Edes ystäviä

XIV

Ilona tunsi neulan työntyvän ihon läpi ja lievä huimauksen tunne valtasi hänet.
- Hengitä syvään ja rauhallisesti, hoitaja kehotti ja Ilona koitti keskittää ajatukset johonkin muuhun. Vaikkapa samaiseen aamuun.

Ilona oli ollut vasta puolipukeissa ovikellon soidessa ja ajattelematta sen enempää hän oli mennyt avaamaan oven rintsikoissa, farkuissa ja sukissa. Sukissa, farkuissa ja rintaliiveissä, aivan oikein.

Hänellä tuppasi olla vaikeuksia muistaa, että vaikka hän itse ei nähnyt itseään, kaikki muut näkivät. Noora ja äiti eivät vaivautuneet edes huomauttamaan hänen pukeutumisestaan, paitsi jos he olivat lähdössä ulos, mutta Nikoa varten olisi pitänyt miettiä vähän enemmän.

Juttu parani entisestään. Niko sai hillittömän yskänpuuskan ja Ilona havahtui miettimään pukeutumistaan. Kädet nousivat testaamaan millainen paita oli yllä ja samalla Ilona vahingossa kutakuinkin kouraisi rintaansa. Kaikki häpeä huipentui havaintoon, ettei hänellä edes ollut paitaa.

Siinä vaiheessa Niko oli mutissut odottavansa ulkopuolella. Nainen oli kiireesti heittänyt jonkin siveämmän yläosan ylleen ja marssinut korvat punaisina Nikon ohi ja parkkipaikalle.

Ei tarvitse paljoa arvuutella kuinka vaivaantunut ilmapiiri autossa oli. Kumpikin sanoi välillä jotain pientä, mutta Niko oli käytävässä odottaessaan omaksunut aavistuksen tylyn asenteen ja katkaisi keskusteluyritykset nopeasti. Ilona ei keksinyt siihen muuta syytä, kuin että Niko oli äärimmäisen nolostunut ja samalla tunsi myötähäpeää Ilonaa kohtaan

Niko saattoi Ilonan labran odotusaulaan ja asettui parin penkin päähän istumaan ja pelaamaan puhelimellaan. Ilonan korvat olivat vieläkin punaiset. Kerrankin hän oli kiitollinen näkövammastaan, sillä Nikon seurassa oli muutenkin vaivaannuttavaa ja varsinkin nyt hän ei olisikaan halunnut katsoa miestä silmiin.

Ilona muisti jokin aika sitten olleensa myös aika vähissä vaatteissa yhteisellä aamupalalla. Sekään paljastelu ei ollut tarkoituksellista, mutta tiesikö Niko sitä, vai kuvitteliko mies, että hänen tavoitteenaan oli kutakuinkin vietellä hänet tai ainakin mutkistaa heidän välejään?

Labratäti sai imaistua putkilot täyteen verta ja kiinnitti laastarin Ilonan kyynärtaipeeseen. Tämä palasi Nikon luo ja otti saman tien aamulääkkeensä ja vesihuikan perään.
- Mummulleko? Niko kysyi.
- Jos viitsit. Kiitos paljon!
- Tää on mun työtä.

Miksi sen tarvitsee joka yhteydessä korostaa sitä, että mun seurassa olo on vaan työtä sille.
- Niinpä, en mä muuta väittänytkään. Mut mulle on opetettu, että kohteliaisuus kuuluu hyviin tapoihin ja yks kiitos ei kaada mun budjettia, Ilona kivahti.
- Sä ja kohteliaisuus ette kuulu edes samaan lauseeseen, älä ala esittää, Niko heitti ynseästi.

Loppumatka oli vaitonainen. Niko saattoi Ilonan mummunsa ovelle koskematta tätä kertaakaan ja katosi paikalta jo ennen kuin mummu avasi oven.
Tökerö, itsekäs mulkero. Siinä teille Niklas Törmä! Ilona puhisi mielessään.

- Ilona! Kuinka mukava nähdä!
Pirteä ääni havahdutti Ilonan mietteistään ja hän tajusi oven avautuneen.
- Kuin myös, Katariina. Tai siis kuulla, Ilona naurahti.
- Tule sisään! Sinä varmaan muistatkin paikat.
- Uskoisin niin.

Vanhus oli ottanut esille kasan kirjoja, joita aikoi ehdottaa nuorelle.
- Onko tuo kokonaan kirjojen käytössä? Ilona kysyi osoittaen koko seinän peittävää kirjahyllyä.
- On, niitä on muutama kerääntynyt tässä vuosien varrella, osan olen joutunut pistämään eteenkinpäin, Katariina naurahti.
- Mä olen niin kateellinen.
Kirjoista ja samalla vähän näkökyvystäkin.

- Miten Niklaksen kanssa on lähtenyt sujumaan? Katariina kysäisi yhtäkkiä.
Ilona seisoi kirjahyllyn edessä liu'uttaen sormiaan kirjojen selkien poikki ja nuuhkien vanhojen kirjojen uniikkia tuoksua.
- Ihan ookoo, se tekee työnsä ja mä yritän leikkiä asiallista asiakasta.

Katariina päästi "hmm" -äänen, jonka sävyä Ilona ei osannut tulkita.
- Etkö sinä pidä teitä kavereina, mummeli tiedusteli.
- Se on mun "lapsenvahti" ja mä maksan sille palkkaa. Se ei tee meistä kavereita. Nikolla on hyvin vahvat mielipiteet mua koskien ja samoin on mulla. Niin kauan, kun ollaan hiljaa, me tullaan toimeen.

Vasta todettuaan asian ääneen Ilona tajusi kuinka paljon se harmitti häntä. Hän kiristi leukaansa ja puri huultaan.
Miksi mä muka haluaisin olla kaveri Nikon kanssa?

Ilona saattoi tuntea Katariinan katsovan häntä, mutta onneksi tämä ei kommentoinut mitään. Huokaisi vain.

Naiset pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen kirjasta ja Ilona istui nojatuoliin, etsi mukavan asennon ja sulki silmänsä.

Ääneen lukeminenkin on eräänlaista taidetta. Kuka tahansa voi lukea sanoja toisensa perään, mutta hyvä lukija käyttää erilaisia äänenpainoja, ottaa huomioon välimerkit, on sujuva ja korostaa tärkeitä kohtia. Katariinalla oli se taito. Hän herätti tekstin henkiin ja Ilonalla oli hyvä olla kuunnellessa hiljaa. Katariinan kuunteleminen vastasi lähes itse lukemista.

- Jatketaanko toisena päivänä? Katariina kysyi. Ääneen lukeminen oli hieman raskasta ja hän joutui rykimään useammin ja useammin pitääkseen äänensä eheänä.

- Joo. Kiitos paljon, sä olet tosi hyvä lukija, Ilona kehui vakavasti.
- Mä kysyn nyt josko äiti voisi tulla hakeen. Saanko tulla vaikka ylihuomenna? Niko voisi ehkä antaa taas kyydin, kun se on aamupäivällä tulossa käyttään mua asioilla..
- Totta kai, lapsi kulta!

***

Niko istui Matiaksella ja valvoi piparinleipomisprosessia. Miehet olivat päättäneet ilahduttaa Matiaksen siskoa itsetehdyillä pikkuleivillä ja tähän saakka prosessi oli pysynyt hallinnassa. Matias selvisi hyvin pelkkien neuvojen ja pienen henkisen potkimisen avulla.

Aamuinen tapaus Ilonan luona kummitteli Nikon päässä ja aina silmät sulkiessaan mieleen piirtyi kuva puolialastomasta naisesta.

Nikon mielessä oli käynyt muutaman kerran epäilys, että Ilona teki sen tahallaan, mutta sen puolesta ei ollut todisteita ja nainen oli itsekin ollut äärettömän nolostunut koko aamun.

Nikosta oli ollut hyvin outoa jättää Ilona mummulle. Hekään eivät olleet tunteneet kuin alle kaksi viikkoa ja nyt jo Ilona oli tutustunut kahteen hänen elämänsä merkittävään henkilöön. Pipsaan ja mummuun.
Korjaus, Pipsa oli merkittävä, menneessä aikamuodossa.

Silti. Pipsa oli henkilökohtainen asia. Nikon näkökulmasta henkilökohtaiseen elämään sekaantuminen hankaloitti asiakassuhdetta ja puolen vuoden jälkeen, jolloin sopimus loppuisi, ärsyttävä, itsepäinen nainen olisi paljon vaikeampi leikata ulos elämästä.

Ehkä oli paras jutella mummun kanssa. Mummulta löytyi järkeviä neuvoja asiaan kuin asiaan.