Tell me you hate me

Luku 21 - se joka leikkiin ryhtyy...

Tomas

Mä todellakin olen iloinen, kun mä suuntaan perjantain viimeiselle tunnille ja tiedän, että sen jälkeen alkaa taas viikonloppu. Ja mä olen taas menossa juomaan, yllätys. En kai mä nykyään tee muuta kuin käyn koulussa ja välillä parkeilla, olen kotona ja käyn kerran viikossa vähän viihteellä. Ja nyt mä tajusin, miten tylsältä mun elämä voikaan kuulostaa.

Ei se tällä hetkellä kuitenkaan ole tylsää, kiitos Leo Aaltosen. Mä hymyilen vähän kun mä istahdan mun paikalle terveystiedon luokassa ja mietin, miten ihanaa oli nähdä sitä aiemmin tällä viikolla. Mä olen, tai olin ainakin, oikeastaan melkein luovuttanut jo sen suhteen, mutta kyllä mä jotenkin uskon, että ehkä se lopulta lopettaa sen tunteiden kanssa kamppailemisen ja myöntää, että tykkää musta.

Tai no, en mä siihen kyllä oikeasti taida uskoa. En mä ole nimittäin kovinkaan optimistinen.

Mun ajatukset keskeytyy, kun Nico pamahtaa viereeni istumaan ja hymyilee mulle valloittavaa hymyään.

"Moi", se sanoo ja mä virnistän sille takaisin. Nico tönäisee mua kevyesti ja kaivaa sitten sen koneen esiin juuri kun meidän ope aloittaa tunnin.

"Hei, tuuks sä tänää baariin meiänkaa?" kuiskaan sille.

Nicon huulille kohoaa uudestaan virne, kun mä mainitsen asian. Jonathan oli ehdottanut, että mä kutsuisin Niconkin, koska se nyt taitaa olla jo koko koulun tiedossa, että me ollaan hengailtu. Mua ei haittaa se ollenkaan. Nico on oikeasti tosi hyvä jätkä, ja jotenkin tosi mielenkiintoinen. Se on niin charmikas ja puoleensavetävä, kun se uskaltaa sanoa kaikki niin suoraan ja olla rehellisesti oma itsensä, ja ylpeä siitä. Ihan mukavaa vaihtelua Leon jatkuvaan esittämiseen.

"Mikä jottei", se kuiskaa takaisin ja iskee sitten silmää. Mä hymyilen sille.

Nico kääntää huomionsa opetukseen ja mun katse viipyy siinä vähän kauemmin, ennen kuin mä alan tuijottamaan mun käsiä, jotka lepää pulpetilla. Leo on ollut mustasukkainen Nicosta. Se myönsi sen itsekin - mistä mä yllätyin suuresti. Se, että Leo on mustis, kertoo siitä että se oikeasti välittää musta. Musta se on ihan hiton söpöä, että se oli niin äkäinen pelkästään siitä että mä hengailin pari päivää uuden jätkän kanssa.

Mutta vaikka samaan aikaan ajatus tuosta saakin mut vähän hymyilemään, mua toisaalta ärsyttää se. Ei Leo voi mulle valittaa ja olla mustis ja sitten se ei kuitenkaan halua myöntää, että tykkää musta ja väittää, miten kovin se ei halua olla mun kanssa. Miksen mä saisi sitten tehdä mitä mä haluan? Tai no, kyllähän mä saankin. Mä kyllä toivon, ettei Leo ilmaannu tänään baariin. Me mennään varmaan Heidi's -nimiseen baariin ja mä en tiedä yhtään, käykö Leo kavereidensa kanssa siellä. En ole nimittäin itse siellä juurikaan käynyt, mitkään kunnon clubit ei ole ihan mun juttu. Mutta Aarne pakotti meidät tulemaan sen kanssa ihan vaan siksi, että sen säätö pyysi sen sinne. Mä olen kyllä iloinen Aarnen puolesta, että se on löytänyt jonkun.

Koko oppitunti menee aikalailla sumussa, koska mä en jaksa kuunnella yhtään ja mä keskityin enemmän mun Candy Crush -peliin. Tunti loppuu juuri, kun mä pääsen vaikean tason läpi, ja mä suljen mun läppärin omahyväinen hymy huulillani. Sitten mä tajuan, miten typerä mä olen, kun virnuilen jonkun pelin takia tällä tavalla.

No, kyllä mua hymyilyttää sekin, että pääsen helvettiin täältä.

"Noh, mitäs sä nyt teet?" Nico kysyy kun me painutaan ulos koulun pääovista. Mä heitän röökin huulilleni ja sytytän sen, ennen kuin vastaan.

"Meen varmaa nukkumaan", hymähdän sitten ja katson, miten Nico odottaa, että tarjoan sille röökin. Se tekee sitä aina, ja mä olen jo oppinut tunnistamaan sen. Tuhahtaen tarjoan sille yhden.