XXXXVII

767 73 4
                                    

Naiset olivat saapuneet Lahteen junalla ja Ilona oli mennyt suoraan vanhemmilleen ja majoittui siellä. Nicole majaili luonnollisesti veljellään. Ilona halusi antaa kaksikolle aikaa olla keskenään ja ilmoitti, ettei häntä haitannut vaikka he olisivat halunneet olla koko viikonlopun omissa oloissaan.

Nicole oli kuitenkin vaatinut, että hän tulisi mukaan ainakin tuhkan laskuun. Siellä ei olisi muuta kuin he kaksi. Ei mitään muodollisuuksia. Naisen mukaan Ilona kuului ehdottomasti mukaan, hän uskoi Katariinan halunneen niin. Ilona oli kuin kolmas lapsenlapsi hänelle. Nikokin oli mutissut, ettei Ilona tuntuisi tunkeilijalta, vaan oli varsin oikeutettu osallistumaan.

Siispä Törmät noutivat hänet lauantaina mukaansa tuhkan laskuun syksyiselle Mustakallion hautausmaalle. Kaikki sanoivat vuorollaan muutaman sanan ja jättivät kukkakimpun.

Niko ja Nicole tuntuivat elävän omassa maailmassaan ja olivat erittäin vaitonaisia. Ihmiselle, jolla ei ollut käytännössä näköaistia, se nipisti lopunkin kosketuksen kumppaneihin.

Hän tiesi, etteivät sisarukset laiminlyöneet häntä epäystävällisyyttään. He olivat vain niin hautautuneita ajatuksiinsa. Niko oli kutsunut heidät luokseen hautausmaan jälkeen jonkinasteiseen epäviralliseen muistotilaisuuteen.

Nicole oli tehnyt piiraan, erään Katariinan bravuureista ja he muistelivat naista höystettynä roimalla määrällä mustaa huumoria. Sisaruksilla oli loputtomasti tarinoita lapsuudestaan ja kuulemiaan juttuja ajalta ennen heitäkin. Ilona sai kuulla aivan uuden puolen Katariinasta. Hän tiesi tämän olleen huumorintajuinen, antelias ja ystävällinen, sekä tarvittaessa tormakka, mutta nyt kuullut muistelmat saivat nuoren naisen lopullisesti tajuamaan, kuinka upea ja vahva ihminen oli ollut kyseessä.

Niko rykäisi kurkkuaan.
- Tota.. Mummu kielsi aikanaan kertomasta sitä, mutta nyt sillä ei enää kai ole mitään väliä. Se sai sydänkohtauksen jo aiemmin ja jouduttiin elvyttään ambulanssissa. Se oli tosi tipalla silloin. Sen jälkeen mummu oli sairaalassa tarkkailussa ja ne ei päästäneet sitä enää pois, kun selvis, että se sydän vetelee ihan viimeisiään.

- Mikset sä kertonu? Nicole huudahti kiihtyneesti.
- Se kielsi, Niko totesi yksinkertaisesti.
- Mut se kuoli ja jouduttiin elvyttään ja oli tiedossa, että se voi saada sydärin hetkenä minä hyvänsä! Eiks sillon ois ollu vähä voinu miettiä, että pitäiskö nyt kumminkin kertoo. Mikä oikeus sulla oli tietää ja mulla ei?

Nicole jatkoi kiljumistaan vielä hetken, ennen kuin puhkesi nyyhkyttämään.
- Mummu soitti sulle, mä yritin saada sen kertomaan itse, mutta se sanoi, että sä ehdit suremaan jälkeenpäin. Mä olisin halunnut kertoa, usko pois.

- Mä en saanut sanoo hyvästejä, Nicole nyyhkytti.
- Miks ne muuten ei elvyttänyt sitä uudestaan, jos se kerta oli jo sairaalassa, nainen havahtui kohta kysymään.
- Se antoi elvytyskiellon, Niko huokaisi.
Kuului jymähdys, kun Nicole löi nyrkillä pöytää. Hän ähkäisi kivusta ja päästi hyvin epäluonteenomaisen kirosanatulvan, joka ei kylläkään liittynyt kipuun.

Nainen päästeli höyryjä pihalle vielä jonkin aikaa. Ilona pohti, oliko Nikokin käynyt läpi vastaavia tunteenilmauksia viikkojen aikana.
- Se oli varmasti rankkaa pitää sisällään, hän totesi Nikolle hiljaa. Niko äännähti myöntävästi.

Lopulta Nicole rauhoittui ja istui takaisin pöydän ääreen ilmoittaen, että kestää hetken antaa anteeksi veljelle mummun tilan pimittäminen.

Niko vakuutti ymmärtävänsä ja kuulosti katuvalta.
- Mummu antoi nämä, hän sanoi rapistellen jotain.
- Siinä on meille molemmille kirjeet. Tuo on sun.
Nicole otti omansa vastaan ja repäisi sen auki.

Edes ystäviäTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang