Tell me you hate me

Luku 25 - ainakin nyt mä olen onnellinen

Tomas

Mä en muista, milloin viimeksi mä olisin herännyt näin ihanalla tavalla. En mä edes muista, olenko mä tämän syksyn aikana herännyt kertaakaan iloisena, mutta kun mä avaan silmät ja huomaan katsovani Leon vaaleaa, kiharaa hiuspehkoa ja sen ruskettunutta yläkroppaa, en mä voi muuta kuin hymyillä. Se tuhisee söpösti ja mä vaan mietin, että en olisi ikinä uskonut näkeväni tätä näkyä koskaan. En mä tiedä, milloin mä tulen vihdoinkin hyväksymään, että tämä on totta. En varmaan ikinä.

Mä käännyn makaamaan selälleni ja haron mun tummia hiuksia, ja tuijotan kattoa. Mä tiedän, että äiti, iskä ja Jokke lähti kaikki aamupäivällä mun tädille, joten me saadaan olla kahdestaan ainakin vielä hetki. En mä olisi uskaltanut Leoa tänne edes ottaa, jos tietäisin, että mun porukat olisi täällä. Mulla on jotenkin vaivaantunut olo, koska mua pelottaa, että Leo säntää heti ovesta ulos paniikissa kun se herää. En mä sinänsä yllättyisi, mutta jos se tekee niin, mä olen kyllä ehkä tyhmin ihminen koko maailmassa. En mä olisi uskonut, että antaisin Leolle ikinä anteeksi, eikä mun pitänytkään, mutta se mitä eilen tapahtui vaan sekoitti mun pään. Kyllä mä huomasin Leosta, että se oli tosissaan. Tai no, olenhan mä huomannut sen jo kauan sitten, että se on muhun ihastunut. Mutta tuo, että se myönsi sen, kertoi paljon. En mä pystynyt siinä kohtaa tehdä mitään muuta kuin antaa anteeksi. Ja kyllä mä nyt osittain sen ymmärränkin, miksi se käyttäytyi niin. Ei tämä Leolle todellakaan ole mikään helppo juttu. Ja ei mullekaan, koska kyseessä on nimenomaan Leo Aaltonen. Mutta Leo ei ole ennen edes tiedostanut tykkäävänsä pojista. Mua hymyilyttää vähän ajatus siitä, että mä olen vähän niinkuin sen eka. Mä vaan toivon, etten mä riko tahallani mun sydäntä uudestaan nyt, kun palasin Leon luo. En mä vaan pystynyt estämään itseäni. Vaikka osa musta onkin edelleen sitä mieltä, että mun pitäisi vaan unohtaa se ja tyyliin vihata sitä. Mulla on tällaisissa asioissa aika iso ego, ja en mä ikinä halua olla se, ketä satutetaan. Olen sitten mieluummin se, ketä satuttaa.

Leo on kyllä muuttanut mua.

Mä havahdun, kun Leo liikahtaa ja mä käännyn katsomaan sitä. Vino hymy kohoaa mun huulille kun mä huomaan sen avaavan silmänsä ja näyttää hetken aikaa todella hämmentyneeltä. Se katsoo vähän ympärilleen ja sitten mua.

Mun syke nopeutuu ja mä ehdin hetken pohtia, mitä Leo tekee nyt, mutta sitten se hymyilee vähän. Onpa se suloinen.

"Jaaha", se sanoo käheällä aamuäänellä ja mä katson sitä kuin tyhmää.

"Mitä?"

Leo venyttelee ja se näyttää siltä, ettei tajua mitään mistään.

"Emmä tiiä", se sanoo sitten ja mä naurahdan.

"Varsinainen sleeping beauty", mä tuhahdan ja työnnän sitä sitten vähän peiton alla, koska se sai venyttelyillään vallattua yli puolet mun sängystä. Leo kurtistaa sen otsaa ja mua naurattaa, koska se näyttää ihan joltain 12-vuotiaalta, kun on noin uninen. Sitten se ottaa tyynynsä ja läimäyttää sen mun naaman päälle.

Mä vaan pyörittelen mun päätä ja laitan sen takaisin siihen sängylle, ja nousen sitten istumaan. Leo pyörii niin vitusti tuossa kun venyttelee, että musta tuntuu että se potkaisee mut kohta alas, niin ehkä parempi nousta.

En mä kuitenkaan ehdi sitä tehdä, kun se tarttuu mun käsivarresta. Mä katson sitä ja en oikein tiedä, mitä tehdä. Miten se reagoisi, jos mä halaisin sitä? Tai pussaisin? En mä tiedä. Tämä on niin uusi tilanne, etten mä osaa käyttäytyä yhtään. Leo katsoo mua ja musta tuntuu, että se kelaa ihan samoja asioita.

"Haluuks sä et mä lähen?"

Mä rypistän mun otsaa. "Miks mä haluisin?"

"Nouset ja katot mua tollee oudosti", Leo sanoo ja sen ääni kuulostaa jotenkin varovaiselta. Ehkä sekin pelkää, että mä olen heti muuttanut mieleni. Ei näköjään kumpikaan oikein osaa luottaa toiseen. Se ei ole mikään ihanteellinen perusta suhteelle.

Suhteelle? Miksi mä mietin jotain suhdetta? Ihan kuin Leo valitsisi mut sen suosion, maineen ja kaverien sijaan. Se välittää niin paljon siitä, mitä muut ajattelee, ettei se ikinä tekisi jotain mikä ajaisi sen sata prosenttisen varmasti huonoon valoon ihmisten silmissä. Ja varsinkaan jotain, mikä veisi sen suosion pois.

Mä käännän mun katseen Leosta ja mun mieli synkistyy äskeisten ajatusten takia. Leo kohottautuu makuuasennosta ja koskee mun käsivartta uudestaan.

"Hei, mikä sul nyt tuli?" se kysyy multa hiljaa ja mä olen jotenkin ihan jäässä.

"Emmä tiiä", mä sanon ja katson sitten taas tuota kiharatukkaista jätkää, joka näyttää jälleen niin hyvältä etten mä voi tajuta, miten se on mahdollista. "Emmä oikein tiedä mitä täs pitäs  tehdä."

Mä pidän mun katseen Leossa ja tarkkailen sen ilmeitä. Mulla on jotenkin ihmeen epävarma olo, mikä on harvinaista, enkä mä tykkää siitä yhtään. Leolla on kyllä outo vaikutus muhun. Se saa mut tuntemaan asioita, mitä en melkein ikinä tunne.

"Mitä sä haluisit tehdä?", Leo kysyy sitten ja se nojautuu vähän lähemmäs. Sitten, sen huulille kohoaa pieni, vino hymy, joka saa automaattisesti mutkin hymyilemään vähän.

Leo on siinä, ihan mun edessä, mun kotona, mun sängyssä. Mun on niin hankala sisäistää sitä asiaa, ja se saa mun pään ihan pyörälle. Mä katson sen silmiä, ja ne loistaa hämärässä valossa, pimennysverhot estää auringonvalon valaisemasta mun huonetta. On ihan hiljaista, ja tuntuu, että tässä huoneessa mä ja Leo ollaan meidän omassa kuplassa, eikä kukaan ulkopuolinen voi vahingoittaa meitä. Leo tekee mun olosta turvallisen.

Leo painaa sen otsan mun otsaa vasten, ja sitten se suutelee mua. Sen huulet on aina niin pehmeät  ja mä voisin tuntea ne mun omilla joka vitun sekunti, jos se olisi mahdollista. Se suutelee mua hitaasti ja rauhallisesti, mutta mun syke nousee silti heti taivaisiin. Hetken päästä se menee vähän kauemmas ja katsoo mua taas silmiin.

"Onks meil kaikki hyvin nyt?" se kysyy hiljaa, ja mä hymyilen. Kyllä mua pelottaa, ja kyllä mä tiedän, että mua tulee sattumaan vielä jossain kohtaa, mutten mä pysty ajattelemaan sitä. En mä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin tätä hetkeä. En nyt, kun Leo on noin lähellä ja kun se hymyilee noin turvallisella tavalla.

"No onks?" mä vastaan ja se tuhahtaa.

"No on jos se on musta kii", se vastaa ja suutelee mua uudestaan, tällä kertaa vähän kovemmin. Mä vastaan siihen ja työnnän Leon takaisin makaamaan, ja sitten käyn sen viereen ja vedän sen kiinni muhun. Mä suljen mun silmät ja blockaan kaikki ne epäilykset, mitä mun päässä liikkuu. Sen näkee sitten, mitä tapahtuu, mutta ainakin nyt mä olen onnellinen. Enkä mä ole ollut vähään aikaan.