Tell me you hate me

Luku 27 - kaksi viikkoa sitten

Tomas

Mä en ole yhtään yllättynyt, että seuraavana maanantaiaamuna mä herään vasta kymmenen aikaan ja missasin tietenkin ekan tunnin kokonaan. Mä olin kirjaimellisesti nukkunut melkein koko sunnuntaipäivän, musta tuntuu että mulle oli kerääntynyt liikaa univelkaa viikonlopun aikana. Siitä voisin syyttää ainoastaan Leo Aaltosta, mutta mua ei haittaa, että se on syyllinen siihen. Ei sitten ollenkaan.

Mä menin kotiin vasta seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna, ja mun oloni oli niin hyvä, että mun oli vaikea uskoa sitä todeksi. Mä olen tuntenut niin paljon huonoa oloa tämän syksyn aikana, että nyt kun kerrankin menee hyvin, tuntuu, että olisin vetänyt jotain ekstaasia. Mutta se johtuu vaan yhdestä ihmisestä. Vähän ristiriitaista tosin, se sama ihminen nimittäin aiheutti mulle ne huonotkin olot. En mä sitten tiedä, mitä siitä tulisi ajatella.

Mä ja Leo pyörittiin ympäri Helsinkiä koko yö sen jälkeen, kun me karattiin niistä bileistä. Mun kavereilla meni tasan kaksikymmentäkaksi minuuttia, kunnes ne huomasi mun kadonneen ja soitti mun perään. Mä vastasin ja sanoin, että lähdin himaan, koska olisi varmaan ollut epäilyttävää, jos mä en olisi vastannut ollenkaan. Leokin oli ilmeisesti jotain viestitellyt sen frendeille siitä, että sille tuli huono olo. Mua ahdistaa, että joku yhdistäisi pisteet siitä, että mä ja Leo lähdettiin bileistä samoihin aikoihin, mutta mä yritän vakuutella itselleni ettei kukaan niin salapoliisi ole. Eihän kenelläkään nyt tulisi mieleenkään, että me, Tomas Vuori ja Leo Aaltonen, oltaisiin lähdetty pois sieltä yhdessä. Sehän on hulluakin hullumpi ajatus.

Mun ilta parani kyllä aivan mielettömästi, kun me lähdettiin, ja meillä oli uskomattoman hauskaa yhdessä. Vaikea kuvitella, että meillä voisi olla edes hauskaa, eihän me ennen muuta osattu tehdä kuin riidellä. Mä kyllä mietin eilen illalla, että olisi meidän ehkä pitänyt tehdä jotain muutakin kuin vain pitää hauskaa, eli siis puhua. Me ei olla kumpikaan otettu sitä faktaa puheeksi, että miten vaikeaa tästä tulisi ja miten isot panokset tässä on pelissä, ja sitten se, että tulisiko kumpikaan olemaan valmis ikinä näyttäytymään julkisesti yhdessä. Mä oikeastaan olen aika varma, että vastaus tuohon viimeiseen on ei. Mutta enemmän Leon puolelta. Kyllähän se multakin vaatisi aivan helvetisti enkä mä tiedä, milloin mä voisin olla sellaiseen valmis, mutta Leo ei sitä pysty tekemään varmaan ikinä.

Joten, onko tällä jutulla edes mitään tulevaisuutta?

Tuo kysymys jää kummittelemaan mun mieleen, kun mä tallustan koulun suuresta pääovesta sisään suoraan meidän vakkaripöydän luo. Mä lösähdän istumaan mun paikalle ja mä automaattisesti vilkaisen Leon pöytää kohti, mutta se ei ole siellä. Mä selaan mun puhelinta ja odottelen mun frendejä, että ne voisi tulla mun kanssa syömään; tietenkin mä olen taas saapunut paikalle suoraan ruokailuun. Mä tarkkailen kasvavaa ruokajonoa kun oppilaat pääsee tunneilta ja ihmettelen, miksei mun kavereita näy. Laitan meidän ryhmään viestiä ja kysyn, missä kaikki oikein menee, ja sitten mä saan selville, ettei kukaan niistä ole koulussa tällä hetkellä. Aarne on ilmeisesti kipeä ja no, Daniel ja Jonathan on varmaan nukkumassa. Olisi pitänyt arvata, ettei ne kaksi jaksa tulla maanantaina kuin maksimissaan iltapäivän tunneille. Nicokaan ei vastaa mulle ja mä en näe sitä missään, joten mun on pakko todeta, että tänään täytyykin syödä yksin.

No, eipä se mua haittaa. Eivätpähän ainakaan voi kuulustella mua siitä, miksi mä lähdin lauantaina niin aikaisin kotiin ilman, että kerroin kenellekään.

Mä painelen sitten ruokajonoon ja ohitan 'vahingossa' muutaman ykkösvuoden opiskelijan, enhän mä tosiaan huomannut, että ne seisoi siinä jonossa. Jään sitten paikoilleni seisomaan ja saan hetken päästä tarjottimen käsiini.

Kun mä seison siinä linjastossa, mä tajuan sitten, että olen päätynyt Leon kavereiden taakse jonossa. Mä tunnistan Joa Laineen ärsyttävän naurun ja Alex Virtasuon rasittavan, nopeatempoisen äänen, kun se selittää jostain turhaakin turhemmasta asiasta. Kun Alex ottaa haarukan ja veitsen, se vilkaisee sivulle ja näkee mut, ja se katsoo mua halveksuvasti päästä varpaisiin. Mä vaan kohotan mun kulmia ja nostan mun leukaa, ja odotan, että se kääntää katseensa pois, niin kuin se melkein heti tekeekin; mä olen varma, että tuo poika pelkää mua. Mun on vaikea käsittää, miten Leo haluaa hengata tuollaisten idioottien kanssa. Mutta toisaalta, se varmaan miettii ihan samaa musta sen lauantaisen jälkeen. Daniel käyttäytyi niin lapsellisesti, ja mun on ihan pakko valittaa sille asiasta sitten, kun se ikinä jaksaakin raahata perseensä tänne.