Edes ystäviä

VIII

Päähän sattuu.

Miten tää sänky on näin kova!

Missä mä oikein olen?

Paita tuntuu märältä. Ja housut. Täällä haisee pahalta..

Kieleen sattuu. Suussa maistuu rauta. Sieltähän valuu verta..

Kauanko mä olen ollut tajuttomana?!

Ilona nousi hitaasti keittiön lattialta ja yritti totutella huimaavaan tunteeseen. Hän riisui paidan ja housut heti paikalla, haparoi alakaapista roskapussin ja nosti vaatteensa siihen pyykkäystä varten. Hän ei aikonut tutkia sen enempää nesteiden alkuperää, mutta tiesi tutkimattakin, että housut olivat pissassa ja paidalla oli varmaan syljen ja veren lisäksi kahvia. Ainakin hän muisteli olleensa juomassa kahvia. Kuppikin olisi varmaan jossain lattialla, todennäköisesti säpäleinä.

Ilona otti kännykkänsä, avasi näppäinlukon, etsi sormellaan kakkosen ja soitti äidilleen. Pikavalinnassa 1 oli hätänumero, 2 oli äiti ja 3 Noora. Näppäimet oli helppo hahmottaa ja muistaa muodon ja sijainnin perusteella, vaikkei niitä nähnytkään.

- Äiti, mä sain kohtauksen. --- Joo, kotona, keittiössä. Kaikki on okei, mut täällä pitäis vähän siivota ja semmoista.. --- Kiitos.

Puhuminen puuroutui ja sattui turvonneen ja tunnottoman kielen vuoksi. Ilona tärisi edelleen säikähdyksestä ja oli epävarma, oliko hänessä ulkoisia merkkejä kohtauksesta. Hän ei voinut tarkistaa itse - sokeuden kiroja - joten pakko oli odottaa äitiä.

Äiti kiiruhti sisään 10 minuuttia myöhemmin suoraan töistä. Vastassa oli alusvaatteisillaan istuva tytär, jonka tukka oli sekaisin ja suupielessä kuivunutta verta. Pelko näkyi nuoren naisen kasvoilta, vaikka Ilona yritti olla aina niin rohkea. Isommat kohtaukset palauttivat maanpinnalle muistuttamaan koko lähipiirille, kuinka yllättävästä ja vaarallisestakin sairaudesta oli kyse.

- Mee vaan suihkuun, mutta jätä ovi auki. Mä siivoilen keittiön ja tuon sulle puhtaat vaatteet, äiti ehdotti. Ilona nyökkäsi ja suuntasi kylpyhuoneeseen.

Keittiössä tuoksui jälleen raikkaalta ja puhtaalta, kun Ilona saapui hieroen pyyhkeellä hiuksiaan.
- Se kahvikuppi oli säilynyt ehjänä, äiti kertoi kiinnittäen huomion ainoaan positiiviseen asiaan tunnelman kohottamiseksi.
- Se olikin mun lempimuki. Annatko pakkasesta jääpalan mun kielelle? Ilona pyysi lausuen sanat hitaasti ja vaikeasti.
- Ja särkylääkettä.. Mä löin pääni johkin pyörtyessäni.

Äiti toteutti pyynnöt ja tarkisti osumakohdan päästä, Ilonan osoittamasta paikasta.
- Siinä on pieni kuhmu, mutta ei tuu verta, hän totesi.

- Soitanko mä sinne sairaalaan nyt, vai haluatko huilahtaa hetken?
- Oota, Ilona mumisi minkä jääpalalta pystyi.

- Ootko sä edelleen sitä mieltä, että jatkat yksinasumista? Ilona rakas, kyllähän sä ymmärrät, että tuossa olisi voinut käydä pahastikin. Entä jos sä olisit ollu kadulla? Tai suihkussa? Jos olisit lyöny pääsi pahasti? Valitan, mutta mä haluun ne kontrollipuhelut takaisin. Mä huolehdin susta koko ajan ja pelkään pahinta. Ja sen kaltaiset puhelut kuin tänään ei todellakaan anna mielenrauhaa..

Äiti jatkoi räpätystään. Ilona kuuli kuitenkin huolen ja säikähdyksen kuvastuvan äänestä.
- Vaikka sulla olisi pelkkä epilepsia, sekin on noin hallitsemattomana tarpeeksi vaarallinen, mutta kun sä et edes näe.. Tuo on jo tyhmänrohkeaa suoraan sanoen. Sun pitää tunnustaa, että sä et ole niin itsenäinen kuin ennen.

Äiti alkoi itkemään ja Ilona yhtyi siihen.
Tää on niin syvältä!
- Mee jooko lepäämään. Mä soitan sinne sairaalaan ja kerron mitä osaan. Voit itse täydennellä tietoja kun pystyt puhumaan.
Alistuneena Ilona nyökkäsi ja lähti makuuhuoneeseen.

Äidin ääni kuului hiljaisena ja puhelun päätteeksi hän kurkkasi Ilonan huoneeseen.
- Hoitaja sanoi, että kun sulla kerta oli tajuttomuuskouristuskohtaus ja tutkimukset ja lääkityksen kehittelykin on kesken, niin sun pitäis mennä käymään näytillä. Parin tunnin päästä oli peruutusaika, niin josko käytäis sitten.

***

Niko sysäsi imurin takaisin siivouskomeroon ja suuntasi siivoamaan vessaa. Mikään ei auttanut hänellä huonoon tuuleen niinkuin kunnon suursiivous.

Manaillen Niko kävi päässään läpi keskusteluaan mummunsa kanssa. Hän oli saanut kerrottua vain, että Pipsa oli löytänyt toisen. Pipsan vuodatusta siitä, kuinka hankala ja perässä vedettävä ihminen Niko oli, hän ei toistanut. Järjen ääni oli kannustanut vuodattamaan kaiken pois sydämeltä, mutta pieni, vikisevä ääni alitajunnasta oli voittanut.

Entä jos selviää, että olet muidenkin mielestä hankala ihminen ja taakaksi läheisillesi?
Ei mummu niin ajattelisi. Mä olen sen tyttären poika!
Siksi se ei ole raaskinutkaan sanoa mitään. Mutta et voi tietää miltä siitä tuntuu. Ehkä se on kyllästynyt, että aina purat sille kaiken?

Käsienpesualtaan alta Niko löysi huulikiiltoputkilon. Hän tuijotti sitä hetken, sitten puristi nyrkkiinsä ja heitti roskikseen. Pipsa ei osaisi kaivata sitä, eikä ex olisi välittänytkään.

Niko rojahti sohvalle ja klikkasi TV:n päälle. Nopean kanavien selauksen perusteella ei näyttänyt tulevan mitään katsottavaa. Hän jätti taustameluksi jonkin autontuunausohjelman ja siirtyi lukemaan puhelimellaan nettiuutisia.

Ovikello soi äkäisesti kolmesti peräkkäin ja Niko raahautui katsomaan. Ovisilmästä näkyi vain mäyräkoira olutta.
- Mitä äijä? Juha pukkasi Nikoa hartiaan ja työntyi sisälle ovenraosta.
- Ihan ookoo. Mikä sut tänne lennätti?

Vieras potkaisi kengät jonnekin eteisen nurkan suuntaan ja pudotti takkinsa lattialle. Hän marssi suoraan olohuoneeseen ja pudottautui sohvalle.
- Älä kuseta. Mä näin Pipsan jonku hyypiön kaa TRIOssa leikkimässä iilimatoja. Alahan selittää.

Niko istuutui Juhan viereen ja painoi älähtäen kasvonsa kämmeniin. Vierestä kuului naksahdus ja sihahdus ja pullo työntyi Nikon näkökenttään. Hän otti sen kiitollisena vastaan, otti pitkän huikan ja veti ajatuksissaan sormet hiustensa läpi huokaisten.

- Pipsa kyllästyi muhun ja mun sotkuihin, eli Nicolen juttuun.
- Häh? Oikeesti? Koska tää tapahtui?
- Tiistaina.
- Toissapäivänä! Muija ei oo turhaan tuhlannu aikaa suremiseen, Juha töksäytti heittäen kädet ilmaan.

Niko tyrskähti.
- Joo se ilmoitti tavanneensa helpomman ihmisen, tais olla sen työkaveri.
Juha ravisti epäuskoisena päätään ja avasi itselleenkin pullon.
- Jätkä tarvii ny kunnon kännit.

- Mulla on aamulla työkeikka.
- Plääh, ei ne dorkat ees tajuu jos jätkällä on vähä darraa päällä.
- Hah, tää on vähä erilaine. Se on uus muija, kulkee valkosen kepin kanssa. Pahuksen hankala luonne, ni ei auta ärsyttää.. Enkä mä itekään meinaa kestää sitä selvinpäin, saati sitten krapulassa.

Juha virnisti kaikkea muuta kuin osaaottavasti.
- Sä oot kohdannu vertaises. Ne onkin päästäny sut ihan liian iisisti tähän asti.
Niko mulkaisi kaveriaan pahalla silmällä ja tarttui toiseen pulloon.