(Editoitu)
En vienyt laitetta heti Lohikäärmejengille. Yöllä hiivin takaisin Serveriin ja suuntasin sillalle. Sean ja äiti nukkuivat jo, joten otin mustan takkini pois päältäni ja kömmin varovasti peiton alle reppuni tiukasti kiinni rinnassani. Minulla ei ole varaa hukata sitä. Ei nyt, kun se poliisipoika tunnisti minut.
Aamulla herään ennen kuin aurinko on edes noussut ja lähden hölkkäämään kohti Lohikäärmeiden päämajaa.
Sean herää yleensä auringonvaloon ja hän herättää sen jälkeen äidin, joten minulla ei ole mitään pelkoa siitä, että he seuraisivat tai mitään. En halua heidän tietävän, miten saan rahaa tai minkälaisia hommia teen.
Kaduilla ei liiku paljoa ihmisiä, mutta vain muutamassa kymmenessä minuutissa se muuttuu ja pian kadut ovat täynnä. Työnnän ihmisiä pois tieltä ja pidän samalla reppua käsissäni, jotta sitä ei varmasti varasteta.
Kun saavun varastorakennukselle, siellä on jo mies ulkona odottamassa ja tämä saattaa minut sisälle. Johtaja istuu pöytänsä äärellä ja hänen ilmeensä muuttuu vihaisen oloiseksi, kun hän näkee minut. Voi ei.
Otan laitteen ulos repusta ja lasken sen hänen pöydälleen. Mies vilkaisee laitetta ja hetkeksi hänen ilmeensä kirkastuu.
"Hienoa työtä. Tässä on kuitenkin vain yksi ongelma", hän tokaisee ja sydämeni jättää yhden lyönnin välistä.
"Minä uskoin sanovani varsin selvästi ettei täällä saa näkyä yhtäkään poliisia tai vartijaa, tai en maksa sinulle ja arvaa, mitä uutisia tiedustelijani toivat tänään minulle?" hän sanoo ja tuijottaa minua tiiviisti. Pysyn rauhallisena ja tuijotan häntä takaisin.
"En tiedä.." aloitan, mutta johtaja kohottaa kättään ja hiljentää minut.
"Eräs mustahiuksinen nuorukainen on kysellyt sinun tuntomerkkejäsi vastaavan pojan olinpaikkaa Serverin kaduilla koko aamun ja tiedettävästi Serverissä ei ole muita valkohiuksisia. Sinun onneksesi kukaan muu paitsi me, ei tiedä olinpaikkaasi tai eivät välitä. Se poika haiskahtaa nimittäin vahvasti poliisilta eivätkä Serveriläiset kunnioita heitä yhtään saati sitten auta vaikka oletkin hyvämaineinen täällä varastelusi takia", mies sanoo ja kiroan huolimattomuuttani hiljaa mielessäni.
"Hän ei tule löytämään minua eikä mitään, mikä viittaa sinuun. Sitä paitsi, toin sinulle tuon laitteen ehjänä. Anna edes puolet palkkiosta", yritän sopia, mutta miehen ilme on järkkymätön.
"Saat 200 slavia", mies myöntyy. Jos alkaisin yhtään tinkimään lisää, hän ei antaisi ollenkaan, joten hyväksyn tarjouksen ja lähden varastosta repun pohjalla tukku setelirahaa.
Hölkkään sivukatuja pitkin pojan varalta. Hän varmasti pysyy isoilla kaduilla, joten täällä minulla on pienempi riski törmätä häneen. Sivukadut ja kiertomatka pidentävät matkaani aika paljon ja siinä kestää puolet kauemmin kuin yleensä, mutta pääsen sillalle aika nopeasti.
Ostin matkan varrella kolme mandariinia katukojulta aikomuksena tarjota ne aamupalaksi.
Laskeudun alas sillan alle, mutta pysähdyn kuin seinään, kun näen Seanin seisovan minua kohti veitsi kaulallaan. Hänen takanaan seisoo se sama mustahiuksinen poika ja hänen kasvoillaan on voitonriemuinen ilme.
"Vihdoinkin löysin sinut. Olen etsinyt sinua koko aamun ja sitten muistin, että saatat yhä asua sen sillan alla, jonne minä silloin seitsemän vuotta sitten sinua seurasin. Enää piti vain muistaa missä se oli. Veljesi tässä ei ehtinyt edes vetää puukkoa esiin, kun minulla oli jo veitsi hänen kaulallaan. Hän ei suostunut kertomaan missä olit. Uhkasin häntä ja äitisi paljasti ettei tiedä. Meinasitko sinä karata sen laitteen kanssa ja myydä sen jonnekkin muualle?" poika kysyy ja Sean katsoo minua hämmentyneenä.
"He eivät tienneet", poika tokaisee tuhahtaen.
"Päästä hänet menemään", sihisen hampaideni välistä.
"Kiitos muuten kuhmusta. Minulla oli aivan helvetinmoinen päänsärky, kun heräsin", hän jatkaa piittaamatta minusta.
"Minä myin sen jo. Et saa sitä takaisin. Nyt päästä veljeni menemään", minä vastaan hänen aiempaan kysymykseensä.
"No voi harmi. Voin kuitenkin aina viedä sinut poliisilaitokselle ja joudut vankilaan teostasi, sillä kuvasi näkyy yhä valvontakameroilla", poika sanoo ja tiukentaa otettaan Seanista. Sean ähkäisee ja tämän kaulalta valuu yksi pieni veripisara.
"Tule minun mukaani niin en vahingoita äitiäsi ja pikkuveljeäsi", hän tarjoaa, mutta alan olla kurkkuani myöten täynnä sopimuksia.
"Voisin tappaa sinut nopeammin kuin ehtisit reagoida", sanon yrittäen pelaa aikaa.
"Ehtisin viiltää veljesi kurkun auki siinä vaiheessa, kun sinä vasta vedät veistäsi esille", hän vastaa ja painaa vahvistukseksi veistä yhä syvemmälle. Sillan vierellä äitini parahtaa lohduttomasti. Hänellä on polvet kiinni rinnassa ja istuu pakokauhun näköisenä peiton päällä.
"Selvä", myönnyn lopulta ja tiputan reppuni maahan. Otan takkini pois päältäni ja pyörin ympäri näyttäen ettei minulla ole aseita piilossa vyötäröllä. Nostan sitten farkkujeni lahkeita näyttäen ettei minulla ole siellä puukkoa. Poika nyökkää kohti saappaitani ja vetäisen oikean saappaani varresta pienen puukon heittäen sen monen metrin päähän minusta.
Poika vilkaisee minua hetken arvioivasti ja työntää Seanin sitten tiiliseinää vasten. Sean älähtää ja lyyhistyy maahan. Äitini kömpii hänen luokseen ja ottaa tämän pään syliinsä.
Poika tulee minun luokseen ja vetäisee aseen kotelostaan laittaen veitsen sivuun. Hän viittoo minua laittamaan kädet selän taakse, joten tottelen häntä ja käännyn selkä häntä päin. Kuten aavistinkin, käsiraudat napsahtavat ranteideni ympärille.
"Liiku", hän käskee ja vilkaisen äitiä sekä Seania vielä kerran ennen kuin lähden kävelemään eteenpäin.
Poika käskee minun johdattaa meidät sivukatuja pitkin portille. Hän haluaa kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota.
"Olisit ajatellut sitä ennen kuin menit kaduille kyselemään minusta. Maineeni on kiirinyt edelleni eikä kukaan varmasti auttanut sinua", tokaisen ja poika tönäisee minua eteenpäin.
"Kävele nopeammin", hän murahtaa ja painaa aseen selälleni. Hän ei huomaa mitään, mutta pidennän matkaa tahallani.
Kuljemme parhaillaan yhtä erityisen pimeää kujaa pitkin, kun minut tönäistään seinää päin ja koska käteni ovat sidotut, en saa mistään kiinni ja kaadun maahan. Pääni kolahtaa kiville ja silmissäni välähtelee pilkkuja. Näen monet eri kenkäparit näköpiirissäni ja sitten näen enää, kun poikaa raahataan pois ennen kuin pökerryn kokonaan.
KAMU SEDANG MEMBACA
Murtunut taistelija
Fiksi Ilmiah"Minä päästin sinut lähelle. Minä päästin sinut vittu lähemmäs kuin oman perheeni. Ja sinä onnistuit tuhoamaan minun elämäni täysin." Nicolas on 19-vuotias poika, joka asuu Serverissä, slummin tapaisessa kaupunginosassa. Elämä siellä ei ole helppoa...
