Murtunut taistelija

20: Johtaja

(Editoitu)

Kaupunki muurin sisällä on melkein kokonaan tehty puusta ja on täysin erilainen kuin Daveri. Tai edes Serveri. Kaikki täällä on niin vanhanaikaista. Näen ihmisillä päällä tomuisia vaatteita ja heidän ulkomuotonsakin on useimmilla likainen. Toisin kuin vangitsijoillani, joilla on päällä mustat taisteluvaatteet kaikki pestynä ja kiillotettuna. Ihmiset väistyvät pois tieltämme ja minua osoitellaan sormella välillä kuiskien toisten korviin.

Kuljemme läpi torin, jossa on kojuja kojujen vieressä ja ihmisiä huutamassa tarjouksia. Jos joku ihmisistä ei tässä tungoksessa ehtinyt tai huomannut väistää, jäi hän hevosten jyräämäksi. Vangitsijani eivät väistäneet ketään ja porttien sisällä heillä jokaisella on tunteeton naamari kasvojen päällä. He pitävät kai yllä jonkinlaista mainetta. Oli se sitten julma tai kylmäsydäminen.

Pian enemmän ja enemmän mustapukuisia ihmisiä ilmestyy kadulle, jossa he vain seisovat kädet valmiina miekkojen päällä. Monet heistä nyökkäävät vangitsijoideni johtajalle terveydeksi ja jotkut taas eivät viitsi edes vilkaista toista kertaa meihin päin. Saavumme pian suuren talon eteen ja muista rakennuksista poiketen, tämä oli valmistettu kivestä. Ilmeisesti tämä on jonkun tärkeän henkilön koti.

Vangitsijani laskeutuvat ratsailta ja minut irrotetaan pitkästä kettingistä. Kaksi miestä ottaa minua yhä käsiraudoissa olevista käsivarsista kiinni ja alkavat kuljettaa minua kohti talon ovea. Täytyy sanoa, ettei sisäpuoli ole yhtään sen loistokkaampi kuin ulkoakaan. Päädymme suureen saliin, jonka pylväät on tehty vaaleasta kivestä ja lattia puusta. Salin keskellä on suuri valtaistuin, joka ei ole kultaa tai hopeaa vaan sekin on vain koruton kivimöhkäle. Valtaistuin sijaitsee pienen korokkeen päällä, jotta se olisi ylempänä muusta lattiasta. Koroke jatkuu noin muutaman metrin joka puolella istuinta, jotta johtajan luokse tulevat olisivat silmien tasolla hänen kanssaan. Tällä hetkellä istuin oli tyhjä, mutta sen edessä normaalilla lattialla seisoi kymmenittäin miehiä. Aina joka toisella oli musta puku, kuten minun vangitsijallani. Joka toinen mies oli sitten pukeutunut kukin omaan tapaansa. Yhdellä oli kokonaan harmaat puuvillavaatteet. Toisella oli nahkahousut ja paljon ketjuja eikä paitaa. Ainoa mikä minussa ja heissä oli samaa, oli, että meillä kaikilla oli käsissä kahleet ja hämmentynyt tai tunteeton ilme kasvoillaan. Minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään vaikka sisällä tunteeni myllersivät oikeasti niin etten saanut niistä edes selvää.

"Mitä tämä on?" kysyn vangitsijaltani, mutta hän lyö minua kipeästi takaraivoon ja hyssyttää minulle. Sen jälkeen en suutani aukaise sillä arvaan, ettei se tietäisi hyvää. Minut talutetaan rivin toiseen päähän ja vangitsijani jää yksin seisomaan viereeni pitäen minusta tiukasti kiinni.

Odotamme vaikka kuinka kauan aivan paikoillaan ja hiljaa kunnes ovi salin nurkassa aukeaa ja ryhmä mustiin pukeutuneita miehiä astuu esille. Heidän keskeltään mustapartainen mies eroaa joukosta ja menee kohti valtaistuinta istuen sille. Loput miehistä asettuvat suojelevasti istuimen ympärille astumatta kuitenkaan korokkeelle.

"No niin. Mitä te olette minulle tuoneet?" mies kysyy karkealla äänellä. Ensin kukaan ei vastaa, mutta kun mies kohottaa uhkaavasti kulmakarvaansa joukon viimeinen, minusta kauimmainen mustiin pukeutunut mies astuu vankinsa kanssa eteenpäin. Vanki on ryysyihin pukeutunut mustaihoinen mies, jonka iho melkein roikkuu luiden päällä. Hän näyttää aika sairaalta.

"Täysin terve mies provinssien syrjäseudulta herrani. Osaa käyttää hyvin keihästä", mies vastaa ja tönäisee vangin eteenpäin polvilleen.

"Hmmm..." parrakas mies näyttää arvioivan häntä. Lopulta hän huokaa ja nojautuu taaemmas penkillään.

"Alakertaan", hän sanoo lopulta ja miehen vangitsijan kasvoilla välähtää pettymys.

"Kuten tahdotte Herrani", hän kumartaa ja lähtee taluttamaan miestä jonnekkin. Ulos taas uudesta ovesta. Yksitellen jokainen miehistä rivissä astuu edemmäs yksi kerrallaan ja johtaja arvioi heidän saaliinsa. Vaikka tämä arveluttaa ja saa minut voimaan pahoin, en voi estää itseäni odottamasta, että kuulen, mihin johtaja minut arvioi. Lihaksikkaimmat ja pisimmät sekä vahvimman näköiset miehet arvioidaan kellariin. Mikä ikinä se paikka onkaan. Laihat ja huonokuntoisemmat ovat alakertaan ja muutama jo puolikuolleen näköinen ihminen arvioidaan paaluun. Kun ensimmäinen näistä kahdesta miehestä kuuli sen sanan, hän parahti, pyristeli irti vangitsijansa otteesta ja lähti juoksemaan kohti ulko-ovea. Hän ei päässyt etenemään edes viittä metriä, kun salissa kaikui laukaus ja mies kaatui maahan. Miehen vangitsija kääntyi johtajaa kohti ja nosti kätensä ristiin.