävartalosta ja yllättyneestä, mutta intensiivisestä katseesta palaa mun mieleen ja mun tekisi mieli lyödä päätä metron ikkunaa vasten. Miksi mä ajattelen sitä noin? Mä en halua, mua pelottaa se ja ahdistaa se ihan liikaa.

Kun mä kävelen himaan poltan varmaan neljä tupakkaa ja yritän vakuutella itselleni, etten mä ole mikään homo. Kyllä mä toisaalta tiedän etten ole, mutta jotenkin tulin ihan vainoharhaiseksi. Laitan jopa Ennillekin snäppiä vaikka ignoorasin sen juuri pari päivää sitten. Kyllä mä sitä ehkä voisin panna. En mä ole sitä sillä tavalla ikinä katsonut, mutta nyt mä pakotan itseni ajattelemaan niin. Tiedän, että se on todella säälittävää ja yritän selkeästi vain todistella itselleni jotain, mutta ihan sama. Mä teen kaikkeni ihan vain siksi etten mä enää hermoile Tomas Vuoren takia. Mä hengitän syvään ja päätän, että kun mä todennäköisesti näen sen viikonloppuna, niin en aio olla moksiskaan ja sanon sille jotain takaisin jos se vittuilee enkä jäädy niin kuin tänään. Kyllä mä pärjään. Kaikki on hyvin, mä mietin. Kaikki on hyvin.