Tell me you hate me

Luku 23 - mul on ikävä sua

Tomas

Jos joku kysyisi multa, mitä mä olen tehnyt tällä viikolla, mä en suoraan sanottuna osaisi vastata. Mä olen ollut niin pahassa sumussa ja oikeastaan, en mä kyllä ole mitään tehnytkään. Olen mä sentään koulussa käynyt, mutta se johtuu ihan vaan siitä että mulla on ollut niin vähän tunteja, meidän terveystiedon opettaja on kipeä ja tunnit peruttiin. Mä oon luikkinut jokaisen tunnin jälkeen äkkiä kotiin etten vaan törmäisi siihen yhteen kiharatukkaiseen jätkään. Musta tuntuu, että mä en kestäisi nähdä sitä.

Keskiviikkoiltapäivänä mä makaan meidän parvekkeen sohvalla rööki mun vasemman käden etu- ja keskisormen välissä, ja tuijotan mun puhelimen näyttöä. Näyttää vähän siltä, että syksy on vihdoinkin alkanut; on pilvistä ja kova tuuli, lämpöä on varmaan vaan joku 12 astetta. Mulla on vaan valkoinen t-paita ja collegehousut päällä, ja joo, mulla on kylmä, mutta en jaksa välittää. Mä katson, miten viestejä tulee meidän ryhmächattiin - johon Nicokin lisättiin viime lauantaina, koska se ja mun kaverit tuli niin hyvin juttuun - ja ne suunnittelee, että mentäisiin yksille - eli oikeasti kolmille tai neljille. Mä en ole vastannut mitään ja odotan, että kohta ne alkaa kyselemään, oonko mä tulossa.

Mä en tiedä, jaksanko. Olen ollut niin poissaoleva koko viikon, ja tiedän, että mun kaverit on huomanneet sen. Ja jos me tänään nähdään, ne tulee varmasti kysymään siitä. Ja mä en tiedä, pystynkö mä keksimään mitään selitystä ilman, että mä romahdan.

Leo on spämminyt mulle viestejä ja soittanutkin pari kertaa, mutta mä en ole vastannut. Kyllä mä haluaisin, mutta... en kai mä uskalla. Mä en tiedä, miten tämä kaikki on vaikuttanut muhun näin pahasti, enhän mä varmaan pari viikkoa sitten edes tajunnut olevani kiinnostunut Leosta näin kovin. Nyt musta tuntuu, etten mitään muuta haluaisi, kun olla sen kanssa. Mitä hittoa? En mä ymmärrä, miten tuo poika on saanut mut näin helvetin sekaisin.

Lopulta Aarne kysyy, että olenko mäkin tulossa. Tuijotan viestiä varmaan minuutin ja mietin, mitä vastaan, mutta päätän lopulta mennä. Ehkä se voisi vähän piristää mua.

Parin tunnin päästä mä tapaan mun kaverit siellä samassa pubissa, jossa näin viimeksi Aarnen kanssa kahdestaan ennen kun mentiin sinne mökille. Mä vedän kasvoilleni mun huolettoman virneen, joka ei nyt kyllä ole aito, toisin kuin yleensä. En mä usko, että kukaan sitä tajuaa. Halaan mun kaikkia kavereita ja tönäisen Nicoa hellästi olkapäähän, en tiedä miksi mutta siitä on tullut joku meidän tapa tervehtiä. Se virnuilee ja sen silmissä on se tavanomainen pilke, mikä aina. Sen katse viipyy mussa vähän aikaa, mutta en näe siinä mitään sen enempää kuin ennenkään. Mä en ole nähnyt pahemmin Nicoa nyt kun meidän terveystiedon tunnit on peruttu, mutta se meidän känninen suudelma ei mun mielestä ainakaan vaikuttanut mitenkään meidän kaverisuhteeseen. Onneksi.

Me tilataan kaljat - Nico tosin lonkeroa - ja mä lösähdän meidän loosiin missä yleensäkin istutaan. Nojaudun seinää vasten ja pyörittelen mun oikeassa keskisormessa olevaa sormusta, vähän hermostuneena. Tosin mun olo on nyt jo paljon parempi, vaikka vasta tulin, joten uskon tämän olleen hyvä ratkaisu.

"No Tomppa, mitä kuuluu? Sua ei oo näkyny koulussa melkeen yhtään", Jonathan sanoo sitten käyttäen tuota mun vihaamaa lempinimeä. Mä mulkaisen sitä samalla kun Daniel ja Nico hihittää.

"Ei mitään", vastaan, "mul on ollu vaa muutama tunti ni mitä turhaa siellä hengailla teidän idioottien takii", tajuan lisätä ja virnuilen. Jonathan tuhahtaa, mutta virnistää vähän.

"Ja sä katosit taas johonki kauhee aikasin lauantaina", Daniel lisää ja mulle tulee epämukava olo. Ja samalla ärsyttää, miksi niiden pitää aina kuulustella mua?

"Mä menin oksentamaa ulos ja sit lähin vittuu, ei sen jälkee maistunu enää", vastaan vahingossa vähän tylyllä äänensävyllä, ja yritän pehmentää sitä virnistämällä.