Feeling You || Alex Mattson

Ovikello

Clarissa POV

Kävelemme Aleksin asuntoon sisään, ja vastassa on hänen koiransa. "Onks tää nyt Rilla?" Kysyn Aleksilta, mennen kyykkyyn ja alkaen silittämään kyseistä maasto nakkia. "On, se on mun kämppis." Aleksi naurahtaa, ja lähtee ilmeisesti keittiöönsä. Kävelen perässä, ja näen kuinka mukava sisustus täällä oikeasti on. Olisin ajatellut että täällä on vain yksi sohva ja that's it. Mutta oikeasti täällä on todella kotoista.

"Tässä olkaa hyvä, neiti Ahonen." Hän vitsailee ojentaessaan minulle punaviini lasia. "Voi kiitos." Lähden leikkiin mukaan, ja hymähdän tälle.
"Sul on tääl ihana sisustus." Totean hänelle, hetken hiljaisuuden jälkeen. "Kiitti, tosin ei tää nyt sun kämppääs voita." Hän naurahtaa, ja katsellessamme toisiamme silmiin. "No ihan helposti voittaa!" Huudahdan tälle nauraen, ja pidän katseeni hänen meren sinisissä silmissään.

Vaivumme takaisin hiljaisuuteen, ja nautimme vain tästä viinistä katsellessamme toisiamme. Haluaisin mainita jotain siitä suudelmasta, mutta en uskalla. Mitä jos se olikin vain joku känni harhahdus, ja hän haluaa olla vain ystäviä? Tai jos... Ihan sama, en tiedä ellen sano. Mutta päätän kuitenkin pysyä hiljaa.

"Mitä se meidän suudelma meinas?" Aleksi kysyy rikkoen hiljaisuuden välillämme. Hän sanoi juuri sen, mistä halusin keskustella, lukeeko hän ajatuksiani? "Mitä sä haluat sen meinaavan?" Kysyn vuorostaan tältä, jatkaen lattian tuijottamista. En saa katsettani enää takaisin tämän silmiin, enkä tiedä miksi.

"Tarkottiks se sitä et.. Meil on jotain vai, oliks se vaa känni pusu?" Hän miettii ääneen, ja nostaa päätäni hellästi niin että silmäni kohtaavat hänen vastaavansa. "No, voishan meillä vaikka ollakkii jotaa." Naurahdan hennosti, ja jään vain hymyilemään hänelle. Olemmehan tunteneet pari kuukautta, että ei se hulluakaan olisi.

Laitan viini lasin tiski pöydälle, ja laitan käteni Aleksin hartioille. En ehdi tehdä mitään, ennekuin hän painaa huulensa omilleni. Se sama tunne valtaa taas kehoni. Siinä tunteessa on sitä jotain, se tuntuu siltä kuin olisin kotona. Tässä olisi turva, ja se ihminen keneen voisin luottaa milloin vain. Tässä olisi se ihminen, jota voisin rakastaa, ja ketä haluaisin aina ilahduttaa.

Suudelmasta muuttuu hetki hetkeltä intohimoisempi, ja pian olemme siinä pisteessä että Aleksi nostaa minut keittiön pöydälle. Hänen kämmeniensä seikkaillessa alaselälläni, omani löytävät tiensä hänen pehmeisiin hiuksiinsa.

Hänen huulensa eksyvät jollain tavalla kaulalleni, ja hän tekee sinne ihan selvää jälkeä. Jälkeä, jolla hän merkkaa minut omakseen. En estele tätä turhaan, koska kuka nyt tästä saisi tietääkään. Huuliltani kuitenkin karkaa pieni nautinnollinen huokaus, joka saa kylmät väreet kulkemaan läpi kehoni.

Alan ottamaan Aleksin paitaa pois, mutta ovikello keskeyttää meidät erittäin pahasti. "Voi perkele." Aleksi tuhahtaa, ja antaa minulle pahoittelevan katseen. "Ei se mitään." Hymähdän hänelle anteeksi antavasti, ja hän pistää paitansa takaisin päälle.

Sitten hän lähteekin avaamaan ovea.