Edes ystäviä

XIII

Ilona istui McDonaldsissa Nooran seurassa viettämässä kuukausittaista roskaruokapäivää. Se oli yksi muuttumattomista asioista viimeisen kuuden vuoden ajan. Oli dieetti tai paikka mikä hyvänsä, se piti. Noora oli jopa tuonut sairaalaan Hesburgerista aterian Ilonalle, kun tämä ei päässyt vielä liikkeelle.

- Käy kimppuun, Noora ähkäisi taputtaen käsiään.
- Näitä kaloreita ei sitten kaduta.
Ilona laski kätensä ja haparoi varovasti hampurilaisen kouraansa. Julkisella paikalla syöminen oli jokseenkin nöyryyttävää, koska kaikki saattoivat nähdä hänen haparointinsa ja mahdollisesti kelkasta pudonneet ruuanpalat.

Ilona huomasi suupielessään olevan salaatinlehden olevan tippumaisillaan ja siirtyi nappaamaan sen suuhunsa. Samalla kuitenkin majoneesia turskahti hänen kasvoilleen.
Suu täynnä hampurilaista hän ei voinut pyytää Nooraa ojentamaan paperia ja yritti itse tavoitella sellaista tarjottimelta onnistuen lähes kaatamaan limsamukin.

Onneksi Noora huomasi ongelman ja ojensi paperia Ilonan käteen.

- Hyi karmee mikä sottapytty ja vielä ton ikäsenä, kuului kovaääninen kommentti nuoren miehen äänellä. Askeleet kulkivat naapuripöytään ja tarjotin asetettiin pöydälle.

- Miks jotkut dorkat ees yrittää tulla pilaan ihmisten ruokahalua, ääni jatkoi.
Mä olen sokee, en kuuro. Mulla on tunteet ja varsinkin oikeus liikkua missä haluun!

Kyyneleet nousivat Ilonan silmiin ja Noora hipaisi hänen kättään ojentaen toisen paperin nenäliinaksi.

- Niinpä. Se mun exä oli aina ihan poikki ku sen piti höösätä jotain vammasia ja sit se kuitenki vaan puolusteli niitä. Ne pitäis sulkee johki laitokseen. Mä en tajuu miks sen piti ottaa semmonen työ ittellensä. Vähä mua hävetti ku se tuli vastaan jossain kaupungilla jonku kehitysvammasen kanssa. Mä lähin toiseen suuntaan, kuului tuohtunut räpätys naisen äänellä.
Voisiko se tarkoittaa Nikoa?

Noora ei vaivautunut kehittelemään keskustelua sen enempää kuin Ilonakaan. He söivät kiireesti yrittäen olla kuuntelematta naapuripöydässä istuvien juttuja.

Noustessaan Ilona huomasi, että hänen limsamukin pohjalla oli vielä jääpaloista sulanutta nestettä. Pirullinen mieliteko muuttui sekunnissa toiminnaksi, kun Ilona nappasi mukin, paikansi vaaleatukkaisen naiset ja kippasi silmänräpäyksessä nesteet tämän rinnuksille. Nainen päästi kiljaisun ja kirosanan.

- Hupsis, ollaanpas me vammaset kömpelöä sakkia, hän ihmetteli ääneen ilman katumuksen häivääkään. Sitten hän kääntyi miestä kohti ja totesi:
- Mä oon sit näkövammainen, en kuuro. Ja mulla on oikeus kulkee missä haluan.

Lopuksi Ilona kumartui vielä lähemmäs naisen korvaa ja sanoi hitaasti:
- Se Niko, sun exä on muuten pahuksen siisti tyyppi, joten sä et ois ansainnutkaan sitä. Älä viitti jauhaa paskaa, bitch.
Mies ja nainen jäivät istumaan hiljaa, liikkumatta.

Niine hyvineen Ilona selvitti tiensä ulos ja oli ylpeä, kun ei törmännyt tai horjahtanut kertaakaan.

Noora odotti häntä ulkopuolella ja nauroi hysteerisena.
- MÄ KUOLEN! Mä en tienny, että sussa on vielä noin paljo munaa. Vähä ne pelästy!

- Se oli mun avustajan exä. Jotenkin tuntui mun velvollisuudelta puolustaa Nikoo..
- Sä tykkäät siitä.
- Phah, älä viitti. Mä yritän pysyä väleissä. En kyl tiiä meniskö ne hyvään tai huonoon suuntaan, jos se sais kuulla mitä mä tein tolle ämmälle.

Kohtaus paransi Ilonan mielialaa huomattavasti. Olisi luullut, että ilkeät sanat olisivat vaikuttaneet juuri päinvastoin ja aluksi ne tekivätkin. Mutta kyvykkyys puolustaa itseä, oli se kuinka epäkypsä hyvänsä, toi suurta onnistumisen iloa.

***

Niko oli juuri kotiutunut, kun puhelin piippasi viestin merkiksi.

Juhalta oli tullut tekstari ja liitetiedostona video.

"Mä olin mäkkärissä ja Pipsa the bitch tuli sinne jonku jätkän kans. Niillä oli aika jutut naapuripöydän sokeesta mimmistä ja mä aattelin kuvata salaa näyttääkseni, ettei sun kannata uhrata ajatustakaan sen perään. Sit tää sokko mimmi nousee ja.. Tää oli niin eeppistä. Melkein juutuubi matskua!"

Niko nappasi videon auki. Kuva ei ollut kehuttava, mutta ääni kuullui kirkkaasti. Pipsan ääni selosti, kuinka hän oli hävennyt poikaystäväänsä ja Niko tunsi palan nousevan kurkkuun. Tuotako mieltä Pipsa oli?

Video jatkui samaa rataa, mutta lopuksi taustalla näkyi liikettä ruskeatukkaisen naisen noustessa istuimeltaan, käveltyä Pipsan luo ja kaataessa mukin sisällön naisen rinnuksille.
- Hupsis, ollaanpas me vammaset kömpelöä sakkia, nainen sanoi monotonisesti ja yllätyksekseen Niko tunnisti Ilonan äänen.

Ilonan puheenvuoro pelasti päivän. Niko oli äärettömän ylpeä naisesta, vaikka tempaus ei Ilona-tyyliin ollutkaan kaikkein aikuismaisin.

Ajattelematta asiaa Niko palasi autolleen ja hurautti Ilonan luo. Hän soitti malttamattomana ovikelloa ja lähes syöksyi halaamaan oven avannutta naista.

Ilona tutkaili häntä hetken ja kysyi sitten aavistuksen epävarmasti:
- Niko? Mitä sä täällä teet?
- Kuuntele! Mun kaveri kuvas tän mäkkärissä.

Niko soitti koko pätkän Ilonalle ja tarkkaili tämän eläväisiä kasvonilmeitä ja syvää punastusta, joka lopuksi nousi poskiin.
- Kiitos, Niko sanoi vilpittömästi.
- Eipä kestä. Ilo oli täysin mun puolellani, Ilona virnisti.

- Mä oon laittamassa iltapalaa. Haluutko syödä samalla?
- Öö, emmä tiä..
- Samalla tässä valmistuu kahdelle, Ilona totesi.
- Mut mä en maksa sulle tästä ajasta, hän naurahti ja iski silmää.

Tilanne laukesi kommenttiin ja Niko hyväksyi kutsun.

Keskustelun kehittäminen oli vähän hidasta. Vaikka käytännössä mikään ei poikennut tavallisesta, Niko tunsi olonsa vähän oudoksi. Hän oli vapaa-ajallaan ja mietti miten suhtautua Ilonaan, pitäisikö tarjoutua avuksi, teeskennellä, ettei koko työsuhdetta olisi..?

Ilona itse ratkaisi ongelman kun pyysi viipaloimaan tomaatin ja kurkun. Nuoret kävivät laittamaan paahtoleipiä työskennellen rinnatusten.
Tämä tuntuu liian kotoisalta, Niko huomasi ja kavahti havaintoa.

Ilonaan ei auttanut kiintyä, tai uhrata puolta ajatustakaan muuna kuin asiakkaana. Ilona oli mahdoton yhtälö. Hänen kanssaan asioiminen oli haastavaa. Hänen kaverinaan olisi pelottava olla. Kukaan ei kestäisi hänen kanssaan elämistä.

Niko ei viipynyt lopulta kovin pitkään. Hänen ristiriitainen mielialansa orastavasta kaveruudesta Ilonan kanssa oli liikaa väsyneille aivoille.

- Nähdään aamulla, eikö? Mulla on se verikokeissa käynti.
- Jep. Öitä!
- Hyvää yötä.

Ovi sulkeutui ja kummallekin puolelle jäi omien ajatustensa hämmentämä ihminen.