Edes ystäviä

IX

Ilona istui sairaalasängyllä ja neurologi kävi rutiinitestejä läpi. Koputteli polviin, kuunteli sydänääntä, mittasi verenpaineen ja sitä rataa. Samalla hän tenttasi yksityiskohtia Ilonan voinnista ja mitä hän osasi kertoa kohtauksesta.

Ilonalla oli edelleen vaikeuksia puhua, vaikka jääpala ja särkylääke olivatkin auttaneet oloon.
Juominen oli sattunut suunnattomasti ja syömistä hän ei ollut edes yrittänyt.

- Me voidaan nostaa sitä sun annosta taas 25 milligrammaa. Mä kirjoitan uuden reseptin ja se menee taas suoraan nettiin, niin saat noudettua ne apteekista pelkällä Kelakortilla. Aloita se isompi annos iltalääkkeen yhteydessä, nyt aluksi joka toinen päivä ja viikon päästä nosta jokapäiväiseksi. Soita taas heti jos ja kun tulee seuraava kohtaus. Ja käy niissä verikokeissa niinkuin tähänkin saakka, niin seurataan sun lääkepitoisuuksia.

Ilona kuunteli puolella korvalla ja nyökytteli joka välissä.
- Pitäisikö Ilonalla olla joku katsomassa perään ihan vakituisesti? Äiti puuttui keskusteluun.
Ilona irvisti sisäisesti. Totta kai äidin piti lääkärikin vetää heidän kiistaansa mukaan.

- Niin tästähän oli viimeksi jo puhetta, että sä asut yksin. Pitääkö se edelleen paikkansa?
- Joo ja niin haluaisin jatkaakin. Mä pärjään aika hyvin omasta mielestäni ja äidin kans soitellaan muutaman tunnin välein ja yleensä mulla on saattaja kun lähden kotoa pois, nainen puolustautui kiireesti.

Lääkäri huokaisi.
- Toki se on loppujen lopuksi sun asia, mutta sittenkin vähän kaksipiippuinen juttu.. Eihän se tietenkään ole sittenkään mahdollista, että joku olisi siinä sun luona vuorokauden jokaisena hetkenä, mutta ainahan se on turvallisuustekijä.. Ja sitten kun sulla on tuo näkövammakin. Jos sulle tulee vaikka poissaolokohtaus ja kävelet tietämättäsi jonnekin vieraaseen paikkaan ja eksyt tai ajoradalle, auton eteen.

- Me keskustellaan tästä, äiti vakuutti heti.
Tapaaminen loppui ja äiti ja tytär poistuivat huoneesta käsikynkässä.

Autossa äiti puhkesi nyyhkyttämään.
- Lapsi rakas, mä olen vaan niin huolissani. Mä tiedän ja ymmärrän, että sä haluat olla itsenäinen, mutta se olisi sun omaksi parhaaksesi.

Naiset kävivät intensiivisen keskustelun ja pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen, että Ilona ei poistuisi kotoa ilman seuraa, ja soittaisi hälärit säännöllisin väliajoin. Äiti asetti hänen puhelimeensa hälytykset osoittamaan häläriajat.

- Kysytäänkö voisko se Niko käydä useammin, jos sulle tulee enemmän menoja. Kun mä ja Noora käydään kumminkin omissa töissämme ja isäs nyt on matkatyössä ja yleensä poissa paikkakunnalta.

Ajatus ei herättänyt Ilonassa suuria riemunkiljahduksia. Hän oli jo avaamassa suunsa protestoidakseen, mutta tuli viime tingassa toisiin ajatuksiin.
- Hyvä on. Sun ja Nooran takia.
- Kiitos. Äidin ääni oli enemmän kuin huojentunut.
- Kysy siltä Nikolta aamulla, jooko.

Äidin lähdettyä Ilona kävi pitkäkseen. Kohtauksen jälkeen hänellä oli ollut jopa ylivirkeä olo, mutta nyt keho muistutti, kuinka suuren rasituksen kohteeksi oli joutunut ja kuinka pitkä päivä oli ollut takana.

Puhelin ei antanut olla pitkään rauhassa.
- Moi Ilona, onko kaikki hyvin? Sun äiti laittoi viestin, että sä olit saanu ison kohtauksen. Onneks sä olit kotona sentään, Noora aloitti.
- Joo, alan mä olla kunnossa. Kunhan lepäilen.. Mä kävin sairaalassakin tänään.
- Mites siellä?
- Lääkeannostusta kasvatettiin, siinäpä suurimmat.

- Oliko ne edelleen myöntyväisiä sun yksin asumiseen?
- En sanoisi ihan niinkään ja äiti varsinkin höyryää, että mun pitäis muuttaa sen luo tai jotain, Ilona tunnusti.
- Mä voin muuttaa sun luo!

- Et tasan. Täällä olisi paljon vaarallisempaa silloin, kun sä unohtelet tavaroita milloin minnekin ja jätät röykkiöitä jälkeesi, Ilona naurahti.
- Mä oon sokeahko, mikäli satut muistamaan.
- Joo ehkä mä en pystyisi muuttumaan niin siistiksi ja järjestelmälliseksi, sori vaan.
- Mun onni. Hupsista.. Ilona virnisti.
- Heko heko! Noora yritti kuulostaa loukkaantuneelta, mutta huumori paistoi läpi.

- Kiitos kuitenkin tosi paljon Noora tarjouksesta ja sä tiät kuinka paljon mä oon sulle velkaa, kun susta on tullu melkeinpä mun omaishoitaja. Ei kuulunu käsikirjoitukseen.
- No problemos. Sitähän varten frendit on!
- Eiku sillä mitataan tosi ystävät, Ilona korjasi painokkaasti.

***

Niko asetti herätyskellon ja painoi pään tyynyyn. Suunnitelma ei ollut pitänyt. Neljännen olutpullon jälkeen polttavaksi keskustelunaiheeksi oli muodostunut Pipsa the bitch ja sen jälkeen oli käytävä jo hakemassa Viron tuliaisia esiin. Niko saattoi vain toivoa, että aamulla elimistö olisi puhdistunut myrkyistä ja edessä ei olisi rattijuopumussyytettä.

Juominen oli loppunut yhdeksän aikaan, vaikka Juha oli lähtenyt vasta puolilta öin. He olivat päätyneet katsomaan 'Kauhea kankkunen'. Niko hymähti leffavalinnan ironialle.

Hän ei ollut ainakaan enää mitenkään kova juomaan. Ammattikouluaikaan oli saattanut olla vähän toinen meno päällä. Juhan tapoihin ei ollut tainnut tulla muutosta sitten niiden aikojen.

Uni ei tahtonut tulla, vaikka kello näytti jo kahta.
3,4,5,6,7, mulla on vaan viisi tuntia aikaa nukkua! Nuku nuku nuku..

Yhtäkkiä mies muisti, ettei ollut tutustunut Ilonan tyrkyttämään tietopakettiin epilepsiasta. Hän yritti palauttaa mieleensä, minne oli paperinipun laittanut. Todennäköisesti puiseva teksti viimeistään saisi hänet uneen.

Niko löysi yhteen niitatun paperinipun ja avasi ensimmäisen sivun.
"Epilepsiatyypit".
Paikallisalkuinen, Ilona sanoi.
"Kohtaustyypit". Paperiin oli merkitty yliviivaustussilla oireita, joita Ilonalla oli esiintynyt.

Lisäksi tietopaketista löytyi tietoa kohtauksia potentiaalisesti laukaisevista tekijöistä ja luonnollisesti ensiapuohjeet.
Niko tajusi, kuinka hankalasta sairaudesta oli kyse jos sitä ei saatu pidettyä kurissa. Ilona oli kertonut, että hänelle vasta testailtiin lääkitystä, jolloin mikä tahansa mainituista oireista saattaisi tulla milloin tahansa. Vaikka Nikon aikana.

Sen perusteella Niko lisäsi vielä yhden ominaisuuden mielessään Ilonasta tekemäänsä listaan. Piittaamaton.
Mikäli Ilona tosiaan kärsi kaikesta papereissa kerrotusta ja oli vielä käytännössä sokeakin, hän leikitteli hengellään.
Tyhmä, tyhmä ihmislapsi. Eikö se tajua, että elämästä saisi paljon irti vaikka hyväksyisi rajoituksensa ja ottaisi apua?

Niihin ajatuksiin päättäen Niko sai viimein unta.