Edes ystäviä

XXXII

- Huomenta, Niko. Hienonvärinen takki!
- Tää on sinapinruskee! Mä inhoon sitä itsekin.. Hei, näätkö sä muka sen värin?

Ilona nyökkäsi onnellisena, ilon kyyneleiden kihotessa silmiin.
- Koska se tapahtui?
- Vähän sillei asteittain viime päivien aikana.
- Onko se näkö jo ihan ennallaan?
- Ainakin melkein.

Edellisestä tapaamisesta oli kulunut lähes viikko, eivätkä nuoret olleet olleet tekemisissä sinä aikana. Ilona oli halunnut tarkkailla näkönsä kehittymistä ennenkuin raportoisi siitä Nikolle tai muille. Nyt hän ei enää malttanut pitää edistystä omana tietonaan.

- Et arvaa, mikä helpotus se on! Sitä arvostaa ihan eri tavalla viime viikkojen täyspimeyden jälkeen.
Niko äännähti ymmärtävästi.

- Mitä sä haluut tehdä tänään?
- Mulla on verikokeet nyt alkajaisiksi.
- Onko sun lääkemäärää lisätty sen onnettomuuden jälkeen?
- Joo, pikkuisen taas. Se lääkäri sanoi, että tää määrä alkaa olla se 'suositustaso' tai 'tavoitetaso' epileptikoille, siis semmoinen, mikä useimmilla on toimiva.

- Toivotaan, että se olis nyt kunnossa.
- Niin.. Mut mä en enää toivo liikoja. Viimeksikin oli muutama kohtaukseton viikko ja sitten tuli ihan yllätyksenä.

Ne olivat vain sanoja. Sisimmässään Ilona oli hyvinkin toiveikas, että oikea lääke ja annostus olisi löytynyt.

- Mä oon iloinen, että sulla on nyt niin hyviä uutisia. Sä olet ansainnut ne! Niko sanoi vilpittömällä äänellä ja taputti naisen käsivartta. Ilona tulkitsi sen nikomaiseksi halauksen esiasteeksi ja oli otettu.

- Niin joo, kirjastossa olisi kiva käydä, nainen ehdotti palaten aiempaan puheenaiheeseen.
- Oukkidoukki.

Nicole oli lähtenyt jo muutamaa päivää aiemmin takaisin Helsinkiin. Niko ei ottanut siskoansa puheeksi Ilonan kanssa, eikä tämäkään yrittänyt.

Nainen uskoi, että Niko olisi kysellyt ja kommentoinut Nicolen ehdotusta kämppäkaveruudesta, mikäli vain olisi siitä tiennyt. Sisko oli siis pitänyt sen itsellään ja Ilona oli helpottunut. Nikon mielipiteellä olisi ollut haluttua suurempi merkitys naisen päätökselle, eikä hän halunnut painostusta mihinkään suuntaan.

Hakuihin oleva aika oli vähenemässä päivä päivältä ja Ilonasta tuntui, että hieroja tai urheiluhieroja olisi saattanut olla hänen alansa. Työllistymisestä hän ei tiennyt, mutta valmius töihin ja nykyolosuhteisiin mukautuva ammatti olisivat olleet avuksi jo henkisellä tasolla. Nainen ei olisi tuntenut enää olevansa välttämättä pelkkä turhake.

- Onko siitä koirasta kuulunut mitään? Niko uteli.
- Sen verran, että mä oon saamassa sen samaisen koiran, johon mä eniten tutustuin ja ihastuin silloin tutustumiskäynnillä. Siellä olivat panneet merkille, että meillä synkkas heti ja olivat saaneet sit järjesteltyä, että sitä koulutetaan vartavasten mulle.

- Se yhteiskoulutus on jossain vaiheessa ja sitten sen jälkeen vielä sopeuttaminen mun arkiolosuhreisiin ja asuinympäristöön. Mä oon tosi innoissani!

- Siitä on varmasti paljon apua ja iloa.
- Joo, varo vaan, se voi viedä sun työpaikkasi, Ilona naurahti silmää iskien.
Niko naurahti, mutta se ei tullut sydämestä saakka.
- Et sä niin vaan musta eroon pääsisi, mies virnisti.

Ilona hymyili aurinkoisesti. Ystävän sanat lämmittivät mieltä. Niko halusi olla hänen seurassaan, sitä kai se tarkoitti.

- Satu saattaa muuttaa pois, nainen ilmoitti yhtäkkiä.
- Se tapasi työn kautta helsinkiläisen miehen ja ne on kai aika vakavissaan.
Puhujan ääni oli reipas, mutta mieli synkkä.
Jos mä en muuta Helsinkiin, meidän yhteydenpito kuihtuu mitä suurimmassa määrin.

- Oho! Onko sekin näkövammaisten kanssa tekemisissä?
- Lievästi sanottuna. Se on itse sokee.
Niko päästi "hmm" -äänen, joka ei ilmaissut mitään, mitä hänen ajatuksissaan liikkui. Ilona päätti jakaa.

- Mä olin tosi yllättynyt, meinasin suututtaa Satun kun kerroin, että mun mielestä vammaiset on suunnilleen rajattu potentiaalisista puolisoista. Siis tiesinhän mä, ettei se aina pidä paikkaansa, mutta se oli mutu-tunne.
- No mitä sä nyt aattelet?

- Vähän avarakatseisemmin, mut musta tuntuu, että mussa ei olisi ainesta sellaiseen.
- Ja kuinka sä eroot muista?
- Mä olen melkoisen itsenäinen ja hankala ihminen ja todennäköisesti en uskoisi, mikäli joku väittäisi rakastavansa mua.. Mä en yksinkertaisesti uskaltaisi pistää tunteita peliin, kun pelkään, että ennemmin tai myöhemmin se toinen tajuaa, että mä en ole muuta kuin taakka ja hidaste ja jättää mut, Ilona vuodatti rehellisesti.

Niko ei kommentoinut juuta eikä jaata, sen sijaan hän ilmoitti heidän olevan perillä.
Ilona huomasi nauttineensa Nikon seurasta enemmän kuin aamupäivän kuljeskeluista ja oli salaa pettynyt, kun miehen piti lähteä Villen luo.

***

Niko oli yhtälailla pettynyt yhteisen ajan päättymisestä. Puheenaiheet olivat vaihdelleet myös Ilonan ulkopuolelle ja he olivat saaneet aikaan mielenkiintoisia keskusteluja.

Ilona oli aiemmin lukenut todella paljon ja pää oli varastoinut suuret määrät tietoa. He saattoivat väitellä hyvässä hengessä ajankohtaisista teemoista.

Ville tiesi myös paljon, mutta hänen kanssaan Niko oli enemmänkin kuuntelijan roolissa ja poika kertoi innoissaan mitä oli oppinut. Hän oli viihdyttävä, muttei tarjonnut älyllistä haastetta.

Niko oli lukenut rivien välistä, että Ilona oli saanut hahmotettua tulevaisuuttaan, mutta pysyi vaitonaisena siitä. Aito ilo kertoi, että elämä oli menossa raiteilleen.

Nikon ajatukset siirtyivät Ilonan mainintaan Satusta ja tunnustukseen, mitä hän kuvitteli vammaisuuden tarkoittavan.
Se ajattelee liian vähän itsestään!

Vaikka alussa Niko oli saattanut ajatella naisesta kuten kuka tahansa, oli hän viime kuukausien aikana oppinut arvostamaan sisäistä ihmistä. Ilona itse ärsyyntyi ihmisistä, jotka luokittelevat hänet pelkän sokeuden perusteella, mutta huomaamattaan teki itse samaa.

Oikeanlaisen ihmisen kanssa ei olisi ollut mitään estettä, etteikö nainen olisi saanut aitoa onnea elämäänsä.

Tylsistyneenä mies jatkoi ajatusleikkiään. Millainen olisi 'oikeanlainen' ihminen?

Sellainen, joka näkee sisimmän ja pystyy keskittymään siihen, mutta olisi myös henkisesti vahva elämään yhtälailla vamman määrittämien rajoitusten ehdoilla ja kohtaamaan muiden ihmisten ennakkoluulot. Hänen pitäisi olla luonteeltaan myötätuntoinen ja avulias, jottei rooli kävisi raskaaksi.

Lista kuulosti aika tutulta. Pitkälti sellaiselta, jolla mummu oli määritellyt erään tietyn mieseläjän. Kiireesti mies lisäsi vielä tärkeimmän kohdan, jolla rajasi itsensä ulos.

Ihminen, joka rakastaisi pyyteettömästi Ilonaa sellaisena kuin hän on.
Huh!