Tell me you hate me

Luku 34 - Haista paska, Leo

Leo

Kun mä vihdoin astun ulos ensimmäistä kertaa maanantaina vähän yli kuuden jälkeen, mä totean ensimmäistä kertaa että nyt syksy on todellakin saapunut. Ilma on kolea ja sateinen, ja tuuli tiputtaa jo vähän väriä vaihtavia lehtiä puista. Mä painelen metroa kohti ja sytytän röökin. Mun mielessä pyörii vaan Tomas ja meidän yhteinen yö, vaikka mun pitäisi miettiä esimerkiksi sitä, mitä mun pitäisi sanoa Ennille. Mä menen tapaamaan mun kavereita, en ole ihan varma ketä paikalle tulee mutta 99 prosentin todennäköisyydellä Enni, Vilma ja Julia, koska ne nykyään aina haluaa tulla meidän kanssa. Onneksi Alex ja Joa tajuaa sentään välillä sanoa niille ei, mutta kyllä ne molemmat on niin ihastuneita ettei siitä varmaan ole enää paluuta. Mua ärsyttää se, koska ei mua kiinnostaisi nähdä Enniä koko ajan. Varsinkin, kun tämän illan jälkeen se varmaan vihaa mua ja puhuu paskaa musta sen kavereille. Toisaalta ehkä sitten, jos se vihaa mua, se ei myöskään halua tulla meidän seuraan. Sitä voi vaan toivoa.

Matka Sörnäisiin menee hujauksessa mun ajatuksissa, ja pian mä jo tähyilen mun kavereita siinä metroaseman läheisyydessä. Ihmisiä on yllättävän paljon liikkeellä sateisesta ilmasta huolimatta. Me ollaan menossa taas Siltaseen yksille, se on yksi meidän lempipaikoista varsinkin näin alkusyksystä, koska sen terassi on kivan lämmin ja suojattu. Mä haron mun hiuksia ja mä olen jotenkin hermostunut taas.

Mä päätän jäädä seisomaan paikoilleni siihen metroon menevien portaiden viereen ja oletan, että mun porukka etsii mut eikä toisinpäin. Mä sytytän taas tupakan ja tunnen, miten mun puhelin värisee mun mustien farkkujen taskussa. Mä otan sen esiin ja pieni hymy kiipeää heti mun huulille, koska näen, että viestin lähettäjä on Tomas. Ainakin sen keskustelu Nicon kanssa oli kuulemma mennyt hyvin, eikä niiden välillä ole mitään epäselvyyksiä nyt. Mä voin vaan toivoa, että Enni reagoisi samalla tavalla, mutta mä en kyllä usko siihen. Enni on alusta asti ollut niin roikkuva ja ärsyttävä mun kimpussa, vaikken mä edes ole aina antanut sille juuri mitään huomiota. Mä olen myös kuullut Joalta ja Alexilta, että Enni puhuu musta sen kavereille kuulemma jatkuvasti. Mua taas ahdistaa pelkkä ajatuskin.

Tomas kysyy multa, miten mä voin ja oonko vielä ehtinyt jutella Ennille. Mä hymyilen sen huolehtivaisuudelle. Mä en vaan pysty uskomaan tätä, mä en osaa sisäistää tätä kaikkea mun päässä mutta ihan sama, ei mun tarvitse. Mun mielessä on vaan Tomas, sen pehmeät huulet ja sen isot kädet, vihreät silmät jotka kimaltaa hämärässä valossa ennen kuin ne sulkeutuu ja mä tunnen sen huulet mun omilla...

Yhtäkkiä joku läimäisee kädet mun olkapäille mun takana ja mä pomppaan varmaan metrin ilmaan säikähdyksestä. Mun puhelin lentää maahan mun jalkojen lähelle ja sitten mä kuulen kikatusta mun selän takana. Mä käännyn nopeasti ympäri ja näen Alexin, Joan ja Noelin. Joan nauru on kirjaimellisesti kikatusta, se kuulostaa melkein tytöltä. Mä yritän tasata mun sykettä ja huokaisen syvään.

"Helvetti", mä mutisen noiden yhä nauraessa ja alan katsomaan, mihin mun puhelin oikein jäi. Ennen kuin mä ehdin ottaa sitä, Joa on jo kumartunut nostamaan sen.

"Mitä sä noi ajatuksissas kattelit?" se kysyy samalla ja suoristaa selkänsä. Mä nappaan puhelimen salamannopeasti sen kädestä ennen kuin se ehti kääntää sen ja nähdä mun salaisuuteni. En mä ehtinyt edes lukita mun puhelinta, kun mä säikähdin niin pahasti. Tomaksen ja mun keskustelu oli auki edelleen.

Kun mä laitan mun puhelimen huojentuneena taskuun, tajuan että mun frendit tuijottaa mua oudoksuen. Hitto.

"Siis, tiktokkii mä katoin, teil kesti nii älyttömä kauan et tuli tylsää", mä sanon ja naurahdan yrittäen kuulostaa niin rennolta kuin vaan mahdollista.

Joa ja Alex vilkaisevat toisiaan epäilevästi, ja mä nielaisen. Sitten niiden huulille ilmestyy kuitenkin ilkikurinen virne.

"Nii kenen tiktokkia? Onks sul joku uus ihastus?" Joa ehdottelee ja tökkäisee mua hauikseen. Mä sävähdän ja tönäisen Joaa kevyesti, ja sitten myös Noelia joka räkättää jälleen. Se meinaa kaatua ja sitten on mun vuoro hihittää.