Murtunut taistelija

12: Yllätys

(Editoitu)

Automatka on täysin hiljainen lukuun ottamatta musiikkia, joka kuuluu auton kaiuttimista. Kuskini ei puhu sanaakaan, mutta häntä on varmaan kielletty olla puhumasta kanssani.

Ajamme kohti Daverin keskustaa ja talot vain suurenevat suurenemistaan.

Pysähdymme kerran yhden todella suuren omakotitalon luokse ja vilkaisin autoa, jossa Tobias on ja joka kulkee takanamme. Ovi aukenee, mutta hetken päästä se vetäistään takaisin kiinni ja matka jatkuu. Näköjään Tobias kieltäytyi menemästä kotiin. Hän haluaa varmaan nähdä, kun minua kidutetaan.

Pian talot muuttuvat kaupoiksi ja korkeiksi pilvenpiirtäjiksi sekä toimistonrakennuksiksi.

Me sulaudumme muun vähäisen liikenteen sekaan, jota nyt tähän aikaan illasta on ilmeisesti liikkeellä ja käännymme sitten jyrkästi vasemmalle kohti kaupungin rajaa.

Auto pysähtyy suuren rakennuksen eteen kauas keskustasta. Siellä on poliisiautoja rakennuksen pihalla ja yhden rakennuksen siiven ikkunat ovat kaltereita.

Minut vetäistään kovakouraisesti ulos autosta ja lähdetään raahaamaan kohti rakennuksen ovia. En huuda, en pistä vastaan. Mitä hyötyä siitä enää olisi?

En katso taakseni vaikka kuulen kuinka toinen auto ajaa pihaan ja sen ovi aukeaa. Palkkaajani huutaa jonkun perään ja Tobiaksen ääni kuuluu vastauksena, mutta en keskity heihin vaan annan sotilaiden viedä minut sisälle.

Rakennuksen aula on siisti ja ovia vastapäätä on vastaanottotiski, minkä takana seisoo vihaisen näköinen nainen.

"Kuulusteluhuone ja erityisselli valmiiksi Nina", sotilas vasemmalla puolellani sanoo ja vastaanoton nainen nyökkää hänelle. Ovi avautuu oikealla ja minut viedään sinne.

Kävelemme harmaan värisiä käytäviä pitkin jonkin aikaa. Käytävien varrella on ovia ja ne vaihtelevat puuovista metallioviin. Menemme kahdet pitkät portaat ylös ennen kuin tulemme käytävälle, jossa on vain muutama ovi.

Minut viedään perimmäiselle ovelle ja oven takaa paljastuu tuoli ja pöytä, jossa on kiinni käsiraudat. Minun kädessäni olevat raudat irrotetaan ja minut laitetaan kiinni pöydän käsirautoihin. Istahdan tuolille ja huone tyhjenee. Jään yksin.

Minua vastapäätä on peili. Melkein koko seinän kokoinen, joten se on varmasti toispuolinen ikkuna. He näkevät tänne jostain toisesta huoneesta, mutta minä en näe sinne. Olin kuullut tällaisista kuulusteluhuoneista muutamalta Serveriläiseltä.

Yritän kuunnella ja kuulen kuinka ovia aukaistaan jossain, mutta puhetta en kuule. Menee tovi ennen kuin tämänkin huoneen ovi aukeaa ja sisään astuu mies. Hän kävelee minua vastapäätä ja istuu pöydän toisella puolella olevalle tuolille.

"Joten Nicholas. Kerro minulle kaikki ja sinulle ei käy mitään tai sitten voimme tehdä tämän vaikeimman kautta ja se ei tule olemaan sinulle yhtä mieluisaa", mies sanoo, mutta hän ei kuulosta yhtään uhkaavalta. Tuijotan häntä ilmeettömästi.

"Hyvä on. Sinä murhasit presidentti Casen ja kidnappasit Tobias Lynnin eikö totta?" hän kysyy, mutten taaskaan vastaa ja hän lyö minua leukaan. Pääni heilahtaa sivulle, mutta en voi kaatua koska ranteeni ovat kiinni pöydässä.

"Olemme saaneet Markus Raiderilta vahvistuksen tekoihisi. Vaadit lunnaita Tobiaksesta ja Tobias myönsi, että oli nähnyt sinut Daverissa noin viikko sitten. Hän näki sinut varastamassa jotain Ordikselta ja jahtasi sinua itse muutaman korttelin ennen kuin pääsit karkuun. Samana päivänä, kun Presidentti sai luodin kalloonsa", mies selittää ja raivoni kasvaa taas. Nojaudun lähemmäs miestä ja tämä tulee hiukan lähemmäs toivoen, että tunnustan.

Sen sijaan sylkäisen häntä kasvoille ja sihahdan: "Haista paska." Mies lyö minua uudestaan kasvoihin ja maistan verta suussani.

"Nate saa sinut kyllä puhumaan", hän tokaisee ja lähtee huoneesta.

Sylkäisen verta lattialle ja suoristan selkäni. Kuulen huutoa käytävältä ja jokin pamahtaa rikki. Sitten kaikki hiljenee ja vasta noin puolen tunnin päästä luokseni tulee vartija, joka irrottaa minut pöydästä ja vie minut samalla käytävällä olevan rautaoven eteen. Käännyn katsomaan käytävällä taakseni ja näen kuulusteluhuoneen viereisessä seinässä nyrkin kokoisen kuopan. Pöly lattialla kertoo sen olevan juuri tehty ja pamahdus lähti varmaan siitä. Ainoa asia mikä minua kuitenkin kiinnostaa on, kuka teki sen.

Metallioven takana olevassa huoneessa on vain yksi kehno sänky ja vessa. Periaatteessa huone, jossa on yhdistetty makuuhuone ja kylpyhuone. Vartija työntää minut sisälle, menee ulkopuolelle ja lukitsee raskaan oven numerolukolla ja avaimella.

Uuden huoneeni seinät ovat tylsän harmaat eikä siinä ole ikkunoita. Valo on keinotekoinen ja patja liian ohut, mutta silti se on hienoin huone joka minulla on koskaan ollut. Oikeastaan, jos ei lasketa mukaan Blue Wingsin huonetta. Tämä on ainoa oikea huone, joka minulla on koskaan ollut.

Valo yläpuolellani sammuu ja huone menee pilkko pimeäksi. Huokaan raskaasti ja etsin sängyn käsieni avulla ja menen siihen makaamaan. Olen niin uupunut ja leukaani sattuu, että nukahdan levottomaan uneen aika nopeasti.

Aamulla herään siihen, kun ovi aukaistaan ja minut vedetään ylös sängystä. En ehdi olla edes kunnolla hereillä, kun minut työnnetään hämärään huoneeseen ja kahlitaan kiinni lattiaan käsiraudoista, joissa on noin metrin pitkä ketju. Ovi sulkeutuu takanani ja jättää minut istumaan yksin  polvillani tyhjään ja synkkään huoneeseen. Olen nyt kunnolla hereillä, kun ovi taas aukeaa ja sisään astuu mies jolla on lumen valkoiset hiukset. Hän katsoo alas minuun ja hänen suunsa melkein loksahtaa auki.

"Kuka helvetti sinä olet?" kysyn ärtyneenä ja yllättyneenä.