Edes ystäviä

XI

- Kato Niko, täältä tulee pommi! Ville huudahti ja hyppäsi altaaseen luoden suuren pärskeen. Niko seurasi tarkasti pojan etenemistä valmiina hyppäämään perään. Villen pää pulpahti onneksi heti pinnalle ja iloinen nauru raikui uimahallissa.

- Se oli aikas pommi. Uihan tikkaita kohti! Niko kannusti nuorta vesipetoa.
Poika uida pärskytteli ratojen läpi ja sai mulkaisuja ihmisiltä, muttei ottanut itseensä.
- Saanko tehdä vielä kerran?
- Okei, mutta se on viimeinen. Me ollaan oltu täällä jo aika kauan.

Lopulta Niko sai houkuteltua Villen pois altaasta ja he suuntasivat pukuhuoneeseen.

- Mitä Ilonalle kuuluu?
Ville kysyi aina läpi kaikki ihmiset, joista Niko oli hänelle kertonut. Nyt Ilonakin oli päässyt jonon jatkoksi.
- Aika normaalia, uskoisin. Mä olin sen kanssa aamulla.
- Kiva. Oliko se iloisempi?
- Ei tänään.
- Höh.

- Tykkääkö Ilona uimisesta?
- Se on sokee.
- Eikun mä kysyin, tykkääkö se uimisesta.
Ville on fiksu. Kaikkien muiden kanssa teen jotain viihteen vuoksi, Ilonalla on aina asioita hoidettavana. Ehkä jokin harrastus auttaisi löytämään motivaatiota.
- Mä en oikeesti tiedä, että mistä se tykkää. Mun tarvii kysyä siltä.
- Niin tarvii. Uiminen olisi varmaan kivaa siitäkin.

- Käydäänkö vielä kirjastossa ennen kotiin menoa?
- Joo! Katsotaan onko mummu siellä! Ville innostui.
Hän oli ominut Nikon tavan puhua isoäidistään 'mummuna', eikä se haitannut ketään. He olivat tavanneet muutaman kerran kirjastossa käydessään ja mummu ja Ville pitivät välittömästi toisistaan. Kukapa ei!

Tällä kertaa mummua ei näkynyt, mutta Ville löysi mukaansa sarjakuvakirjan. Niko vei pojan kotiinsa ja päätti suunnata katsomaan mummua.

- Heipä hei, tämäpä mukava yllätys! Mummu ilahtui. Sellaiset sanat kohottivat hieman Nikon mielialaa ja itsetuntoa.
Ainakaan se ei kysynyt 'mitä sä täällä teet'..

- Ville kaipaili sua, me käytiin kirjastossa.
- Voi harmi, minun selkää vihloi niin paljon, etten ole jaksanut lähtee tänään liikkeelle. Mitä Villelle kuuluu?
- Oikein mukavaa. Vaikka koskapa ei. Se on niin valoisa ihminen. Mä oikeesti kadehdin sitä!

- Miten sä jaksat nyt, mummu kysyi tarkkanäköisesti.
- Vaihtelevasti. Juha kävi illalla ja tuli vähän juotua.. Aamulla kostautui, Niko irvisti nolostuneesti.

Mummu ravisti päätään hitaasti ja naksutteli kieltään.
- Se poika ei ole sulle hyvää seuraa!
- Tiiän, mut mulla ei ole pahemmin kavereita nyt ja suoraan sanoen teki hyvää unohtaa kaikki yhdeksi illaksi.

- Minä ymmärrän kyllä. Vaarisi turvautui aika usein siihen litkuun kun oli rankkaa.
Niko huokaisi katuvaisena. Vaari oli myös sitten välillä pahoinpidellyt vaimoaan juopuneena. Ehkei muiston esiintuominen ollut kaikkein viisainta.
- Sori, mummu.

- Mä en kertonut viimeksi ihan kaikkea Pipsasta. Sen suurin syy lähtemiseen oli ilmeisesti se, että sen mielestä mä olen hankala ihminen ja se oli väsynyt mun tukemiseen ja niin eespäin.
Niko puri huulta ja selvitti palaa kurkusta.
- Oonko mä oikeesti semmoinen luuseri? Hän kysyi epätoivoisella äänellä.

- Et todellakaan. Sä olet yks vahvimpia ihmisiä, joita mä tiedän, mummu vakuutti kiireesti.
Se sanoo noin, koska se haluaa lohduttaa mua. Mä en oo vahva.
- Tota on vaikee uskoo. Musta tuntuu, että mä vaan välitän eteenpäin omia taakkojani ja vaadin läheisiltä ihan liikaa.

- Kaikkein vahvimmatkin tarvitsevat apua ja tukea. Älä vaadi itseltäsi liikaa. "Parempi on elävä koira kuin kuollut leijona", mummu totesi siteeraten Raamattua.

- Kiitos mummu, kun sä jaksat olla aina mun tukena, Niko hymyili ja halasi hellästi vanhusta.
- Siitä voit olla varma niin kauan kuin minussa henki pihisee, vakuutti mummu.

***

- Muistaksä miten hienoja ne tuohiruusut oli siä kädentaitoliikkeessä, siis ne, mitä ne jotkut sokeet tyypit oli tehny?
- Juu?
- Jos jotkut teikäläiset osaa tehdä näkemättä semmoisia, niin kyllä sä yhden omenapiirakan saat muotoutuun.
Kyllä, mutta mä olen väsynyt ja laiska.

Huokaisten Ilona tarttui Nooran pilkkomiin omenaviipaleisiin ja asetteli niitä vuokaan limittäin taikinan päälle. Hän ei voinut tällä kertaa kehua pistäneensä sydäntään mukaan ruuanlaittoon ja leipomiseen. Fiilis oli tiessään edelleen.

- Miten siellä silmälääkärillä? Senkö takia sä murjotat, vai oliko Nikon kanssa riitaa?
- Sekä että. Nikon kanssa kinasteltiin joka toisesta aiheesta, mutta.. Se silmälääkäri sanoi, että tuolle sokeutuneelle silmälle ei voi mitään ja tolle toisellekaan ei oo tehtävissä oikein paljoo. Leikkaus olisi mahdollinen, mutta siinä on isompi riski sokeutua kokonaan kuin saada näkönsä takaisin, Ilona selitti.

- Ei se sinänsä ollu uusi juttu, mutta kun kaikki tähän asti on kehottaneet oottaan silmälääkärin lausuntoa ja jossain syvällä sisimmässäni mä toivoin, että jollain ihmeellä mun näkö saataisiin vielä pelastettua.. Hän huokaisi masentuneena.

Noora syöksyi halaamaan häntä ja Ilona pysyi siinä niin kauan, kuin hänellä kesti koota itsensä. Elä sie ny romaha! Hän varoitti itseään.

- Maailma ei siihen kaadu. Oletko sä miettinyt sitä leikkausta?
- En aio mennä. Mieluummin mä säästän sen vähäisen näön, mitä mulla on, kuin otan riskin menettää sekin. Ja mua kauhistuttaa ajatus, että mun silmiä ronkittais, Ilona pohti.

- Unohdetaan se. Haluutko lähtee leffaan? Saat ajatukset pois.
- Mitä mä siellä tekisin? Ehän mä nää..
- Mutta kuulet kyllä. Ja mä voin selostaa jos tapahtuu jotain mikä pitäis nähdä.
Ilona hymähti epäuskoisesti, mutta suostui.

- Menee kymmenen euroo ihan hukkaan ja sunkin leffa menee pilalle kun joudut keskittyyn selostamiseen vaan koko ajan.
- Höpsistä. Mä katon netistä mitä siellä on tänään tulossa.

Ilona lähti nihkeästi mukaan, mutta loppujen lopuksi totesi, että heillä oli hauskaa ja hän sai unohdettua aamuiset pelkän kuunnelman avulla.

- Mennäänkö pizzalle? Mä kuolen nälkään? Noora valitti.
- Me syötiin ruoka kolme tuntia sitten! Ilona kummasteli
- Mitä siitä? Mä olen kasvava nainen.
- Just joo, Ilona tyrskähti.
- Sä kasvat enää ympärysmitaltasi.
- On sekin kasvamista. Ja keväällä on motivoivampaa laihduttaa kesäkuntoon jos on vähän pyöreempi, näkee tuloksen helpommin.
- Noora, mä en ymmärrä sun logiikkaa yhtään, Ilona tunnusti mutristaen suutaan paheksuvasti.
- Äh, se on vaan yks pizza. Tule jo! Noora puuskahti tarttuen ystäväänsä käsikynkästä ja kiskoen pimenevään iltaan.